Social Hacking

Social HackingYhä useampi ihminen on kiinnostunut omasta hyvinvoinnista ja terveydestään.

Hyvinvoinnin mittaamiseen on kehitetty myös monenlaisia sovelluksia älypuhelimille.

Esimerkiksi Moves-niminen sovellus kertoo kunakin päivänä eri tavoin ja eri liikennevälineillä kuljetun matkan.

Sleep Cycle arvio unen laadun. SportsTrackerin avulla taas voi helposti pitää kirjaa urheilusuorituksista, niiden kestosta ja sykkeestä. Heiaheia valjastaa omat sosiaaliset verkostot kannustusjoukoiksi.

Sovellukset auttavat eri tavoin luulon muuttamisessa tiedoksi ja helpottavat toivottuja elämäntaparemontteja. Omien elämäntapojen ja terveyden työstämistä uuden teknologian keinoin kutsutaan myös biohakkeroinniksi (biohacking).

Voisiko samaa logiikkaa soveltaa yhteiskunnallisen osallistumisen puolelle? Tavoitteiden asettaminen ja sosiaalinen paine lisäävät tunnetusti mahdollisuuksia päästä tavoitteisiin. Kun kieriskelee maailmantuskassa, voisi olla kannustavaa tietää, että on esimerkiksi tässä kuussa lahjoittanut viisi prosenttia tuloistaan erilaisiin hyviin hankkeisiin, allekirjoittanut 10 vetoomusta ja käyttänyt kahdeksan tuntia aikaan vapaaehtoistoimintaan.

Voisiko yhteiskunnallinen osallistuminen olla tavoitteellisempaa kvantitatiivisessa mielessä? Tarvittaisiinko sovellus, joka tukisi ihmisiä tällaisessa ”sosiaalisessa hakkeroinnissa”, siis oman yhteiskunnallisen vaikuttavuuden parantamisessa?

Mikäli tällainen sovellus luotaisiin, siinä pitäisi olla ainakin seuraavat toiminnot:

1) Toimija- ja teemaportaali (sis. järjestöjä, yhteiskunnallisia yrityksiä sekä niiden ja epämuodollisten verkostojen ja yksilöiden aloitteita ja kampanjoita) hakutoiminnoille sekä nostoilla, joihin vaikuttaisivat mm. ajankohtaiset teemat, uutiset ja geopaikannus

2) Mahdollisimman käyttäjäystävällinen lahjoituskanava (vrt. JustGive)

3) Oman yhteiskunnallisen vaikuttamisen hallinnan väline (vrt. urheilusovellukset kuten SportsTracker)

4) Väylä haastaa muita, jakaa tietoa ja verkostoitua tehokkaasti (vrt. Heiaheia, LinkedIn)

5) Väline luoda näkyvyyttä ja kerätä resursseja (vrt. Mesenaatti)

Onko joku jo kehittänyt tämän? Mistä löytyisi oikeat ihmiset ja rahat, jotta sovellus saataisiin toteutettua?

Annukka Berg ja Leo Stranius

2 kommenttia artikkeliin ”Social Hacking”

  1. Viime syksynä Slushissa oli esittelyssä MoralGuard-niminen app, jonka tarkoitus on auttaa kuluttajaa valitsemaan ruokansa kaupassa sen esim. ekologisuuden tai terveellisyyden mukaan. En tiedä mikä sovelluksen kehityksen tilanne on tällä hetkellä, mutta kuulosti oikein hyvältä idea siitä, että olisi apuväline kiinnostavan tuotteen ekologisen jalanjäljen ymmärtämiseen ostohetkellä.

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami