Helsingissä palkankorotusten sijaan vapaa-ajan korotuksia?

Päätimme Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa 21.4.2021 myöntää kaupungin henkilöstölle kulttuuri- ja liikuntaseteleitä 7,6 miljoonalla eurolla.

Käytännössä tämä tarkoittaa maksimissaan 200 euron etua työntekijää kohti. Tämä on hieno ele ja tukee samalla koronapandemian takia kriisiin ajautunutta kulttuuri- ja liikunta-alaa.

Lisäksi kokouksessa keskusteltiin myös muista palkankorotuksista. Kun Helsingin tilinpäätös näytti noin 500 miljoonan ylijäämää, on noussut ääniä kaupungin työntekijöille maksettavista ylimääräisestä rahallisesta palkitsemisesta.

Ihmisillä on oikeus riittävään toimeentuloon ja on huolestuttavaa, miten alhaiset palkat kaupungilla useissa tehtävissä on.

Sen sijaan jos ajatellaan sitä, miten henkilöstö on venynyt koronapandemian aikana, niin mahdollisten rahallisen palkitsemisen ohella voisi olla hyvinvoinnin ja jaksamisen näkökulmasta perusteltua antaa työntekijöille ylimääräistä vapaata tai vapaapäiviä.

Ylimääräiset vapaapäivät tietysti tarkoittaisivat työn jakamista eli monin paikoin sijaistarpeen huomioimiseksi lisäresurssien palkkaamista. Toisaalta tämä ehkä auttaisi juuri niitä, joihin koronapandemia on osunut kipeimmin eli niitä, jotka ovat menettäneet työpaikkansa.

Eräs arvostamani poliitikko on kirjoittanut:

”Ohjaamalla tuottavuuden kasvu työn jakamiseen ja työajan lyhentämiseen, voimme parantaa ihmisten työssä jaksamista ja hyvinvointia. Kuuden tunnin työpäivä yhdistettynä riittävään vähimmäispalkkaan, toimivaan sosiaaliturvajärjestelmään ja perustuloon, lisäisi ihmisten vapaa-aikaa ja itsemääräämisoikeutta. Lyhyempi työviikko auttaisi murtamaan kierteen, jossa ihmiset joutuvat paiskimaan töitä turvataakseen toimeentulonsa, jota kuluttamalla he koettavat saavuttaa uraputkessa menetettyä hyvinvointia.”

Toki juuri tuossa valtuuston kokouksessa emme olleet päättämässä kaupungin työntekijöiden työajasta, mutta olisin kyllä iloinen, jos voisimme kehittää ajatteluamme niin, että palkankorotusten sijaan voisimme joskus edistää myös vapaa-ajan korotuksia.

Kaupunginvaltuusto hyväksyikin kokouksessa Eveliina Heinäluoman ja Reetta Vanhasen ponsiesityksen:

”Hyväksyessään määrärahan myöntämisen liikunta- ja kulttuurisetelien hankinnan toteuttamiseksi kaupunginvaltuusto edellyttää toimialoja selvittämään mahdollisuutta arvioida kaupungin eri henkilöstöryhmien työhyvinvointia ja kuormitusta koronakriisin keskellä sekä selvittämään tämän perusteella erilaisia malleja palkita työntekijöitä kuluvan vuoden 2021 osalta. Palkitsemisen kriteereinä voidaan käyttää mm. työn koronan aiheuttama raskaus, terveysriskit, työn nopeat ja pitkäaikaiset muutokset.”

Mielestäni tämä on hyvä! On paikallaan selvittää työntekijöiden työhyvinvointia ja jaksamista sekä erilaisia palkitsemisen malleja. Itse toivon, että tässä yhteydessä tarkastellaan rahallisten palkitsemisten ohella myös esimerkiksi ylimääräisiä vapaita.

Onneksi tähän liittyen valtuutettu Mia Haglund on jo aiemmin keväällä 2021 tehnyt erinomaisen valtuustoaloitteen lyhennetyn työajan kokeilusta, jonka olen itsekin allekirjoittanut. Toivotaan, että tämä etenee.


Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍