Helmikuun kokeilu: Säännöllinen unirytmi

Helmikuun alussa järjestin itselleni hyvinvointiviikon. Tämä on sovellus norjalaisen Erik Bertrand Larssenin helvetinviikosta.

Yhtenä viikon sääntönä on mennä mennä nukkumaan joka päivä klo 22.00 ja nousta sängystä ylös klo 5.00.

Olen huomannut, että vaikka herään aikaisin, jään helposti aamuisin sänkyyn lukemaan uutisia, kuuntelemaan äänikirjaa tai seuraamaan sosiaalista mediaa. Hyvinvointiviikolla en näin tehnyt ja ajattelin jatkaa kokeilua koko kuukauden, koska tämä toi selväsi sekä aikaa (esim liikunnalle) että energiaa aamuihin.

Kokeilu sujuikin suhteellisen hyvin ja luonnostaan. Tosin muutamana viikonloppuna ilta venyi pitkäksi ja sen myötä myös herääminen viivästyi. Muutamina aamuina taas tahdonvoima oli kateissa ja jäin muuten vain sänkyyn pötköttelemään, kun ei ollut kiire mihinkään.

Yleisesti ottaen kannattaa mennä aina nukkumaan ja herätä samaan aikaan. Läpi koko viikon. Näin sisäinen kello tahdistuu tiettyyn rytmiin sekä nukahtaminen ja herääminen on vaivatonta.

Sänkyä kannattaa siis käyttää lähinnä nukkumiseen eikä sinne kannata tuoda töitä tai uutisia, koska se voi haitata unen laatua. Tämän olen huomannut itsekin yönaikaisista sykkeistä. Jos katson vaikka jännittävän tai tunteita herättävän elokuvan tai seuraan uutisia tai sosiaalista mediaa iltaisin sängyssä ennen nukkumaanmenoa, laskee leposyke vasta paljon normaalia myöhemmin alimmilleen.

Illan rauhoittaminen on tärkeää. Käytännössä pyrin lopettamaan työt viimeistään klo 21 mennessä. Iltapaa syön niukasti tai en lainkaan (ks 10 tunnin dieetti) Raskasta liikuntaa harrastan tyypillisesti vain aamulla tai alkuillasta. Kahvia tai alkoholia en käytä lainkaan ja viimeisen teekupposen nautin yleensä viimeistään klo 16-17 aikoihin.

Aamulla taas on helppo herätä ja nousta ylös, kun on virkeä ja uni on ollut levollista. Tuolloin olennaista on vain nousta ylös eikä jäädä sänkyyn torkuttelemaan herätyskelloa, kuuntelemaan äänikirjaa tai räpläämään puhelinta. Koen, että teen näitä kaikki hiukan liian usein.

Viimeisen viikon aikana oman haasteensa unirytmiin toi myös Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siellä käytävä sota. Ajatukset ovat olleet vääjäämättä Ukrainan tapahtumissa. Myös siinä mihin kaikkeen tämä voi vielä johtaa. Tämä vie emotionaalista kaistaa huomattavasti. Varsinkin kun lapsetkin ovat kovasti huolissaan ja haluavat seurata tilannetta. Näin roikuin itsekin sekä illalla että aamulla uutisia seuraten.

Vaikeissakin paikoissa pitää kuitenkin pystyä ottamaan arkea haltuun. Läheiset ihmiset vaativat huomiota. Ilmastokriisi ja luontokatokin pitäisi samaan aikaan pysäyttää. Omasta jaksamisesta ja terveydestä kannattaa huolehtia. Samalla kun lahjoittaa rahaa esimerkiksi Unicefin ja SPR:n kaltaisille organisaatioille.

Päätinkin viimeisten päivien aikana rajata uutisten seuraamista. Katson uutiset enää kaksi kertaa päivässä. Sen pitää riittää. Välillä pitää oman jaksamisen ja arjen hyvinvoinnin kannalta keskittyä muihinkin asioihin kuin sotaan.

Mitään merkittäviä muutoksia arjessa en tästä unirytmin vakioimisesta lopulta huomannut. Muutosta ei näkynyt myöskään Ouran unitilastoissa, jotka tyypillisesti antavat minulle aika huonoja lukemia unenlaadusta. Helmikuun aikana keskimääräiset pisteeni unesta olivat 67 (asteikko 0-100). Tammikuussa keskiarvo oli niin ikään 67 ja viime vuoden joulukuussa 66.

Minulla on ollut aiemminkin suhteellisen säännöllinen unirytmi. Aiemmin helposti klo 23 asti venyneet kaupunginvaltuuston kokoukset sotkivat unirytmiä, koska kokouksen jälkeen rauhoittumiseen ja syvään uneen pääseminen kesti helposti useamman tunnin. Nyt näitä myöhäisiä kokouksia ei enää onneksi ole ollut.

Yksi haastava paikka on tietysti viikonloppuillat. Juhlissa ja baareissa en käy, mutta tuolloin tekisi mieli istua iltaa puolison kanssa ja vaihtaa viikon kuulumisia ja tehdä kaikkea kivaa. Usein olemme kuitenkin niin väsyneitä, että on ihan mukava mennä nukkumaan lasten nukahdettua ja panostaa mielummin yhteisiin aikaisiin aamuihin.

Eniten kokeilussa iloa ovat tuoneet aikaiset viikonloppuaamut. Silloin ehtii tehdä vaikka mitä, kun ei tarvitse olla kiinni arjen askareissa. Olen kuitenkin ajatellut, että jos valvon perjantaisin ja lauantaisin klo 23 asti, voin sitten herätä vasta klo 6 aikoihin. Tämäkin on vielä kohtuullisen aikaisin ja mukavaa luksusta.

Ohessa aikaisemmat kokeilut:

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Seuraa minua Instagramissa