Kiitos kaikille blogin lukijoille kuluneesta vuodesta 2016!
Vuonna 2016 Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi. Monin paikoin itsekkyys, suvaitsemattomuus, rasismi ja kansallismielisyys sekä oman edun tavoittelu nostivat päätään.
Maailman ylikulutuspäivää, jolloin ihmiskunta oli käyttänyt loppuun kaikki maapallon tuottamat uusiutuvat luonnonvarat, vietettiin jo 8. päivä elokuuta. Ilmakehä lämpenee ja lajien sukupuuttoaalto kiihtyy.
Toisaalta Pariisin ilmastosopimus ratifioitiin ennennäkemättömällä nopeudella. Ja monin paikoin päästöt ympäri maailmaa ovat vähentyneet kun uusiutuvan energian vallankumous etenee huikeaa vauhtia. Iloa Helsingissä ja Suomessa on aiheuttanut myös vegaanibuumi esimerkiksi lihattoman lokakuun, sipisikaljavegaanien sekä nyhtökauran, härkisten ja vihisten muodossa.
Omassa henkilökohtaisessa elämässäkin tapahtui aika paljon.
Vuonna 2015 alkanut Suomen luonnonsuojeluliitton toiminnanjohtajan sijaisuus päättyi heinäkuun lopussa ja elokuun alusta siirryin takaisin Luonto-Liiton toiminnanjohtajaksi. Tämän myötä pääsin keskittymään ympäristövaikuttamisen ohella myös nuorisotyöhön. Töiden ohella hoidin Helsigin kaupunginvaltuutetun hommia ja toimin kaupungin ympäristölautakunnan varapuheenjohtajana.
Lisäksi yritin selvitä puolisoni kanssa lapsiperhearjesta, kuntoilin ja annoin eri tahoille ajanhallintavalmennusta. Vuonna 2016 suoritin elämäni ensimmäinen puolitriatlonin (1,9 km uinti, 90 km pyöräily ja 21,1 km juoksu). Vuosi 2016 alkoi ja päättyi hiihdon merkeissä Ylläksellä. Syksyllä aloitin myös työmatkajuoksun. Vuonna 2016 olen löytänyt itsestäni hedonistisen kuntoilijan.
Vuoteen kuului tuttuun tapaan kokouksia, haastatteluja, puhetilaisuuksia, lausuntoja, kolumneja ja paljon muuta. Yksin juuri mikään ei olisi ollut mahdollista. Kiitos lukemattomille upeille ihmisille, kun olette olleet mukana niin työssä kuin arjessa.
Helsingin
Kuninkaantammentie Keskuspuiston pohjoisreunalla on suosittu ja vilkas pyöräilyreitti.
Yksi on varmaa. Donald Trump ei pysty romuttamaan Pariisin ilmastosopimusta. Ainakaan heti.
Tällä viikolla vietetään Pohjoismaista
Osallistuin tiistaina 11.10.2016 Nuorisotyön tulevaisuusfoorumiin. Tilaisuus järjestettiin sopivasti
Syntymäpäivä on usein sellainen hetki elämässä, jolloin on hyvä arvioida mennyttä ja tulevaa.