Ekoisi – osa 7: Luonnollinen lapsuus

Ympäristöasioista ja ilmastonmuutoksesta puhutaan tänä päivänä todella paljon.

Toistaiseksi silmiini ei ole kuitenkaan osunut yhtään suoraan ekovanhemmuudesta kertovaa teosta – tai edes esitettä, joka tarkastelisi vanhemmuutta ja siihen liittyviä valintoja ekologisesta näkökulmasta. Tämä pätee myös muuten erinomaisiin neuvolapalveluihin.

Viikonloppuna luin kuitenkin yhden todella kiinnostavan kirjan. Tiina Kaitaniemi on kirjoittanut vuonna 2010 teoksen Luonnollinen lapsuus. Kaitaniemi on evoluutio- ja käyttäytymisekologiaan erikoistunut ekologi. Hän tarkastelee lapsuutta ja vanhemmuutta evolutiivisesta näkökulmasta.

Kaitaniemi kirjoittaa muun muassa luonnollisen synnytyksen, imettämisen, läheisyyden, vaipattomuuden ja pitkän sisarvälin puolesta. Kaitaniemen näkemykset tukevat samalla myös ympäristöystävällistä vanhemmuutta.

Lue lisää

Ekoisi – Osa 6: Ekovanhemmuuteen valmistautuminen on helppoa

Kuvan pinnasänky saatiin naapurilta

Olen ollut yllättynyt, miten helposti tietoa ja käytännön neuvoja sekä konkreettista apua on ollut tarjolla pohtiessani vanhemmuuden ekologisia näkökulmia.

Pienen lapsen luonnonvarojen kulutukseen pätee samat seikat kuin vanhempiinkin. Olennaista on, kuinka paljon lasta varten joudutaan hankkimaan uusia asuinneliöitä, miten häntä kuljetetaan paikasta toiseen, mitä hän syö, ja millaisia uusia tavaroita joudutaan hankkimaan.

Tähän asti ekovanhemmuuteen valmistautuminen on ollut helppoa. Uusia neliöitä emme ole joutuneet hankkimaan, vaikka kotonamme tuleekin olemaan vain puolet siitä pinta-alasta henkeä kohden, joka suomalaisilla on keskimäärin käytössään.

Lue lisää

Ekoisi – Osa 5: Pakotetaanko raskaana olevat kulkemaan autolla turhaan?

Olen joutunut useaan otteeseen tilanteeseen, jossa viimeisimmillään raskaana olevalle puolisolleni on lähes väkisin tarjottu autokyytiä siitä syystä, että hän ei varmasti enää tässä vaiheessa jaksa kävellä, pyöräillä tai kulkea julkisilla.

Useimmat haluavat olla tietysti vain kohteliaita ja tukea puolisoani. On hienoa, että ihmiset ovat niin huomaavaisia.

Minusta hyvä tarkoitus kääntyy kuitenkin helposti päälaelleen. Ohessa neljä syytä sille, miksi ajattelen näin.

Lue lisää

Ekoisi – Osa 4: Lastenhoidon seitsemän periaatetta

Odottaville vanhemmille suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa paljon tietoa ja tukea. On neuvola- ja lääkärikäyntejä sekä perhe- ja synnytysvalmennusta.

Tämän lisäksi jokainen joutuu myös yksilönä miettimään omaa suhtautumistaan tulevaan vanhemmuuteen.

Asiaa mietittyäni ja siitä monien läheisten kanssa keskusteltuani pystyn tunnistamaan itsestäni ainakin seuraavat seitsemän lastenhoidon periaatetta, joita haluaisin jakaa eteenpäin.

Seitsemän lastenhoidon periaatetta:

Lue lisää

Ekoisi – Osa 3: Synnytysvalmennus

Kävimme tiistaina 19.7. synnytysvalmennuksessa Kätilöopiston Haikaranpesässä.

Olen ollut positiivisesti yllättynyt, miten hyvin yhteiskunta ottaa haltuun odottavat vanhemmat sekä tarjoaa kaiken tarvittavan tiedon ja tuen.

Oli todella ilahduttavaa, miten aito pyrkimys Haikaranpesässä on tarjota tietoa vaihtoehtoisista synnytystavoista ja suhtautua kriittisesti ylimääräiseen lääkitsemiseen.

Ohessa on kolme kriittistä huomiota sinänsä erinomaisesta valmennuksesta.

Lue lisää

Ekoisi – Osa 2: Tavaraähky ahdistaa

Perheenlisäykseen on näillä näkymin aikaa vielä reilu kuukausi. Juuri tällä hetkellä eniten ahdistaa lisääntyvä tavarapaljous.

Koti alkaa täyttyä vauvan vaatteista, kestovaipoista, pinnasängystä ja erilaisista muista ”tarpeellisista” tavaroista. Esimerkiksi vauvan vaatteita on huomaamatta kertynyt muutaman lahjoituksen myötä jo 2-3 vauvan tarpeisiin. Lastenvaunuja ja pinnasänkyjäkin olisi tarjolla lähipiirissä useammat.

Ainoa lohtu tavarapaljouden keskellä on se, että juuri mitään ei ole tarvinnut ostaa. Lähes kaikki tarvittavat tavarat olemme toistaiseksi saaneet ystäviltä ja kavereilta.

Lue lisää

Ekoisi – Osa 1: Äitiyspakkaus vai vanhemmuuspakkaus

Kävin hakemassa postista äitiyspakkauksen yhdessä Annukan kanssa. Kyse on yhteiskunnan tukimuodosta perheille. Esimerkiksi vuonna 2009 Kela jakoi 59 935 äitiysavustusta, joista 38 774 äitiyspakkauksena.

Pakkauksen hinta on 274,15 euroa ja niille, jotka eivät ota pakkausta (21 161 kpl), maksetaan 140 euron avustus. Käytännössä kyse on siis noin 13,5 miljoonan euron tuesta lapsiperheille.

Tämä herätti mielessäni kaksi kysymystä.

Lue lisää

Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Seuraa minua Instagramissa