365 kirjaa vuonna 2021

Tänään (29.12.2021) tuli täyteen 365 kuunneltua tai luettua kirjaa vuonna 2021!

Kokeilin tammikuussa 2020, voisinko lukea tai kuunnella kuukauden aikana 31 kirjaa. Keväällä 2020 huomasin, että olin lukenut tai kuunnellut jo sata kirjaa. Vuoden lopussa kirjoja kertyi yhteensä 375.

Tänä vuonna ajattelin ottaa rennommin. Päätin kuitenkin twiitata jokaisesta lukemastani tai kuuntelemastani kirjasta ja pian huomasin, että kirjoja kertyi lähes samaa tahtia kuin viime vuonna. Joulukuussa katsoin, että tänäkin vuonna olisi mahdollista päästä kirja per päivä tahtiin ja tässä sitä nyt ollaan.

Kirjojen kuuntelun/lukemisen ohella sain viimeisteltyä myös yhden oman kirjan. Kuvassa kirjani Tehokkuuden taika – Näin voit elää enemmän. Teos ilmestyy 3.1.2022.

Viimeisen kahden vuoden aikana eli tämän vuosikymmenen kuluessa olen lukenut tai kuunnellut nyt yhteensä 740 kirjaa. Vaikka luin ja kuuntelin kirjoja aiemminkin kohtalaisen paljon, tuntuu tämä määrä mykistävältä.

Kirjoissa ei tietenkään ole kyse määrästä vaan niiden tarjoamasta informaatiosta ja/tai luku/kuuntelunautinnosta, elämyksistä sekä mielikuvituksen ruokkimisesta. Kuuntelemalla ja lukemalla monipuolisesti erilaisia kirjoja saa sivistystä ja näkökulmaa elämään sekä oppii paljon uutta.

Kirja, jonka tänään kuuntelin loppuun oli Päivi Haanpään Pysähdyskoe. Siinä kirjailija ottaa puolen vuoden vapaan työstä ja tarkkailee millaista on arki ilman työvelvotteita.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍