Tiistaina (10.11.) olin Myllyn Paras Oy:n lehdistötilaisuudessa puhumassa ruuan ympäristövaikutuksista. Oma viestini oli suhteellisen selkeä.
Maatalouseläinten kasvatus on maailmanlaajuisesti liikennettäkin pahempi kasvihuonekaasu-päästöjen lähde. YK:n elintarvike ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan eläintuotanto on vastuussa jopa 18 prosentista maailman kasvihuonekaasupäästöistä.
Jokainen meistä voi jo nyt valita lautaselleen ilmastoystävällistä kausikasvisruokaa sekä vähentää lihan ja maitotuotteiden käyttöä. Tarvitaan kuitenkin isoja muutoksia myös yhteiskunnan rakenteissa. Sen lisäksi, että julkisissa hankinnoissa suositaan kasvisruokaa, tulee käyttäytymistämme ohjata verotuksen keinoin. Esimerkiksi runsaasti luonnonvaroja kuluttavista ja kasvihuonekaasupäästöjä tuottavista elintarvikkeista, kuten juustosta ja naudanlihasta, voitaisiin periä erillistä valmisteveroa alkoholin ja tupakan tapaan samalla kun ympäristöystävällisen ruuan arvonlisäveroa voitaisiin laskea.
Lehdistötilaisuuden materiaali ja oma esitykseni löytyvät täältä.
Lisäksi annoin haastattelun Turun Sanomille liittyen hallituksen ympäristöpolitiikkaan. Hallituksen ympäristönäytöt näyttävät paikoin laihoilta. Puheet ydinvoiman lisärakentamisesta ja turpeen keinotekoinen tukeminen, ympäristöhallinnon alasajo (ALKU-hanke) ja suunnitelmat luonnonvaraministeriöstä, metsähallituksen organisaatiouudistuksen suunnittelu, metsästyksen tukeminen kansallispuistoissa, Pallaksen rakentaminen, Soklin kaivoshankkeen puolesta lobbaamminen, puheet Kollajasta ja saimaannorpan suojelun laiminlyönti. Listaa voisi jatkaa varmasti paljon pidempäänkin. Toki myös paljon hyviä asioita on saatu eteenpäin.
Iltapäivän istuin Allianssin syyskokouksessa, jossa minut valittiin hallituksen varajäseneksi. Tulee olemaan varmasti kiinnostavaa ja inspiroivaa tehdä nuorisokysymysten parissa töitä hiukan laaja-alaisemminkin.
Ruokateema jatkui keskiviikkona (11.11.) kun annoin Taloussanomille aiheesta haastattelun. Raisio alkaa merkitä värikoodeilla tuotteidensa hiilidioksidipäästöt. Nyt olisikin tärkeää, että myös muut tuottajat saataisiin mukaan.
Hiilijalanjäljen laskemiseksi olisi hyvä saada aikaiseksi standardit sekä lainsäädäntö, joka velvoittaisi kaikkia ilmoittamaan tuotteensa päästöt. Raision liikennevalotyyppinen esitystapa on havainnollinen ja hyvä. Mukana pitäisi kuitenkin olla myös päästöjen tarkka grammamäärä, ja jostain pitäisi helposti löytyä myös tieto siitä, miten hiilijalanjälki on laskettu.
Koko juttu on luettavissa täältä: Nyt kaivataan makkaran jalanjälkeä.
PS. MOT ja Backman mokasivat jälleen. Vastaukset täällä:
– Kaj Luukko: Ilmastonihilismiä alá Backman
– Tuukka Simonen: Harhaluuloja ilmastonmuutoksesta
Hei!
Menneenä keväänä olin yhteydessä yhden työjutun vuoksi useampiin suomalaisiin suuriin elintarvikealan yrityksiin. Kaikilla oli jotain meneillään hiilijalanjäljen ympärillä mutta toiminta on hyvin kirjavaa. Joku laskee sitä sisäisesti keinona miettiä oman toiminnan tehostamista, toinen työstää kuluttajamarkkinointimateriaalia. Jos standardia ei synny, on kuluttaja pian keskellä melkoista tietosuota.
Molemmat suuret suomalaiset tukkuliikkeet ovat julkisestikin kertoneet aikeistaan ryhtyä tuottamaan kuluttajalle tietoa ostoskorin hiilikuormasta. Tällainen tietovaatimus tietysti löisi läpi koko elintarvikeketjun ja muuttuisi käytännössä ainakin kansalliseksi standardiksi.
Mutta samalla tietovaatimuksesta voisi tulla taas yksi este saada lähiruokaa kaupan hyllylle, jos pk-yrittäjältä vaaditaan akkreditoijun sertifioijan hiililaskelmaa. Yhteiskunnan tukea voidaan tarvita, jos halutaan todellista tietoa. Tai miten olisi hiililaskelma maatalouden ympäristötuen ehdoksi?
Jos ryhdytään tuottamaan johdonmukaista hiilitietoa, se voi myös tuottaa yllätyksiä nyt ja tulevaisuudessa. Jos oikein ajatusleikitään, niin erittäin energiatehokas tuulisähköä käyttävä jalostuslaitos voisi tulevaisuudessa prosessoida GMO-levästä hiiliniukempaa leivänkorviketta kuin että jos ostaisi kotimaista luomuviljaa ja leipoisi siitä itse leipää ikääntyneellä sähköuunillaan. Paholaisen asianajaja miettii, kumpaa tapaa tulisi tällöin promotoida.
Entä pitäisikö olla New Yorkilainen malli, jossa kerrostaloasunnossa ei ole enää lainkaan keittiötä vaan käydään syömässä aina ulkona. Paluu yhteissaunoihin ja -keittiöihin. Minä en oikeasti osaa sanoa, kumpi olisi parempi, keskuskeittiömalli vai kuluttajalähtöinen malli.
Entäpä kotisäilytyksen osuus? Jos tekee kuivatun tuotteen eikä pakastamista vaativaa. Paljonko tuote vaatii kotiprosessointia ennen kuin on syömäkelpoinen. Entä hukka tai hävittäminen. On mielenkiintoista nähdä, millaisia rajauksia syntyy.
Standardia odotellessa kuluttajat ovat aika hyvin oppineet merkkeihin, kuten reiluun kauppaan tai sydänystävämerkkiin. Ilmastoystävän merkin pitäisi tietysti lyödä läpi, mutta voisi olla aika nopea ottaa käyttöön. Vai pitäisikö nykyisiä ympäristömerkkejä ilmastopainottaa ja kriteereitä kiristää?
Kalakauppias ajeli pakettiautollaan taannoin ovelleni. Ilmoitin, että voin ostaa häneltä kalaa, kun hän voi osoittaa minulle, että joku hänen artikkeleistaan on kalastettu kestävästi. Laitoin jopa linkin, josta pääsisi liikkeelle. Mutta vastausta ei kuulunut, eli kai joku muu osti ne kalat… Merikrottia oli siis kannattanut kaivella Jäämären pohjasta ja kuskata minun ovelleni asti, joten selvästi polttoaine on vielä liian halpaa.