Kumpulan koulukasvitarha: Opetusvirasto ei antanut lupaa portille

Sisäpihojen-aidat-poisHavahduin viime syksynä siihen, että aika monien taloyhtiöiden pihojen välissä on aita. Ihan turhaan.

Huomasin tämän, kun leikin lapsen kanssa omalla pihallamme. Meidän taloyhtiön tontin ja naapurissa sijaitsevan Kumpulan koulukasvitarhan välissä on nimittäin kevyt verkkoaita (ks. oheinen kuva).

Kirjoitin silloin aiheesta blogiini: Ekoisi: Kaadetaan turhat aidat sisäpihoilta.

En jättänyt asiaa blogikirjoituksen varaan, vaan otin suoraan yhteyttä Kumpulan koulukasvitarhan toiminnasta vastaaviin henkilöihin ja keskustelin asiasta taloyhtiössämme talonhoitajan kanssa.

Keskusteluissa kävi ilmi seuraavaa:

– Kumpulan koulukasvitarhalle sopi hyvin, että aitaan tehdään portti – kunhan se on lukollinen ja siihen saadaan lupa aluetta hallinnoivalta Opetusvirastolta.
– Aidassa on aiemmin ollut portti, mutta se on poistettu siitä aikanaan yhden taloyhtiömme asukkaan toiveesta. Nyt kyseinen asukas on muuttanut pois.
– Portti olisi maksanut muutamia satoja euroja ja taloyhtiömme olisi ollut valmis maksamaan ja tekemään sen entiselle paikalle.

Laitoin siis viestiä Opetusvirastoon ja pyysin lupaa portille. Opetusviraston isännöitsijä vastasi minulle seuraavaa:

”Opetusviraston näkökulmasta katsottuna portin rakentaminen ei ole tarkoituksenmukaista, joten emme anna lupaa portin rakentamiseen.”

Kysyin tarkempia perusteluita ja pyysin vielä harkitsemaan asiaa, koska portti lisäisi alueen käyttöä ja viihtyisyyttä sekä näin lapsilla olisi paremmat leikkimahdollisuudet ja -paikat. Isännöitsijä lupasi vielä käydä paikan päällä katsomassa asiaa.

Tämän jälkeen Opetusviraston tilapalvelupäällikkö vastasi minulle seuraavaa:

”Opetusvirasto on antanut alueen yhdistyksen käyttöön ja käytön sisällöstä on sovittu osapuolten kesken. Opetusvirasto vastaa laajasti alueen ja sen rakennusten kunnosta sekä mm. maanparannustöistä. Alueelle on suljettu portti. Tässä vaiheessa opetusvirastolla ei ole tarkoitusta avata paikalle muita portteja.”

Kumpulan koulukasvitarhaYmmärrän hyvin, että Kumpulan koulukasvitarhan tapauksessa aidoille ylipäätään on olemassa jonkinlainen tarve. Alueella saattaa olla parhaimmillaan satoja lapsia ja aidat lisäävät heidän turvallisuuttaan. Lisäksi alue on viljelykäytössä ja sato halutaan varmasti jakaa ensisijaisesti toiminnassa mukana oleville lapsille. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, ettei alueelle voisi tehdä toista porttia.

Mielestäni olisi perusteltua, että Kumpulan koulukasvitarha olisi tulevaisuudessa lasten ja nuorten puutarhakulttuurikeskus ja kaupunkilaisten yhteinen ulko-olohuone. Tästä näkökulmasta katsoen Opetusviraston päätös on tylsä ja harmillinen.

PS. Oheisessa kuvassa olemme leikkimässä lapseni kanssa Kumpulan koulukasvitarhan alueen ”turvelabyrintissa”. Harmi, että näin upea alue keskellä Kumpulaa ja Käpylää on suljettu typerällä aidalla.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami