Vuosi 2009 paketissa ja lukuina – Kiitos!

Vuosi 2009 on takana. Tässä vaiheessa on hyvä pysähtyä hetkeksi katsomaan, mitä oikeastaan tulikaan tehtyä. Menneen vuoden aikana oli keskustelua epämuodollisesta kansalaistoiminnasta ja kevytaktivismista, paljon ilmasto- ja energiapoliittista vaikuttamistyötä, tapaaminen YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin kanssa, lomareissu eurooppalaisiin ekokaupunkeihin ja valinta Luonto-Liiton pääsihteeriksi. Vuosi päättyi pettymykseksi osoittautuneeseen Kööpenhaminan ilmastokokoukseen ja onnistuneeseen lomaan Vierumäen urheiluopistolla.

Alkuvuodesta tein oikeusministeriön demokratiapolitiikkaa koskevaa asiakirjaa varten taustaselvityksen epämuodollisesta kansalaistoiminnasta. Selvitys tai siinä olleet ajatukset saivat huomiota jo paljon ennen niiden julkaisua. Olin kommentoimassa aihetta mm. MTV3:n uutissa ja YLE:n aamu-tv:ssä. Lisäksi kirjoitin teemasta Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoituksen: Vaikuttaminen siirtyy kabineteista kaduille, verkkoon ja julkisuuteen.

Keväällä jatkuivat työt myös Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaavana. Tämä tarkoitti paljon kiinnostavia haastatteluja, puhetilaisuuksia, kirjoitushommia ja kokouksia. Yksi kevään huipentuma oli tapaaminen YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin kanssa. Aiheesta uutisoi tuolloin mm. Helsingin Sanomat: YK:n pääsihteerin ilmastolausunnot pettymys luonnonsuojeluliitolle.

Kesällä ehdin lukea monta hyvää klassikkoa tai muuten ajankohtaista kirjaa. Näitä olivat mm. Orwellin 1984 ja Suntzin Sodankäynnin taito. Elämänhallintaa taas on parantanut erityisesti Leo Babautan Zenhabits-blogi ja hänen monet hyvät teokset. Kulttuurielämysten huipentuma kesällä oli Kraftwerkin keikka Flow-festareilla.

Loppukesästä teimme kolmen viikon Euroopan reissun. Matkan varrella tutustuimme ekokaupunkeihin ja kaupunginosiin, kävimme pyöräilemässä Hollannissa sekä päädyimme lopulta Sveitsin ja Espanjan kautta Lissaboniin sosiologien konferenssiin. Matkaan mahtui yhteensä seitsemän maata ja 27 kaupunkia. Matkasta kirjoittamani kolumnin voi lukea täältä: Ekokaupunkien Eurooppa.

Syksy oli isojen muutosten aikaa. Siirryin ensin Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaavan paikalta järjestön vt. ympäristönsuojelupäälliköksi. Marraskuun alusta taas aloitit työt Luonto-Liiton pääsihteerinä. Aiheesta uutisoi mm. Helsingin Sanomat: Luonto-Liiton pääsihteeriksi Leo Stranius.

Samalla irtisanouduin Suomen luonnonsuojeluliiton lisäksi kahden vuoden YHTYMÄ-tutkijakoulupaikastani ja tietoliikennealan ympäristöpäällikön tehtävistä (jossa olin tehnyt tuntitöitä koko kesän ja syksyn). Lisäksi minut valittiin kolmannelle kaudelle (2010-2011) Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin puheenjohtajaksi.

Vuosi huipentui pettymykseksi osoittautuneeseen Kööpenhaminan ilmastokokoukseen ja onnistuneeseen lomaan Vierumäen urheiluopistolla.

Kaiken jälkeen voin erinomaisen hyvin. Marraskuussa tehdyn lääkärintarkastuksen mukaan olen terve ja veriarvoni ovat erinomaiset. Lisäksi Vierumäen urheiluopistolla tehdyn kuntotestin mukaan olen erinomaisen hyvässä fyysisessä kunnossa (hapenottokyky 62 ml/kg/min).

Positiivinen elämänasenne, ihanat ystävät ja parisuhde, aktiivinen kuntoilu ja järjestötoiminta sekä vegaaninen ruokavalio, päihteettömyys ja viihdesyömisen boikotointi ovat varmasti keskeisiä tekijöitä tyytyväiseen olotilaani.

Tässä vuosi 2009 vielä lukuina

– 121 haastattelua (televisio, radio, lehdet)
– 90 puhetilaisuutta tai luentoa
– 30 kirjallista lausuntoa
– 29 tiedotetta
– 67 artikkelia, juttua tai kolumnia lehtiin tai verkkosivuille
– 238 tekstiä omaan blogiini (https://www.leostranius.fi) tai SLL:n ilmastoblogiin (http://www.sll.fi/ilmastoblogi)
– 342 kokousta
– 17 seminaaria yleisön joukossa
– 5 tempausta/mielenosoitusta (järjestäjänä)
– 34 kotimaan tai ulkomaan matkaa
– 1915 km juoksua
– 4504 km pyöräilyä
– 65 lihaskuntoharjoitusta

Yhteensä 1998 tuntia erilaisia töitä sekä lisäksi 1241 tuntia yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä ja 447 tuntia kuntoilua. Keskimäärin siis vähän yli 10 tuntia jotain viikon jokaisena päivänä vuoden 2009 aikana.

Yksin voi tehdä niin vähän. Vuoden 2009 aikana ansaituista nettotuloista lahjoitin 7,5 prosenttia hyväntekeväisyyteen. Suurin kiitos kuuluu kaikesta tästä Sinulle! Kiitos kaikille teille, joiden kanssa olen saanut jakaa vuoden 2009 ilot!

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Seuraa minua Instagramissa