Antavatko lapsemme meille koskaan anteeksi?

Viikon vastenmielisin tapahtuma on ollut Ruotsissa toteutettu susien verilöyly. Asiasta on uutisoinut mm. YLE. Laitoimme myös Luonto-Liitosta perjantaina (8.1.) tiedotteen: Luonto-Liitto ja Wild Lynx tuomitsevat Ruotsin susijahdin. Vuoden ensimmäinen kokonainen viikko on sununut rauhallisissa merkeissä. Maanantaina julkaistiin ennen joulua Aamulehteen kirjoittamani alakerta-kolumni Kööpenhaminan ilmastokokouksesta. Teksti on luettavissa täällä: Ilmaston pelastamisen täytyy jatkua. Valitettavasti voi olla niin, että jo nyt on liian myöhäistä toimia, koska karkuun päässyt ilmastonmuutos taitaa olla lähempänä … Lue lisää

Vuosi 2009 paketissa ja lukuina – Kiitos!

Vuosi 2009 on takana. Tässä vaiheessa on hyvä pysähtyä hetkeksi katsomaan, mitä oikeastaan tulikaan tehtyä. Menneen vuoden aikana oli keskustelua epämuodollisesta kansalaistoiminnasta ja kevytaktivismista, paljon ilmasto- ja energiapoliittista vaikuttamistyötä, tapaaminen YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin kanssa, lomareissu eurooppalaisiin ekokaupunkeihin ja valinta Luonto-Liiton pääsihteeriksi. Vuosi päättyi pettymykseksi osoittautuneeseen Kööpenhaminan ilmastokokoukseen ja onnistuneeseen lomaan Vierumäen urheiluopistolla. Alkuvuodesta tein oikeusministeriön demokratiapolitiikkaa koskevaa asiakirjaa varten taustaselvityksen epämuodollisesta kansalaistoiminnasta. Selvitys tai siinä olleet ajatukset saivat huomiota … Lue lisää

Loma Vierumäen urheiluopistolla – hiilineutraali Helsinki vihdoin totta

Neljän päivän rentouttava loma Vierumäen urheiluopistolla on takana. Paikkaa voi lämpimästi suositella kaikille, jotka haluavat yhdistää lomaansa myös hiukan liikunnallisia elementtejä. Ohjelmaan kuului mm. kuntotestin tekeminen. Testin mukaan olen erinomaisessa kunnossa. Hapenottokykyni on 62 ml/kg/min tai 3,8 l/min. Myös lihaskunto on hyvä (21 vatsalihasta, 29 punnerrusta ja 31 jalkakyykkyä 30 sekunnissa), mutta liikkuvuudessa (erityisesti kyljet ja lonkat) olisi parannettavaa. Rasvaprosentti oli lähellä ihannearvoa (15,2 %) vaikka voisi olla selvästi myös … Lue lisää

Syyllistääkö oma esimerkki liikaa?

Jouluaatto vierähti Joensuussa ja tapaninpäivä Turussa. Vaihtelu virkistää. Samalla täytyy todeta, että vegaanin, absolutistin ja viihdesyöntiä (turhakkeita) boikotoivan joulu ei välttämättä ole herkuttelua ja ylensyöntiä. Kotiin tullessa oli nälkä. Oli nautinto saada ”kunnollista” ruokaa ja helpotus, kun ei enää tarvinnut kieltäytyä sinulle tarjotuista elintarvikkeista. Kolme tehokkainta tapaa vähentää ruuan ympäristökuormaa on (1) välttää ravitsemuksen kannalta turhaa ”viihdesyömistä”, (2) minimoida ruuan joutuminen jätteeksi ja (3) vähentää eläinperäisten tuotteiden käyttöä. Hyvä brittiläinen … Lue lisää

Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkilöylyjä

Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeisenä maanantaina vastailin KSL-radion kysymyksiin siitä, mitä Kööpenhaminassa tapahtui. Allekirjoittaneen ja monen minua fiksumman haastattelut löytyvät täältä: Mitä Kööpenhaminan ilmastokokouksessa tapahtui? Samaan teemaan liittyen vastailin myös Vihreän Langan toimittajalle: ”Kukaan ei uskonut, että tämä voi mennä näin pieleen”. Päivä jatkui järjestöporukan ja muutaman muun kesken lounastapaamisella, jossa analysoimme Kööpenhaminan tuloksia. Välillä kävin vetämässä Luonto-Liiton toimistokokouksen ja yritin vastata Kuluttaja-lehdelle puuvilllan ympäristöongelmia koskeviin kysymyksiin. Tämän jälkeen piipahdin vielä eduskunnassa … Lue lisää

Ilmastosopimukseen nielujen lisäksi myös fossiilisten energialähteiden käyttö

Aamun juoksulenkin jälkeen suuntasin kansalaisjärjestöjen ilmastokokouksen varjotapahtumaan Klimaforumiin. Mahduin juuri ja juuri sisään kuuntelemaan Englannin Maan ystävien järjestämää sessiota, jossa mm. Larry Lohman ja George Mombiot kritisoivat hiilimarkkinoita. Sen lisäksi, että keskustelemme ilmastosopimuksen yhteydessä mesien hiilinielukysymyksistä, tulisi sopimusrakenteeseen lisätä ehkä myös se, miten ja kuinka paljon vähennämme fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Pitäisikö luoda laskentasäännöt ja mallit, kuinka paljon maat voivat tästä päivästä lukien polttaa fossiilisia polttoaineita? Maailman metsäpäivän yhteydessä julkistimme myös … Lue lisää

Ketä kiinnostaa kestävä kehitys?

Päivällä istuin kestävän kehityksen toimikunnan kokouksessa Smolnassa. Teemana oli kestävän kehityksen kokonaisarvio. Ramboll Management Consulting on tehnyt selvityksen, kuinka kestävän kehityksen strateia on Suomessa toteutunut. Tulos. Ei mitään uutta auringon alla. Todettiin, että osa tavoitteista on toteutunut ja osa ei. Todettiin, että kestävän kehityksen käsitteen sisältö on tullut ehkä liian laveaksi. Melkein mikä tahansa voidaan laskea kestäväksi kehitykseksi. Pitäisi siirtyä sanoista tekoihin. Hohhoijaa. Tätä samaa on kuultu niiiin paljon aiemminkin. … Lue lisää

Eettisten lahjojen suosi kasvaa – kohti Kööpenhaminaa

Itsenäisyyspäivän juhlinta alkoi pitkillä aamu-unilla sekä 10 km rennolla juoksulenkillä ja siihen päälle tehdyllä kevyellä lihaskuntojumpalla. Iltapäivällä suuntasin Faunan ja Helsingin yliopiston Maan ystävien järjestämille Eettisille joulumarkkinoille. Olin Faunan järjestämässä symposiumissa puhumassa ruuan ilmastovaikutuksista. Esitykseni voi katsoa tästä: Eettiset Joulumarkkinat Stranius 06122009 View more presentations from Leo Stranius. Tupa oli täynnä innokkaita kuulijoita ja vielä enemmän yleisöä veti järjestöjen pöytien tarjonta Vanhan ylioppilastalon juhlasalissa. Onkin odotettavissa, että tänä vuonna eettisten … Lue lisää

Irtisanoudu – Kiirehtiminen kiireiseksi tekee

Voi miten mukava ja rento viikko takana! Kiitos siitä kuuluu kaikille mahtaville tyypeille, joita minulla on ollut etuoikeus tavata viime päivien aikana. Tiistaina tein merkittävän siirron ja katkaisin 15-vuotta kestävän napanuoran tietoliikennealalle irtisanoutumalla (ainakin toistaiseksi) minulle niin rakkaan yrityksen palveluksesta. Juhlistimme asiaa Annukan kanssa käymällä päivällisellä Allotriassa ja tekemällä retken Mellunmäkeen ja Kontulaan. Tämä syksy on ollut muutenkin irtisanoutumisten aikaa. Muutaman kuukauden aikana olen irtisanoutunut yhteensä kolmesta eri työstä – … Lue lisää

Pöhinää Suomen luonnonsuojeluliitossa – kaikista työpaikoista viherkaulustyöpaikkoja

Viikonloppu vierähti Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) pöhinöissä. Perjantaina istuin hallituksen kokouksessa, jossa valittiin mm. uusi ilmastovastaava vuodelle 2010 ja metsäasiantuntija vuosille 2010-2011. Lauantaina matkasin Turkuun Harjattulan kartanossa pidetttyyn SLL:n syysvaltuuston kokoukseen. Toimintasuunnitelman ja talousarvion lisäksi kokouksessa saatiin hyväksyttyä paljon keskustelua herättäneet ruokateesit sekä energia- ja ilmastoviestit. Iltaohjelmassa kuulimme kokemuksia Venäjän metsiensuojelutyöstä sekä näimme kuvaesitykset saaristomereltä ja eurooppalaisista ekokaupungeista. Lisäksi kokouksessa valittiin tietysti uusia hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle sekä kiiteltiin julkilausumassa Metsähallituksen … Lue lisää

Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Seuraa minua Instagramissa