Ekoisi: Pääsiäisen menovinkit

Pääsiäisenä on aikaa lomailla. Ohessa pääsiäisen menovinkit itselleni: – Nauti läheisten ihmisten seurasta – Lue hyviä kirjoja ja lehtiä – Harrasta liikuntaa – Syö herkullista ja terveellistä vegaaniruokaa – Muista jatkaa ekopaastoa pääsiäisen jälkeenkin Reseptejä ja vinkkejä eläineettisen pääsiäisen viettämiseen löytyy Animalian sivuilta. Edelliset ekoisi-kirjoitukset löytyvät täältä.

Ekoisi: Olisi kannattanut käyttää kantoreppua

Vertailin tammikuussa ekoisissä kantoliinaa (tai -reppua) ja lastenvaunuja.

Aiemmin vaunut ovat osoittautuneet monin verroin kantoliinaa monikäyttöisemmiksi. Nyt mielipide heilahti kuitenkin kantorepun suuntaan. Ohessa tarinani sunnuntailta (1.4.).

Lähdin käymään vauvan kanssa vegeperhetapaamisessa. Kyseessä on vegaanivanhempien ja -lasten tai siitä kiinnostuneiden yhteinen ryhmä, joka toimii pääasiassa sähköpostilistan kautta, mutta myös kokoontuu säännöllisen epäsäännöllisesti.

Lue lisää

Ekoisi: Matkailua vauvan kanssa

Etelän lomakohteita mainostetaan usein perheiden turvallisina lomapaikkoina. Omasta mielestäni lasten kanssa kannattaa kuitenkin matkustaa lähelle. Pieniä lapsia on turha kuljettaa tuhansien kilometrien päähän, kun lähimetsäkin on jo tarpeeksi ihmeellinen paikka.

Vauva-arjen myötä lomailu on parhaimmillaan todella ekologista. Sen sijaan, että lähdetään lentämällä kaukomaille, voi tutustua uudella tavalla lähiluontoon tai matkustaa lähellä.

Itse olemme olleet esimerkiksi tammikuussa perhelomalla Hangossa, jossa huumaannuin uusista juoksumaastoista. Kesällä olemme lähdössä samalla lapsiperheporukalla Viroon mökkeilemään ja pyöräilemään. Vauva pääsee ulkomaille kuitenkin jo ennen kesää, kun lähdemme yhdistetylle työ- ja lomamatkalle Ruotsiin.

Lue lisää

Ekoisi: Vauvajumppa eli lihaskuntoharjoittelua vauvan kanssa

Olen muutaman kerran kokeillut vauvajuoksun lisäksi myös peruslihaskuntoharjoittelua vauvan kanssa. Ainakin meidän tapauksessa vauva on tykännyt liikkeistä todella paljon ja hekotellut niille ratkiriemukkaasti.

Ohessa on kuvia kolmesta eri liikkeestä.

1. Vatsalihakset. Laita vauva istumaan vatsan tai rinnan päälle ja tee vatsalihaksia normaaliin tapaan pitäen käsillä vauvan kainaloista kiinni.

Lue lisää

Ekoisin haasteet

Oheinen kirjoitukseni on julkaistu Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki -kaupunginosayhdistyksen Kuohu-lehdessä (1/2012).

Ekoisin haasteet

Viime syksynä minusta tuli isä. Tämän jälkeen olen useissa eri yhteyksissä pohtinut vanhemmuutta ja vauva-arkea ympäristönäkökulmasta. Miksi?

Väitän, että tulevien sukupolvien, mukaan lukien oma lapseni, suurin haaste on käsillä oleva ilmastokriisi, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja näiden taustalla oleva luonnonvarojen ylikulutus. Globaalit ympäristöongelmat taas ovat seurausta siitä, miten olemme arkemme järjestäneet. Miten asumme, liikumme ja syömme?

Lue lisää

Ekoisi: Esimerkkipäivä puolen vuoden ikäisen vauvan kanssa

Olin perjantaina (9.3.) koko päivän vauvan kanssa.

Olen aiemmin kirjoittanut esimerkkipäivän silloin kun vauva oli noin kahden kuukauden ikäinen, listannut 62 tavaraa, joita noin kolmen kuukauden ikäinen vauva tarvitsee sekä pohdiskellut kotitöiden jakautumista ja kuvannut toisen esimerkkipäivän, kun vauva oli noin viiden kuukauden ikäinen.

Ohessa jälleen esimerkki yhdestä arkipäivästä noin puolen vuoden ikäisen vauvan kanssa:

Lue lisää

Ekoisi: Vuoden faija

Minua ei ole valittu vuoden isäksi. Sen sijaan Taaperotalo haastoi minut vastaamaan Project Maman Vuoden Mutsia koskevaan kyselyyn.

Tietysti olisin toivonut, että kysely/haaste ei olisi ollut niin sukupuolirajoittunut. 

Harmittavaa, että niin monet vauva- ja vanhemmuushommelit ovat sukupuolirajoittuneita.

Tässä on kuitenkin vastaukset. Sovelsin hiukan.

Lue lisää

Ekoisi: Kuuden kuukauden yhteenveto

Vauva täytti viime viikolla puoli vuotta. Nyt on jälleen hyvä hetki tehdä hiukan arviota siitä, miten hommat ovat ekovanhemmuuden näkökulmasta sujuneet.

Yksityisen kulutuksen merkittävimmät ympäristövaikutukset syntyvät asumisesta, liikkumisesta ja ruoasta.

Vauvan kanssa merkittävää on myös ratkaisu vaippojen suhteen. Käytetäänkö kertakäyttö- tai kestovaippoja, vai ollaanko kokonaan ilman vaippoja.

Tässä yhteenveto omalta osaltamme:

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 9 (27.2.-4.3.2012)

Maanantai: Olin aamulla vauvan kanssa ja kirjoitin ekoisiblogin viikonlopun vaipattomuuskokeilusta. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni pidimme kokousta ilmastolakivaikuttamisesta yhdessä järjestötoimijoiden kanssa. Lounaalla kävin Minnan kanssa. Hän oli tehnyt vauvallemme villapaidan ja Annukalle lapaset. Kiitos! Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja ohjasin viikoittaisen venyttelytuokion. Päivän päätteeksi kokoustimme vielä johtoryhmän kanssa ja laitoimme ekoneuvola 2020-hankehaun kestävän kulutuksen kokeiluhankkeista vetämään. Illalla Meri kävi kylässä.

Lue lisää

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa