Työmatkan ja hyötyliikunnan yhdistäminen

Leo Stranius juoksemassa BerliiniJoskus kuulee sanottavan, ettei ole aikaa kuntoilla.

Varsinkin tiiviisti aikataulutetun työmatkan yhteydessä voi olla vaikeaa löytää aikaa ja energiaa kuntoilulle.

Kuntoilu työmatkoilla on kuitenkin mahdollista, jopa helppoa, kunhan siitä tekee itselleen rutiinin.

Itse asiassa hyötyliikunta tai kuntoilu antaa paljon lisämaustetta reissuun ja säästää lopulta myös aikaa.

Itse vietin 22.-23.9.2014 kaksi päivää Berliinissä Helsingin Energian johtokunnan matkalla. Tutustuimme paikalliseen energiantuotantoon ja Saksan energiakäänteeseen. Näistä kirjoitan vielä myöhemmin erikseen.

Ohessa esimerkki siitä, miten kahden päivän työmatkaan voi yhdistää kohtuullisen määrän hyötyliikuntaa.

Maanantai 22.9.2014:
– 15 km pyöräily lentokentälle klo 5.40-6.15. Pieni pyöräily aamutuimaan piristää ja antaa hyvät lähtökohdat päivään.
– 7 minuutin lihaskuntotreeni hotellille saapumisen yhteydessä klo 18.30 ennen iltaohjelmaa. Kun on istunut koko päivän kokouksissa, laittaa pieni intervallitreeni elimistön hyvin liikkeelle iltaa varten.

Tiistai 23.9.2014
– 12 km aamulenkki Berliinin keskustassa klo 6.15-7.20. Juoksu on tehokas ja nopea tapa nähdä kaupunkia varsinkin silloin, kun ei ole muuten aikaa ylimääräiselle hengailulle.
– 20 km pyöräily lentokentältä kotiin klo 22.40-23.30. Reissun tomut on hyvä pyyhkäistä pois pienellä pyörälenkillä.

Pitääkö kuntoilua varten varata paljon tavaraa tai varusteita mukaan? Ei tarvitse.

Mukana käsimatkatavaroissa (selkäreppu) kulki lenkkarit, lippis, juoksusukat, -sortsit ja -paita. Pyöräilyä varten mukana oli pyöräilysortsit juoksupaidan toimiessa pyöräilypaitana. Pyörä ja kypärä olivat matkan ajan parkissa lentokentällä terminaalin edessä.

Lentokentälle ei tosin johtanut kunnollista pyörätietä vaan terminaalin eteen ja sieltä pois joutui polkemaan ikävästi autojen seassa. Lentokenttäterminaalin edessä ei ollut myöskään pyöräpaikkoja. Se ei kuitenkaan haitannut, koska pyörän nyt voi jättää aina melkein mihin tahansa.

Eikä tämä toki ollut ensimmäinen kerta kun yhdistän työmatkan ja liikunnan. Reilu viikko takaperin olin työmatkalla Anjalassa, Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton syyspäivillä. Tuolloin otin pyörän mukaan junaan ja poljin Kouvolasta Anjalaan (25 km). Seuraavana päivänä jatkoin pyörällä Anjalasta Porvooseen (85 km), josta hyppäsin pyörän kanssa bussiin ja jatkoin kotiin Helsinkiin. Tuolloinkin mukana oli vain pelkkä kevyt selkäreppu, jossa kulkivat niin työvälineet kuin pyöräilykamatkin.

Täytyykin todeta, että hyötyliikunta työmatkan yhteydessä on erinomaisen antoisaa ja antaa paljon positiivista lisämaustetta matkan tekoon.

Millaisia kokemuksia sinulla on matkalla kuntoilusta?

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami