Etäkokoukset: Kamera auki vai kiinni?

On kokouksia, joissa ihmiset pitävät kameroita auki ja kokouksia, joissa kamerat ovat kiinni. Tai jotain siltä väliltä. Tämän lisäksi toki myös järjestäjät saattavat ohjeistaa kameroita pidettäväksi joko auki tai kiinni.

Mikrofonien osalta vakiintunut käytäntö on se, että mikrofonit ovat auki vain silloin, kun puhutaan tai silloin, kun keskustellaan muutaman hengen porukassa.

Kuvassa osallistun kaupunginvaltuuston kokoukseen etänä pyörätyöpisteeltäni kotoa käsin.

Kysyin näkemyksiä aiheesta Facebookissa ja sain ystäviltäni ilahduttavat 83 kommenttia.

Seuraavassa yhteenveto eli 10 argumenttia kameroiden auki pitämisen puolesta ja 10 sitä vastaan. Lisäksi lopussa vielä kolme hybridiratkaisua ja ehdotus, miten jatkossa kannattaa toimia.

Kamerat kannattaa olla koko kokouksen auki:

  1. Mitä vähemmän on osallistujia, sen yleisempää on pitää kameraa auki.
  2. Kun tapaamisessa on uusia ja toisilleen ennestään vieraita ihmisiä, voi olla varsin perusteltua pitää kameroita auki.
  3. Kameran ollessa auki, vuorovaikutus on parempaa. Näin voi osoittaa kehon kielellä, käsillä ja ilmeillä mitä mieltä on asiasta. Suurin osa viestinnästä on muuta kuin sanoja. Huulilta ja kasvoilta lukeminen auttaa ymmärtämistä muidenkin kuin vain kuulovammaisten osalta.
  4. Kamera tai kuvayhteys lisää vuorovaikutteisuuden lisäksi yhteisöllisyyttä ja auttaa keskittymään.
  5. Joillekin voi olla vaikeaa puhua vain ruudulle ilman ihmisten näkemistä. Kameran ollessa auki, näkee kenelle puhuu ja näkee ihmisten reaktiot (ks edellä vuorovaikutus).
  6. Kamera kannattaa pitää auki ainakin silloin, kun keskustellaan työyhteisölle tärkeistä tai herkistä asioista.
  7. Kameran ollessa auki, voi inhimillistää itseään työntekijänä, kollegana, esihenkilöänä tai johtajana näyttämällä kamerassa kotioloja tai rentoa pukeutumista.
  8. Osallistujille voi kameroiden kiinni pitämisestä tulla tunne ulkopuolisuudesta.
  9. Kameroiden ollessa auki, oppii tuntemaan ihmisten nimet ja naamat. Tämä on tärkeää varsinkin uudessa porukassa tai uudessa työssä.
  10. Jos toimit kokouksen puheenjohtajana tai olet paljon äänessä, voi olla perusteltu pitää kamera jatkuvasti auki vaikka muut eivät pitäisi.

Kamerat kannattaa olla koko kokouksen kiinni:

  1. Mitä enemmän on osallistujia, sen yleisempää on pitää kameraa kiinni.
  2. Osalle kuvat ovat häiriötekijä. Osa ei kaipaa muiden kasvoja tai jopa häiriintyy niistä. Joillekin oman naaman katsominen tuntikausia voi olla hyvin raskasta.
  3. Kameran ollessa kiinni, pitää ja voi keskittyä enemmän siihen, mitä toinen oikeasti sanoo.
  4. Joillekin voi olla korkea kynnys laittaa kamera päälle eri syistä. Voi esimerkiksi tuntua ikävältä tai ahdistavalta näyttää muille kotiaan tai sekoittaa kotiroolia ja työroolia. Toisella työpiste voi pienessä asunnossa sijaita niin, että muiden perheenjäsenten näkymistä kuvassa ei ole mahdollista estää.
  5. Pitämällä kamera kiinni säästetään digikaistaa ja sen myötä pienennetään myös tietotekniikan hiilijalanjälkeä.
  6. Kun kamera on kiinni, voi kokoukseen osallistua helpommin esimerkiksi kävellessä, juostessa tai pyöräillessä.
  7. Kun kamera on kiinni, voi kokouksen lomassa tehdä samalla kotitöitä, esimerkiksi ruokaa tai siivota paikkoja.
  8. Kameran kiinni pitämistä voi perustella myös sillä, että kokouksessa (tai webinaarissa) on paljon toisilleen vieraita ihmisiä, joiden ei ole tarkoitustaan tutustua syvemmin toisiinsa.
  9. Jos osallistuu kokouksiin älylaitteen (puhelimen) välityksellä, heiluvan ja oudosta kuvakulmasta tulevan kuvan näyttäminen voi tuoda kokoukseen levottomuutta.
  10. Voi kokoustaa itselleen mieluisassa asussa ilman sosiaalisia paineita, esimerkiksi alasti.

Kameroiden auki- tai kiinnipitäminen ei ole tietenkään mustavalkoinen kysymys. Kamerat voivat olla myös välillä auki ja välillä kiinni ei ainoastaan kokouksesta riippuen vaan myös saman kokouksen aikana. Esimerkiksi seuraavat lähestymistavat voivat olla järkeviä:

-Pidetään kameraa hetki auki alussa ja lopussa kun sanotaan moi ja heippa.

-Pidetään kameraa auki silloin, kun itse puhutaan, muuten kamera pidetään kiinni.

-Pidetään kameraa auki aina silloin, kun liitytään kokoukseen ja toimitaan sen jälkeen kokouksen järjestäjän toiveiden tai yleisen käytänteen mukaan.


Miten sitten jatkossa kannattaa toimia?

Kokouksen järjestäjän kannattaisi ohjeistaa kokouskutsussa tai kokouksen aluksi mikä on linja kameroiden suhteen.

Kokouksen järjestäjänä voit myös pyytää pitämään kameroita auki, jos koet, että kameran kiinni pitäminen on epäkohteliasta tai viestii, että osallistuja ei ole kiinnostunut aiheesta. Toisaalta ihmisille pitää jättää tilaa ja mahdollisuus toimia perustellusta syystä myös toisin.

Oma aiheensa on se, että kokouksen kannattaa järjestää hyvin eikä turhiin kokouksiin ole syytä osallistua. Tässä vielä muistutuksena kirjoitukseni Hyvän kokouskäytännön aakkoset.

Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Seuraa minua Instagramissa