Vuosi 2009 paketissa ja lukuina – Kiitos!

Vuosi 2009 on takana. Tässä vaiheessa on hyvä pysähtyä hetkeksi katsomaan, mitä oikeastaan tulikaan tehtyä. Menneen vuoden aikana oli keskustelua epämuodollisesta kansalaistoiminnasta ja kevytaktivismista, paljon ilmasto- ja energiapoliittista vaikuttamistyötä, tapaaminen YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin kanssa, lomareissu eurooppalaisiin ekokaupunkeihin ja valinta Luonto-Liiton pääsihteeriksi. Vuosi päättyi pettymykseksi osoittautuneeseen Kööpenhaminan ilmastokokoukseen ja onnistuneeseen lomaan Vierumäen urheiluopistolla.

Alkuvuodesta tein oikeusministeriön demokratiapolitiikkaa koskevaa asiakirjaa varten taustaselvityksen epämuodollisesta kansalaistoiminnasta. Selvitys tai siinä olleet ajatukset saivat huomiota jo paljon ennen niiden julkaisua. Olin kommentoimassa aihetta mm. MTV3:n uutissa ja YLE:n aamu-tv:ssä. Lisäksi kirjoitin teemasta Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoituksen: Vaikuttaminen siirtyy kabineteista kaduille, verkkoon ja julkisuuteen.

Keväällä jatkuivat työt myös Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaavana. Tämä tarkoitti paljon kiinnostavia haastatteluja, puhetilaisuuksia, kirjoitushommia ja kokouksia. Yksi kevään huipentuma oli tapaaminen YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin kanssa. Aiheesta uutisoi tuolloin mm. Helsingin Sanomat: YK:n pääsihteerin ilmastolausunnot pettymys luonnonsuojeluliitolle.

Kesällä ehdin lukea monta hyvää klassikkoa tai muuten ajankohtaista kirjaa. Näitä olivat mm. Orwellin 1984 ja Suntzin Sodankäynnin taito. Elämänhallintaa taas on parantanut erityisesti Leo Babautan Zenhabits-blogi ja hänen monet hyvät teokset. Kulttuurielämysten huipentuma kesällä oli Kraftwerkin keikka Flow-festareilla.

Loppukesästä teimme kolmen viikon Euroopan reissun. Matkan varrella tutustuimme ekokaupunkeihin ja kaupunginosiin, kävimme pyöräilemässä Hollannissa sekä päädyimme lopulta Sveitsin ja Espanjan kautta Lissaboniin sosiologien konferenssiin. Matkaan mahtui yhteensä seitsemän maata ja 27 kaupunkia. Matkasta kirjoittamani kolumnin voi lukea täältä: Ekokaupunkien Eurooppa.

Syksy oli isojen muutosten aikaa. Siirryin ensin Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaavan paikalta järjestön vt. ympäristönsuojelupäälliköksi. Marraskuun alusta taas aloitit työt Luonto-Liiton pääsihteerinä. Aiheesta uutisoi mm. Helsingin Sanomat: Luonto-Liiton pääsihteeriksi Leo Stranius.

Samalla irtisanouduin Suomen luonnonsuojeluliiton lisäksi kahden vuoden YHTYMÄ-tutkijakoulupaikastani ja tietoliikennealan ympäristöpäällikön tehtävistä (jossa olin tehnyt tuntitöitä koko kesän ja syksyn). Lisäksi minut valittiin kolmannelle kaudelle (2010-2011) Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin puheenjohtajaksi.

Vuosi huipentui pettymykseksi osoittautuneeseen Kööpenhaminan ilmastokokoukseen ja onnistuneeseen lomaan Vierumäen urheiluopistolla.

Kaiken jälkeen voin erinomaisen hyvin. Marraskuussa tehdyn lääkärintarkastuksen mukaan olen terve ja veriarvoni ovat erinomaiset. Lisäksi Vierumäen urheiluopistolla tehdyn kuntotestin mukaan olen erinomaisen hyvässä fyysisessä kunnossa (hapenottokyky 62 ml/kg/min).

Positiivinen elämänasenne, ihanat ystävät ja parisuhde, aktiivinen kuntoilu ja järjestötoiminta sekä vegaaninen ruokavalio, päihteettömyys ja viihdesyömisen boikotointi ovat varmasti keskeisiä tekijöitä tyytyväiseen olotilaani.

Tässä vuosi 2009 vielä lukuina

– 121 haastattelua (televisio, radio, lehdet)
– 90 puhetilaisuutta tai luentoa
– 30 kirjallista lausuntoa
– 29 tiedotetta
– 67 artikkelia, juttua tai kolumnia lehtiin tai verkkosivuille
– 238 tekstiä omaan blogiini (http://www.leostranius.fi) tai SLL:n ilmastoblogiin (http://www.sll.fi/ilmastoblogi)
– 342 kokousta
– 17 seminaaria yleisön joukossa
– 5 tempausta/mielenosoitusta (järjestäjänä)
– 34 kotimaan tai ulkomaan matkaa
– 1915 km juoksua
– 4504 km pyöräilyä
– 65 lihaskuntoharjoitusta

Yhteensä 1998 tuntia erilaisia töitä sekä lisäksi 1241 tuntia yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä ja 447 tuntia kuntoilua. Keskimäärin siis vähän yli 10 tuntia jotain viikon jokaisena päivänä vuoden 2009 aikana.

Yksin voi tehdä niin vähän. Vuoden 2009 aikana ansaituista nettotuloista lahjoitin 7,5 prosenttia hyväntekeväisyyteen. Suurin kiitos kuuluu kaikesta tästä Sinulle! Kiitos kaikille teille, joiden kanssa olen saanut jakaa vuoden 2009 ilot!

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa