10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Saatiin pidettyä toiminta edellisen vuoden tasolla ja työhyvinvointi korkealla. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta. Lisäksi toteutettiin kotijoukkokysely eli hyvinvointikysely työntekijöiden läheisille ja pyrittiin elämäntilanneystävällisyyteen.

Pikku Pyhävaaran huipulla vuoden vaihteessa

Lue lisää

50 lounasta elämän tarkoituksesta

”Tehtävänä on rakastaa enemmän elämää kuin sen tarkoitusta.” Näin minulle vastaa ystäväni Dostojevskiä mukaillen, kun istumme hänen kanssaan syntymäpäivälounaalle.

Täytin vuosi sitten 50 vuotta. Pohtiessani elämän rajallisuutta kirjassani 101 onnen päivää huomasin, että en ollut viettänyt tarpeeksi aikaa läheisten ystävieni kanssa. Syntymäpäiväjuhlien järjestämisen sijaan päätin, että käyn vuoden aikana lounaalla 50 ihmisen kanssa ja keskustelen elämän tarkoituksesta. Nyt vuosi ja 50 lounasta on takana.

Mikä sitten on elämän tarkoitus? 

Opin näistä 50 keskustelusta paljon. Paljon enemmän kuin mitä tähän tekstiin pystyn tiivistämään. Muutamia hajanaisia huomioita haluan kuitenkin kirjoittaa vaikka kyse onkin tässä kohtaa pelkästä tajunnanvirrasta. 

Ensinnäkin elämän tarkoituksia on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Ihmisen eri elämänvaiheilla on oma tarkoituksensa. Lapsena ja nuorena tarkoituksena on löytää oma paikka maailmassa. Aikuisuudessa eletään ehkä enemmän muita varten ja kannetaan vastuuta. Vanhuudessa tarvitaan hoivaa ja tarkoitus ei voi tulla enää tekemisestä. Elämä näyttää ja tuntuu elämän eri kaaren kohdissa erilaiselta.

Lue lisää

Aktiivinen arki ja treenaaminen voi myös vahvistaa voimavaroja ja kehon palautumista

Mittaisin oman kehon kuormitusta, palautumista ja unta kesän aikana yhteensä viisi kertaa Firsbeatillä. Käytännössä siis pidin sykettä ja sykevälivaihtelua mittaavia antureita kehossa kiinni viitenä eri ajankohtana kolmen vuorokauden ajan. Tänään reilun kolmen kuukauden jakso päättyi, ja oli aika käydä läpi tuloksia.  Ensimmäisen mittauksen tein kesäkuussa keskellä tiukkaa työrupeamaa. Tulokset olivat erinomaiset eli tarkemmin 85/100. Opin tästä sen, että aamut, lounaat ja ilta-aika kotona ovat stressaavaa ja toimistolla työskentely palauttavaa aikaa. … Lue lisää

Miksi urheilen niin paljon?

Miksi urheilen niin paljon? Tätä kysymystä olen viime vuosina kysynyt usein itseltäni, kun olen huomannut liikuntamäärieni nousseen yli 15 tuntiin viikossa. Eikö vähempikin riittäisi? Kansalliset liikuntasuositukset kun täyttyisivät jo 2,5 tunnin viikoittaisella liikunnalla. 

Suurin syy suurille treenimäärille on liikunnan tuottama välitön vaikutus hyvinvointiin ja onnellisuuteen sekä siihen, että hyvässä kunnossa jaksaa paremmin tehdä itselle merkityksellisiä asioita. On palkitsevaa kehittää hyviä rutiineja ja tapoja juuri liikunnan kaltaiseen harrastukseen monen muun tekemisen sijaan. Vaikka omia sairastumisia ei tietenkään voi valita tai hallita niin hyvässä kunnossa sairastumisen tai onnettumuuksien riski on tilastollisesti pienempi. Lisäksi olen huomannut, että itselläni on motivoivaa nähdä miten päivittäiset liikuntasuoritukset kasautuvat suureksi kokonaisuudeksi kuukausien, vuosien ja jopa vuosikymmenten myötä. 

Sitten on tietysti ilmastonäkökulma. Esimerkiksi pyöräily on ilmastoystävällinen tapa päästä paikasta toiseen samalla kun tulee pidettyä huolta omasta kunnosta ja oltua ulkona. Kun liikkuu pyörällä (tai juosten) ei tarvitse autoa. Näin säästää ison kasan rahaa eikä tarvitse tehdä töitä niin paljon vain rahan takia. Kirjoitin liikunnan hyödyistä myös esimerkiksi kirjassani 1,5 astetta parempi arki seuraavaa: 

Lue lisää

Kokemuksia Firstbeat-mittauksista – kuormittaako loma vai työarki enemmän?

Kuormittaako kehoa enemmän lomailu vai työarki? Oma kokemukseni on, että vaikka lomailisi pitkään ja ottaisi todella rennosti, voi loma olla kuormittavampaa kuin työarki. 

Tein kesällä yhteensä neljä mittausta Firstbeatilla. Käytännössä siis pidin sykettä ja sykevälivaihtelua mittaavia antureita kiinni kehossa kolmen vuorokauden ajan. 

Mittausten tulokset vahvistivat omat tuntemukseni monien vuosien ajalta. Loma ja lomailu on kivaa, mutta itselleni lomailu on rankempaa ja kuormittavampaa kuin esimerkiksi intensiivinen työnteko. 

Tein kolmen päivän mittauksen kesäkuussa keskellä tiukkaa työrupeamaa. Tällöin tulokset olivat erinomaiset eli tarkemmin ottaen 85/100.

Lue lisää

Rauhatäti opetti Leo Straniuksen räppäämään – ensimmäinen biisi Poljen poljen on julkaistu

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa soitti Leo Straniukselle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistaan nyt ensimmäinen räp-kappale Poljen Poljen. 

”Rauhatädin ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.”, toteaa toimitusjohtajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana tunnettu Leo Stranius.

Lue lisää

Leo Straniuksen 1,5 astetta parempi arki -kirjan julkistustilaisuus

Leo Straniuksen 1,5 astetta parempi arki -kirjan julkistustilaisuus

Tervetuloa keskustakirjasto Oodiin kuuntelemaan keskustelua uutuuskirjasta 1,5 astetta parempi arki – Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnelliseksi (Gummerus).

Paikalla teoksesta kertoo kirjan kirjoittanut tietokirjailija, vaikuttaja ja vastuullisuusasiantuntijayrityksen Third Rockin toimitusjohtaja Leo Stranius. Hänen kanssaan ilmastoystävällisemmästä elämästä ja kirjan teemoista keskustelevat D-mat Oy:n toimitusjohtaja ja Ilmastopalapelin kehittäjä Michael Letternmeier, Sitran johtava asiantuntija Sari Laine ja The Activist Agency viestintätoimiston perustajaosakas Niklas Kaskeala. Keskustelun vetää Pauliina Pietilä Gummerukselta. 

Milloin? 7.2. klo 16-17

Missä: Helsingin Keskustakirjasto Oodi, Saarikoski-matto

Tilaisuus on kaikille avoin. Tervetuloa!

Tapahtuman järjestävät Gummerus ja Leo Stranius.

Tervetuloa!

Alla kirjan tiedote.

Lue lisää

Yhteenveto vuodesta 2024

Mennyt vuosi on ollut aikamoinen. Täytin 50-vuotta. Näistä vuosista olen ollut Annukan kanssa yhdessä 22-vuotta. Lapset ovat tällä hetkellä 13- ja 10-vuotiaita. Kuntapolitiikkaa on takana 12 vuotta. Yritysvastuun parissa viisi vuotta ja Third Rockissa neljä vuotta. Triathlonia kaksi vuotta.

Vuonna 2024 teimme Third Rockissa noin sadalle yritykselle tai organisaatiolle noin 180 projektia. Palkkasimme seitsemän uutta asiantuntijaa ja liikevaihto kasvoi noin 50 % edellisestä vuodesta. Lisäksi käynnistimme lyhennetyn työviikon kokeilun täydellä palkalla ja kehitimme uusia vastuullisuuspalveluita kestävän liiketoiminnan edistämiseksi. 

Omassa elämässä vuosi 2024 oli kaikkien aikojen paras liikuntavuosi. Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan, jota varten oli harjoiteltu koko alkuvuosi. Loppukesästä tein vielä pari puolimatkaa ja syksyllä 50-vuotissynttäripäivönä 50 km juoksun. Lisäksi vuoden aikana juoksin 12 puolimaratonia. 

Lue lisää

Triathlonin täysmatka tehty – omatoimisesti

Se on siinä! Leo – You are an Ironman. Perjantaina 30.6.2024 tein omatoimisesti Käpylän ja Helsingin helteessä triathlonin täysmatkan – 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja siihen päälle vielä 42,2 km juoksu. 

Koko perjantaipäivä ja -ilta siinä meni, mutta oli se kyllä sen arvoista. Suorituksen jälkeen on ollut sellainen olo, että on tullut liikuttua. Tuosta oli hyvä aloittaa kesäloma.

Lue lisää

101 onnen päivää

Mitä jos lääkäri sanoisi, että sinulla on elinaikaa jäljellä enää 100 päivää? Ryhdyin ajatusleikkiin: päätin elää syksyllä 2022 kolme kuukautta kuin viimeistä päivää, sukeltaa elämän merkityksellisyyden äärelle ja pitää hupenevista päivistäni päiväkirjaa.

101 onnen päivää ilmestyi kirjakauppoihin sekä ääni- ja ekirjapalveluihin tammikuussa 2024

Tässä ajassa elämän merkityksellisyyden etsiminen korostuu, ja sen olisi hyvä olla jokaisen mielessä. Merkitystä ei kannata odotella kuolinvuoteelle asti. Monilla meistä on lukuisia valinnan mahdollisuuksia jo aiemmin, mutta harmillisen usein kuitenkin siirrämme itselle tärkeitä asioita – siihen hetkeen, kun aika on ajanut ohi.

Lue lisää

Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Seuraa minua Instagramissa