Hiilivapaa Helsinki: Viisi huomiota Helsingin energiapolitiikasta

Helsingin Energia HanasaariOsallistuin viime viikolla Hiilivapaa Helsinki -kampanjan järjestämään seminaariin koskien Helsingin Energian tulevia energiaratkaisuja.

Helsingin Energia on parhaillaan tekemässä ympäristövaikutusten arviointia tulevista energiaratkaisuistaan. Päätös on tarkoitus tehdä kaupunginvaltuuston toimesta vuonna 2015.

Helsingin Energian voimaloita koskeva investointipäätös on merkittävin yksittäinen päätös ilmastonmuutoksen kannalta Suomessa.

Kuinka niin? Helsingin Energia aiheutti vuonna 2011 yhteensä noin 3,2 miljoonan hiilidioksiditonnin päästöt. Suomen kokonaispäästöt olivat samana vuonna 67,3 miljoonaa tonnia. Helsingin Energian päästöt muodostivat siis 4,9 prosenttia Suomen ilmastopäästöistä.

Tilaisuudessa kaikkein kiinnostavimman puheenvuoron käytti professori Peter Lund. Ohessa on viisi poimintaa hänen puheenvuorostaan.

Lue lisää

Kaupunginvaltuusto 10.4.2013: Strategiaohjelman ympäristötavoitteet

Leo Stranius puhuu valtuustossaKaupunginvaltuuston kokouksessa eniten keskustelua herätti odotetusti strategiaohjelma vuosiksi 2013­-2016. Ohjelma jätettiin pöydälle seuraavaa kokousta varten tuntien keskustelun ja useiden toivomusponsiesitysten jälkeen.

Strategiaohjelma tulee olemaan lähtökohtana valmisteltaessa vuoden 2014 talousarvioehdotusta ja taloussuunnitelmaehdotusta vuosiksi 2014–16 sekä muita valtuustokauden suunnitelmia ja toimenpiteitä.

Keskustelussa tein seuraavan ponsiesityksen:

”Hyväksyessään strategiaohjelman vuosiksi 2013-2016 kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsinki selvittää vuosittaisten tai valtuustokauden mittaisten päästökiintiöiden asettamista kaupungin virastoille 30 % päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi.”

Ilokseni ponsi sai heti kannatusta kaikkien suurimpien valtuustoryhmien valtuutetuilta eli Kokoomuksesta, SDP:stä ja Vasemmistoliitosta sekä omalta ryhmältäni Vihreiltä.

Valtuustossa pitämäni puheen voi katsoa Helsinki-kanavalta.

Ympäristön kannalta merkittäviä asioita strategiaohjelmassa ovat mm. seuraavat tavoitteet ja toimenpiteet:

Lue lisää

Valtuustoaloite: Koskelantielle bussikaista

Kaupunginvaltuusto Leo StraniusHelsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa 27.3.2013 päätettiin hyväksyä Olkiluoto3-ydinvoimaprojektin lisärahoitusjärjestelyihin 30 miljoonaa euroa.

Samassa kokouksessa jätin valtuustoaloitteen siitä, että Koskelantielle saataisiin bussikaista.

Aloitteessani esitetään, että Koskelantielle (välille Koskelantien risteys/Mäkelänkatu – Intiankatu) toteutetaan bussikaista itään menevään suuntaan, ja että Koskelantiellä Olympiakylän puolella (pohjoisreuna) olevaa bussikaistaa pidennetään niin, että se alkaa jo Intiankadun risteyksestä.

Ilokseni aloitteen allekirjoitti yhteensä 43 valtuutettua kuudesta eri puolueesta. Enemmänkin olisi nimiä kertynyt, mutta osallistuin sen verran OL3-ydinvoimahankkeesta käytävään keskusteluun, että en ehtinyt läheskään kaikilta valtuutetuilta nimeä aloitteeseen pyytää lyhyen kokouksen aikana.

Hienoa, että yli puolet valtuutetuista kannatti aloitetta! Lämmin kiitos kaikille allekirjoittaneille valtuustokollegoille! Toivottavasti asia tältä pohjalta myös johtaa konkreettisiin toimiin ja Koskelantien joukkoliikenteen sujuvuutta saadaan näin parannettua.

Alla aloitteeni kokonaisuudessa.

Lue lisää

Helsingin Energian johtokunta 26.3.2013: Lausunto vuosittaisista päästökiintiöistä

Helsingin Energia HanasaariHelsingin Energian johtokunta kokoontui ti 26.3.2013. Esityslista löytyy täältä (pdf).

Kaikkein pisin keskustelu käytiin Helsingin Energian lausunnosta koskien allekirjoittaneen ja 25 muun valtuutetun valtuustoaloitetta Helsingin vuosittaisista päästökiintiöistä.

Olin tehnyt pohjaesitykseen yhteensä 15 vastaehdotusta, joista käytiin pitkä ja perusteellinen keskustelu.

Kiitos puheenjohtaja Pekka Majurille ja johtokuntakollegoille hyvistä huomioista asiaa koskien! Mielestäni on erinomaista, että johtokunnassa keskusteltiin noin 2,5 tuntia kaupungin ja Helsingin energian ilmastopolitiikasta ja päästövähennyskeinoista.

Ehkä erikoisinta oli se, että johtokunta ei voinut hyväksyä lausuntoon sellaista muotoilua, jossa olisi millään tavalla viitattu siihen, että päästökiintiöt voivat joissain olosuhteissa myös vähentää päästöjä. Itse voin kuvitella monia tilanteita, joissa päästökiintiöt vähentävät kaupungin päästöjä vaikka toki kiintiöihin haasteitakin liittyy.

Pohjaesitys kuului seuraavasti:

Lue lisää

Ympäristölautakunta 19.3.2013

Ympäristölautakunnan kokoushuoneen seinällä komeili Ulla-Maija Vikmanin tuore tekstiilitaideteos nimeltään "Hiilinielu".
Ympäristölautakunnan kokoushuoneen seinällä komeili Ulla-Maija Vikmanin tuore tekstiilitaideteos nimeltään ”Hiilinielu”.

Ympäristölautakunnan kokouksessa (19.3.2013) keskusteltiin mm. valtuustoaloitteestani vuosittaisista päästökiintiöistä sekä ympäristökeskuksen resursseista tulevia budjettineuvotteluita silmälläpitäen.

Pelkästään tulevien palkankorotusten kattamiseksi ympäristökeskuksen budjettiin tarvitaan vähintään noin 200 000 euron lisärahoitus.

Tämän lisäksi esimerkiksi ympäristöterveysyksikössä, jossa ei ole nyt pystytty tekemään edes lain vaatimia tarkastuksia, on neljä virkaa täyttämättä puuttuvien palkkarahojen takia. Tämä vaatisi noin 240 000 euroa lisärahaa.

Yhteensä tarve on siis lähes 0,5 miljoonaa euroa.

Lisäksi keskustelimme Helsingin kaupungin ympäristöpalkinnosta. Oli aika kiva yllätys, että myös minua oli ehdotettu palkinnon saajaksi peräti kolmelta eri taholta. Palkinnosta päättää Pekka Sauri 4.4.2013.

Lisäksi sovittiin, että kuluvan vuoden aikana pidetään julkisuudelle ja yleisölle avoin kokous.

Esityslista löytyy täältä.

Alla on kokouksen päätökset tarkemmin.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Kaupunginvaltuuston kokous ke 13.3.2013: Kokous jota ei olisi ehkä tarvittu

Kaupunginvaltuuston kokous 13.3.2013 Leo StraniusValtuuston kokous keskiviikkona 13.3.2013 oli normaalia nopeampi.

Esityslistalla ei ollut oikeastaan mitään merkittävää. Kokous oli ohi tunnissa.

Tämmöistä tämä valtuustotyö välillä on.

Toisinaan klo 18 alkavat kokoukset kestävät yöhön asti ja välillä ollaan valmiita hyvinkin pian. Tuoreena valtuutettuna olen huomannut nopeasti, että asiat ratkaistaan pitkälle jo kaupunginhallituksessa.

Jokainen valtuutettu (85 kpl) kuittasi kokouksesta 355 euron kokouspalkkion.

Suorat kustannukset kaupungille pelkistä valtuutettujen kokouspalkkioista oli näin 30 175 euroa plus sivukulut, puhumattakaan vielä viranhaltioiden palkoista ja muista hallintokuluista.

Demokratia toki maksaa. Ehkä joissain tapauksissa valtuuston kokouksen voisi kuitenkin siirtää, mikäli esityslistalla ei ole paljon asioita. Tämä olisi ehkä ollut sellainen kokous.

Keskustelua käytiin tällä kertaa vain Vuoden 2012 talousarvion toteutumattomista tavoitteista. Siinä lista oli yllättävän pitkä, mutta mitään konkreettisia muutoksia ei kaupunginhallituksen esitykseen lopulta tullut.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Kaupunginvaltuuston kokous ke 27.2.2013

Leo Stranius Helsingin kaupunginvaltuustossaKaupunginvaltuuston kokouksessa (27.2.2013) käytiin keskustelua Malmin lentokentästä, Lauttasaaren kaavoituksesta sekä valtuutettujen aloitteista.

Valtuutettujen aloitteista keskustelua herättivät erityisesti Vuosaaren sillan korjaus, ikäihmisten joukkoliikennealennusliput sekä Vaasankadun muuttaminen kävelykaduksi.

Tällä kertaa kokous kesti vain 1,5 tuntia.

Ohessa on tarkempi yhteenveto kokouksen tärkeimmistä päätöksistä.

Lue lisää

Joukkoliikennekadun siirtokehotus ei toimi: Mitä tehdä?

SiirtokehotusHelsinki päätti tänä talvena rajoittaa kadunvarsipysäköintiä tilapäisesti ahtailla joukkoliikennekaduilla lumitilanteen vuoksi.

Rajoitus on voimassa esimerkiksi Käpylässä Sofianlehdonkatu – Isoniitynkatu -välillä. Kyseisellä kadulla bussien on ollut  vaikea mahtua ajamaan huolimattomasti pysäköityjen autojen takia.

Tänään (ti 19.2. klo 12.30) oli Sofianlehdonkadulle pysäköity noin 25 autoa vaikka siirtokehotuskyltti kertoi  selvästi, että kyseisellä puolella katua on voimassa ma-ke klo 9-15 siirtokehotus.

Samaan aikaan bussien (ja muiden autojen) oli vaikea päästä kulkemaan kapealla kadulla.

Soitin kyltissä olevaan puhelinnumeroon (p. 09-3103 9000), joka on Rakennusviraston asiakaspalvelunumero. Kysyin, miksi autoja ei ole siirretty pois ja lumia aurattu.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Lähetekeskustelu vuoden 2014 talousarviosta ja maksuton joukkoliikenne

Valtuuston kokous Leo StraniusValtuuston kokous kesti tänään (ke 13.2.) poikkeuksellisen pitkään.

Vihreän valtuustoryhmän kokous alkoi klo 16 ja valtuusto klo 18.

Viiden tunnin valtuustokokoustelun jälkeen kellon tullessa yksitoista, päätti puheenjohtaja jättää pöydälle kaikki asiakohdat, joista haluttiin pitää vielä puheenvuoro.

Eniten puheenvuoroja kirvoitti vuoden 2014 talousarvioehdotuksen valmistelua koskeva lähetekeskustelu.

Jussi Pajusen mukaan vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät ovat vähintäänkin huolestuttavat. Esimerkiksi vuosina 2011-2013 Helsingin toimintamenot kasvoivat 7,6 prosenttia ja verotulot vain 3,3 prosenttia. Velkaantumiskehitys täytyisi saada pysäytettyä ja nettomenojen kasvu olla verorahoituksen kasvua hitaampana.

Itse nostin talousarvioehdotuksen valmistelua koskevassa lähetekeskustelussa esille seuraavat kolmea asiaa:
– Talouskasvupakon sijaan tarvitsemme ihmisten hyvinvointia ekologisissa rajoissa.
– Helsingin Energian tuloutus tulee käyttää energiaviisaasti.
– Ympäristökeskukseen tarvitaan lisää valvontaresursseja.

Koko puheeni löytyy tämän tekstin alta.

Lue lisää

Valtuustoblogi: Helsingin Energian johtokunta esittää 150 miljoonaan euron tuloutusta kaupungille

Helenin johtokunnan jäseniä Maria Vuorelma ja Piia HäkkinenHelsingin Energian johtokunnan kokouksen esityslistalla (12.2.2013) oli neljä tärkeää asiaa.

Hyväsyimme tilinpäätöksen ja teimme esityksen tuloutuksesta kaupungille, lausuimme vieraslajeista sekä päätimme ulkovalaistuksen ohjausjärjestelmän ja taloushallintojärjestelmän hankinnoista.

Uusi puheenjohtaja Pekka Majuri veti kokouksen todella hyvin. Ja muutenkin porukka on tosi mukavaa!

Itse toimin johtokunnan varapuheenjohtajana. Lisäksi Vihreistä johtokunnassa istuvat Maria Vuorelma ja Piia Häkkinen (kuvassa).

1. Helsingin Energian vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja kertyneistä voittovaroista tehtävä tasesiirto kaupungille.

Lue lisää

Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Seuraa minua Instagramissa