Loma Vierumäen urheiluopistolla – hiilineutraali Helsinki vihdoin totta

Neljän päivän rentouttava loma Vierumäen urheiluopistolla on takana. Paikkaa voi lämpimästi suositella kaikille, jotka haluavat yhdistää lomaansa myös hiukan liikunnallisia elementtejä. Ohjelmaan kuului mm. kuntotestin tekeminen. Testin mukaan olen erinomaisessa kunnossa. Hapenottokykyni on 62 ml/kg/min tai 3,8 l/min. Myös lihaskunto on hyvä (21 vatsalihasta, 29 punnerrusta ja 31 jalkakyykkyä 30 sekunnissa), mutta liikkuvuudessa (erityisesti kyljet ja lonkat) olisi parannettavaa. Rasvaprosentti oli lähellä ihannearvoa (15,2 %) vaikka voisi olla selvästi myös … Lue lisää

Syyllistääkö oma esimerkki liikaa?

Jouluaatto vierähti Joensuussa ja tapaninpäivä Turussa. Vaihtelu virkistää. Samalla täytyy todeta, että vegaanin, absolutistin ja viihdesyöntiä (turhakkeita) boikotoivan joulu ei välttämättä ole herkuttelua ja ylensyöntiä. Kotiin tullessa oli nälkä. Oli nautinto saada ”kunnollista” ruokaa ja helpotus, kun ei enää tarvinnut kieltäytyä sinulle tarjotuista elintarvikkeista. Kolme tehokkainta tapaa vähentää ruuan ympäristökuormaa on (1) välttää ravitsemuksen kannalta turhaa ”viihdesyömistä”, (2) minimoida ruuan joutuminen jätteeksi ja (3) vähentää eläinperäisten tuotteiden käyttöä. Hyvä brittiläinen … Lue lisää

Irtisanoudu – Kiirehtiminen kiireiseksi tekee

Voi miten mukava ja rento viikko takana! Kiitos siitä kuuluu kaikille mahtaville tyypeille, joita minulla on ollut etuoikeus tavata viime päivien aikana. Tiistaina tein merkittävän siirron ja katkaisin 15-vuotta kestävän napanuoran tietoliikennealalle irtisanoutumalla (ainakin toistaiseksi) minulle niin rakkaan yrityksen palveluksesta. Juhlistimme asiaa Annukan kanssa käymällä päivällisellä Allotriassa ja tekemällä retken Mellunmäkeen ja Kontulaan. Tämä syksy on ollut muutenkin irtisanoutumisten aikaa. Muutaman kuukauden aikana olen irtisanoutunut yhteensä kolmesta eri työstä – … Lue lisää

Tuloskunnossa sähköposteja lukemaan

Aamulla (26.11.) osallistuin OK-opintokeskuksen jäsenjärjestöjohtajien aamubrunssille. Postitalon saunakabinetissa keskustelimme järjestöjen ylimmän johdon koulutustarpeista yhdessä Torfinn Slåen kanssa. Tuloskunnossa -kirjan kirjoittaja Torfinn Slåen mukaan hyvä tuloskunto edellyttää energiaa ja voimaa. Energia syntyy ajatuksen energiasta, tunne-energiasta ja fyysisestä energiasta. Lisäksi Slåen nimeää 12 eri voimaa, jotka varmistavat hyvän tuloskunnon. Näistä tärkeimpiä ovat mm. läsnäolon voima, seurannan voima, valikoivuuden voima ja tärisyttävien tavoitteiden voima. Postitalolta pyöräilin Katajanokalle Ulkoministeriöön, jossa julkaistiin toimittaja Markku Heikkilän … Lue lisää

Juoksijan 12 käskyä

Marraskuussa juokseminen on jäänyt omalta osalta yllättävän vähälle ja lenkkejä on tähän mennessä kertynyt vasta 100 km verran. Lisäksi pyöräilyä on marraskuun aikana tähän mennessä tullut 384 km siinä missä lihaskuntoharjoittelu on jäänyt muutamaan kertaan. Parannettavaa olisi huomattavasti! Tilasin hiljattain Juoksija-lehden ja sain kylkiäisenä Ari Paunosen ja Seppo Anttilan kirjoittaman Matkalla maratonille -kirjan. Teos on hyvää peruslukemistoa kaikille kuntoilijoille. Homman voi tiivistää juoksijan 12 käskyyn: Tavoite. Ilman selkeää päämäärää harjoittelu … Lue lisää

Sähköriippuvaista elämää

Kotitalouksien sähkönkulutuksesta lähes puolet syntyy valaistuksesta, kylmälaitteista ja ja kodin elektroniikasta. Siinä missä kylmälaitteiden (jääkaapit, pakastimet) kulutus on laskenut, on valaistuksen tehostumispotentiaali toistaiseksi jäänyt toteutumatta. Lisäksi kodin elektroniikan (televisiot ja tietokoneet) sähkönkulutus on kasvanut voimakkaasti. Miten yksittäinen ihminen voi parhaiten kiinnittää huomiota omaan sähkönkulutukseensa? Ensimmäinen askel olisi henkilökohtaisen tiedon saaminen. On vaikea säästää energiaa, jos ei tiedä, kuinka paljon sitä kuluttaa. Tietoa omasta sähkönkulutuksesta on tällä hetkellä mahdollisuus saada vain … Lue lisää

Olen etuoikeutettu!

Ensimmäinen aivan mahtava viikko Luonto-Liiton pääsihteerinä on nyt takana. Päiviin on mahtunut jälleen kaikkea kivaa ja kiinnostavaa. Sitä on kyllä todella etuoikeutettu, että voi tehdä tärkeitä asioita hienojen ihmisten kanssa. Maanantaina annoin haastattelut YLE radiolle ja Vihreälle Langalle Kööpenhaminan ilmastokokouksesta sekä tiistaina yritin selvittää Kuluttaja-lehden juttua varten muropakettien tyhjän ilman ympäristövaikutuksia. Keskiviikkona julkaistiin Helsingin Sanomiin kirjoittamani mielipidekirjoitus hiilidioksidipitoisuuksien säilymisestä ilmakehässä. Aiheesta käytiin keskustelua myös CO2-raportin sivuilla. Illalla pääsin osallistumaan eduskunnan … Lue lisää

Seuraavaksi Luonto-Liittoon

Tämä on viimeinen viikko Suomen luonnonsuojeluliitossa (SLL). Tiistaina vietimme toimistokokouksen yhteydessä läksiäisiä. Pakko todeta, että SLL on ollut yksi parhaista asioista, mitä elämässäni on tapahtunut. Ilmastovastaavan homma on vaativa, mutta sitäkin palkitsevampi. Missä muualla pääsee puhumaan esimerkiksi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonille? Kotkankadun toimistolla on inspiroiva meininki. Kiitos kaikille! Viikon mittaan kävin puhumassa Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin opiskelijaillassa ja Tampereen työväenopistossa ilmastonmuutoksesta ja ilmastopolitiikasta. Kestävän tuotannon ja kulutuksen valiokunnassa käsittelimme mm. asumisteesejä ja … Lue lisää

Viikonlopun shoppailua

Lauantaina (24.10.) osallistuin Helsingin Narinkkatorilla Ilmastoherätys -tempaukseen. Soittelimme herätyskelloja päättäjille. Kööpenhaminan ilmastokokoukseen on aikaa enää reilu kuukausi ja kaikki keskeiset neuvottelukysymykset ovat edelleen auki. Tästä sitoutumisen vaikeudesta Maan ystävien Meri Pukarinen on kirjoittanut osuvasti. Lauantain tempauksessa kyse oli kansainvälisestä 350.org-kampanjan toimintapäivästä, jossä järjestettiin yli 5200 ilmastotempausta 181 maassa. Mainio meininki! Ilmastotempauksen jälkeen siirryimme paradoksaalisesti keskustan humuun shoppailemaan. Mukaan tarttuivat Juoksija- ja Fillari -lehdet sekä tietokoneen hiiri ja uusi matkapuhelin. Olo … Lue lisää

Yhtä juhlaa

Perjantaina (9.10.) istuin Luonto-Liiton pääsihteerinä Jenny ja Antti Wihurin rahaston juhlatilaisuudessa Finlandia-talolla. Tilaisuudessa myönnettiin Luonto-Liitolle 100 000 euron kunniapalkinnon pitkäaikaisesta ja arvokkaasta työstä lasten ja nuorten omaehtoisen ympäristötoiminnan edistämiseksi. Paikalla olivat myös mm. presidentit Halonen ja Ahtisaari puolisoineen. Luonto-Liiton puheenjohtajan Mauno Särkän puhe palkintojen ja apurahojen jakotilaisuuden illallisella. YLE: Kaija Saariaholle ja Luonto-liitolle Wihurin suurpalkinnot. Lauantaina (10.10.) syntymäpäiväni alkoi Annukan juhla-aamiaisella Emma Salokosken Kaksi Mannerta soidessa taustalla. Lahjaksi sain Risto … Lue lisää

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa