Olen hoitovapaalla ensi syksyyn asti. Samalla liityin siihen harvinaiseen parin prosentin isien joukkoon, jotka pitävät isäkuukautta pidemmän vanhempainvapaan.
Uskomatonta, että 98 prosenttia kaikista isistä jättää mahdollisuuden käyttämättä!
Olisi varmasti järkevää, että myös isille kehittyisi vankka hoitosuhde omaan lapseensa. Tästä syystä perhevapaita kannattaisi kehittää kohti 6+6+6 -mallia. Mallissa vanhempainvapaa jaettaisiin kolmeen jaksoon, joista yksi on tarkoitettu äidille, yksi isälle ja yhden vanhemmat jakaisivat keskenään.
Asiasta on tarkemmin esimerkiksi THL:n raportissa (pdf).
Itseäni hoitovapaassa jännittää eniten se, miten pystyn pitämään näppini erossa kaiken maailman kiinnostavista projekteista. Helsingin kaupunginvaltuutetun tehtävät pitävät minut joka tapauksessa kiinni päivän politiikassa, joten mitään sen kummempaa ei tarvita.
Ohessa on ensimmäisen hoitovapaapäiväni menot.
– klo 7.45 lapsi herää
– klo 9.00 aamupala: puuroa, soijamaitoa ja marjasosetta
– klo 10.00 pihalle leikkimään
– klo 11.30 lounas: nuudelia, tofunakkeja, vihanneksia ja porkkanaa
– klo 11.45 päiväunille
– klo 13.15 kotona leikkimistä
– klo 14.00 välipala: soijajugurttia ja marjasosetta
– klo 14.30 pihalle leikkimään
– klo 16.30 päivällinen: nuudelia, tofua, avokadoa ja leipää
– klo 17.00 kotona leikkimistä, lehtien lukemista ja musiikin kuuntelua
– klo 17.45 puoliso tulee kotiin
Lastenhoidon ja päiväunien lomassa kävin läpi sähköposteja, allekirjoitin ympäristölautakunnan kokouksen pöytäkirjan, johon ympäristökeskuksen henkilöt tulivat varta vasten hakemaan allekirjoitustani, annoin haastattelun Diabetes-lehdelle kansalaistoiminnasta sekä keskustelin puhelimessa Vegaaniliiton puheenjohtajan kanssa siitä, miten helsinkiläisiin päiväkoteihin saataisiin vegaaniruokaa.
Miten isät saataisiin viettämään paremmin aikaa lastensa kanssa?
Monelle (perinteiselle suomalaiselle) miehelle työpaikan seuraelämä on vaimon lisäksi ainoa sosiaalinen yhteisö. Ei kaikista miehistä oikeasti ole osallistumaan äitivaltaisiin perhekerhoihin, vaan he haluaisivat sellaista seuraa, jossa tuntevat olonsa kotoisaksi ja mukavaksi. Ja koska koti-isiä on niin vähän, vertaisseuran löytäminen päiviin voi olla kiven takana.
Toinen syy, minkä äkkiä keksin on se, että kotona hoitovapaalla on se puolisoista, jolla ei ole työpaikkaa (muistaakseni noin 20 % hoitovapaalla olevista äideistä on tällaisia). Tällöin valinta ei perheessä ole puhtaasti arvovalinta, vaan työtilanteen aiheuttama.
Nämä eivät tietenkään selitä 98%:n osallistumattomuutta, mutta ovat ihan todellisia syitä. Kannatan lämpimästi isien osallistumista lastensa kanssa olemiseen, mutta sitä voi toteuttaa muillakin tavoilla kuin hoitovapaalla olemalla. Meillä esimerkiksi molemmat vanhemmat ovat töissä, mutta mies hoitaa lapsia viikolla vapaapäivinään (1-2pv viikossa). Loppujen lopuksi täydellinen tasa-arvohan toteutuu ainakin jostain näkövinkkelistä niissä perheissä, joissa kotiin jäävä vanhempi on valittu yhteisymmärryksessä molempien toiveiden mukaan. Eli jos vaimo halusi jäädä kotiin ja mies olla töissä, tällöinhän tilanne on aikuisten kannalta ideaali.
Kiitos hyvistä huomioista Omppu!
Minuakin askarruttava kysymys!
Mahtaako olla asennekysymys? Sitä voisi yrittää muuttaa, tiedottamalla hoitovapaasta enemmän/paremmin, koska hoitovapaalle jäämisen mahdollisuutta ei iseille juurikaan missän mainosteta. Ja onko sit niin, että on ”liian” vähän julkisuuden miehiä/isiä näyttämässä mallia?
Itse ainakin onnittelen itseäni päätöksestä olla kotona nyt jo toista kertaa (1. kerralla 9kk ja nyt yhteensä 20kk). Ei tällasia kokemuksia mistään muualta saa.
Antoisaa aikaa sulle/teille,Leo!
Koska äidillä ei ole vakituista työpaikkaa, koska mies saa parempaa palkkaa…
Siinä melko yleiset ja myös allekirjoittaneen perheen syyt siihen, että äiti on kotona (ja opiskelee omaehtoisesti ja tekee joitakin työvuoroja, jotta pärjätään joten kuten). Me emme voisi toimia toisin. Raha(ttomuus) ratkaisee.
Puhutaan 6+6+6-mallista, mutta mitä silloin tapahtuisi alle 3-vuotiaan hoitamiselle? Ei kai nykyinen kotihoidon tuki katoaisi? Tosin jos perustulo tulisi, kotihoidon tuen ongelma poistuisi ainakin osittain. Huolestuttaa vain, ettei kukaan (poliitikko) uskalla puhua alle 2–3-vuotiaan kotihoidon tärkeydestä – olipa hoitaja sitten äiti tai isä tai molemmat vuorotellen, tai vaikkapa anoppi auttajana.
1. Kulttuuri: äideille kotona oleminen on hyväksyttävämpää. Kotona olevat isät pelkäävät työttömäksi leimaantumista. Kulttuurillinen oletusarvo on yhä olemassa siitä että äidit jäävät kotiin kun isät tienaavat. Tämä on toki jo murtunut ja muuttumassa vahvasti.
2. Työpaikan kulttuurit: osa työpaikoista on isäystävällisiä, mutta osassa isällä on kynnystä kysyä vapaata. Vaikka nykyaikaisemmissa työpaikoissa jo oletetaan miesten käyttävän vanhempainvapaata, on yhä linnakkeita, joissa se ei ole itsestäänselvyys.
3. Raha. Väittäisin kuitenkin, että mikäli äiti saisi vain pientä vanhempainrahaa tulojensa perusteella, nimenomaan miehen kannattaisi olla kotona: miehen suuremmasta palkasta tulisi 70% ja samalla miehen veroprosentti laskisi kenenkään tekemättä mitään. Sivussa nainen voi tehdä jotain pieniä hommia. Asia kannattaa laskea, jotta raha ei ole luulo eikä syy. (Olettaen toki että miehen palkka on suurempi, mikä ei tietenkään aina pidä paikkaansa.)
4. Rankkuus: kotona lasten kanssa on usein rankempaa kuin töissä aikuisten kanssa.
5. Hiekkalaatikkotuttavuudet: On vaikea löytää sosiaalista kanssakäymistä muiden koti-isien kanssa koska heitä on vähemmän, ja nekin piilottelevat kotona. Mutta tämä koskee syvimmiltään äitejäkin: on vaikea löytää järjellistä keskusteluseuraa puhumaan siis jostain muustakin kuin vaipoista… hengenheimolaisia ei jokaiselle hiekkalaatikolle tupsahda.
6. Äitien itsekkyys: äidit haluavat olla muksun kanssa, ja isä ei uskalla tai halua vaatia oikeutta läsnäolevana isänä olemiseen.
7. Jokin alitajunnasta piinaava ajatus siitä, että olen hyvä isä, kun huolehdin siitä että perheellä on riittävästi rahaa turvata kaikki muksun tarpeet ja hieno koti – ja näin ollen täytyy paiskia töitä kahta kauheammin. Usein kuitenkin läsnäolo ja kotitöihin ja muksun elämään osallistuminen on tärkeämpää kuin mahdollisimman korkeat ansiot.
Suomessa 6+6+6 mallin lisäksi tarvittaisiin joustavuutta mm. osa-aikatyöhön. Monelle sopisi esimerkiksi vuorettelu puolison kanssa eli työ 2-3 päivää viikossa. Tällöin kumpikaan ei pääse mökkeytymään ja kumpikin pääsee olemaan muksun kanssa. Eikä kumpikaan putoa työelämästä.
Meillä lapsen isä jäi juuri hoitovapaalle lyhyen vanhempainvapaan ja isäkuukauden jälkeen, itse etsin töitä. Olen käynyt muutamissa haastatteluissa, joissa ongelmakseni on noussut se, että haastattelija ei usko minun olevan kykenevä päivittäiseen työhön, koska ”vain” isä on hoitamassa lasta kotona. Eräs jopa kyseenalaisti onko mieheni ”kykenevä” hoitamaan lasta, päivähoitohan voisi olla parempi vaihtoehto.
Kelan asiakaspalvelukaan ei ole ollut kuin puolessa kertoja isän tukia koskevissa kysymyksissä kartalla (välillä ollaan puhuttu ihan päinvastaista kuin asiat ovat), joten päätökset vanhenpainrahasta, isäkuukaudesta ja tämänhetkisestä ovat tulleet viikkojen jännityksen ja stressin jälkeen.
Tuntuu, että tämä isien kotiinjäämättömyys ja äitien kotiinjääminen ruokkivat vain toisiaan. En näe tähän oikein muuta järkevää vaihtoehtoa kuin tuo 6+6+6-mallin toteutuminen.
Hyviä kommentteja monella, erityisesti Ompulla.
Mieheni kertoi jo raskausaiakana haluavansa jakaa lapsen kotihoitoajan tasapuolisesti kanssani. Ymmärtääkseni hänellä on siihen toisena tasapuolisena vanhempana yhtä suuri oikeus (ja velvollisuus) kuin minulla.
Oli erittäin ilahduttavaa huomata, että mieheni alkoi puhumaan lapsen kotihoidosta sekä tulevasta hoitovapaasta työpaikalla jo vauvan ollessa ihan pieni. Olisiko tämä ollut kannustimena hänen neljälle työkaverille (kaikki miehiä), jotka päättivät jäädä puolen vuoden sisällä mieheni poisjäämisestä myös hoitovapaalle. Myös ystäväpiirissämme neljä isää on ollut tai juuri jäämässä hoitovapaalle. Koska omassa lähipiirissä isän kotiin jääminen on ollut niin yleistä, olen ollut syvästi hämmentynyt näistä prosenteista koskien kodinhoidontuen saajien sukupuolia.
Meillä minä olin kotona imetysajan 8 kk ja mieheni jatkoi tästä lapsen hoitoa kotona 8 kk (toki imetystäkin jatkettiin aina, kun olin kotona, kunnes lapsi itse vieroitti itsensä rinnasta). Oli hämmentävää huomata mm. seuraavat asiat:
– Lähes kaikki työkaverini (pääosin naisia) kommentoivat tyyliin: ”Kuinka sinä raaskit tulla takaisin töihin?” ”Miten isä osaa hoitaa?” ”Etkö tunne pahaa omaatuntoa töissä olosta?”
– Samaan aikaan kotiin jäänyt isä oli monen mielestä tehnyt lähes sankariteon jäädessään kotiin – myös näiden ihmisten silmissä, jotka kommentoivat työhön palaamistani negatiivisesti. (Ja samaan aikaan kotona lapsia hoitava äiti on tietenkin yhteiskunnan elätti).
– Erittäin yleinen kommentti oli myös: ”Kyllä meilläkin mies olisi jäänyt kotiin, mutta kun hän saa kaksi kertaa parempaa palkkaa kuin minä…”
– Edes pääkaupunkiseudulta ei löytynyt isikahvilaa tms. toimintaa, joka olisi tarkoitettu vain kotona lasten kanssa oleville isille. Ainoa edes tähän viittaava ryhmä oli eräänä arki-iltana kokoontuva etäisäryhmä, joka ei tietenkään tullut kysymykseen.
Onneksi mieheni itsetunto ei ole kiinni sukupuolisidonnaisuudesta tai seurasta. Hän kävi lapsen kanssa mm. muskarissa, taaperotanssissa, perhekahviloissa ja tietenkin vietti paljon aikaa taloyhtiön leikkipaikalla sekä leikkipuistoissa. Päivästään hän kertoi aina minä ja muut kotiäidit -tyyliin.
Mieheni saa kaksi kertaa parempaa palkkaa kuin minä. Meillä _säästettiin_ kotihoidontukiaikaa varten ja säästäminen aloitettiin jo hyvissä ajoin. Ihmiset säästävät moniin täysin turhiin asioihin jopa vuosia, mutta isän kotiin jäämisen mahdollisuus muka viedään sillä, että miehen palkka on niin paljon parempi. Mielestäni tämä on pelkkää selittelyä. Lähes kaikilla perheillä olisi mahdollisuus säästää isän kotiin jäämistä varten, jos ainoa todellinen syy isän kotiin jäämättömyydelle on miehen parempi palkka.
Suvi, hienoa, että teillä homma on toiminut ja mies on tuonut esimerkkiään työpaikalleen. Sanot, että säästäminen on kaikille mahdollista. Ehkä, jos lykkää lapsen tekoa esim. viidellä–kymmenellä vuodella. Jos molemmat ovat opiskelleet, on hankittu esim. auto- tai asuntolaina (ehkä opintolainaakin?), säästämisen mahdollisuudet ovat nollissa. Omasta elintasostaan voi toki tinkiä kotihoidon vuoksi, mutta todellinen säästäminen (siis satojen ellei tuhansien eurojen) tätä varten on varmasti useille utopiaa.
Tiina, eiköhän turhilla asioilla viitattu nimenomaan siihen, että autoon ja asuntoon halutaan kyllä kuluttaa rahaa, mutta ei omaan lapseen. Satoja, ellei tuhansia euroja voi helposti säästää luopumalla autosta tai jättämällä sen ostamatta. Pieni lapsi kun tarvitsee lähinnä niitä vanhempia, eikä autoa.
Tuo Sirpan kolmoskommenttiin liittyen pointti. Jos 6+6+6 malli on poliittisesti liian kunnianhimoinen ja tuo miehen suuremmat tulot -argumentti on niin yleinen, voisi ajatella että vanhempainrahakauden ja hoitovapaan pitoaikojen joustavoittaminen voisi auttaa: Vaikka vanhempainrahakausi on sinänsä äidille korvamerkitsemätöntä, imetyksen suosiminen ihan syystäkin ”käytännössä korvamerkitsee” tuota alkupäätä äidille. Jos kuitenkin äiti voisi olla tuota lapsen elämän alkupäätä kiinteällä hoitorahalla ja isä sitten myöhemmin ansiosidonnaisella vanhempainrahalla, voisi kotona olon jakaminen olla taloudellisesti mahdollisempaa monille perheille.
Eli vanhempainvapaata pitäisi voida pitää koska tahansa ennen kolmea ikävuotta, myös niin että hoitovapaata pidetään ennen vanhempainvapaata.
6+6+6 ehkä kuitenkin parempi.
Marjut, olen ihan samaa mieltä kanssasi. Näin varmasti on: ihmiset eivät halua luopua elintasostaan vaikkapa vuodeksi. Tai ehkä kyse on oikeasti todella siitä, että monetkaan eivät koe lapsen kotihoitoa oikeasti tärkeäksi. Jos uskoisi tutkimustuloksiin jne. olisi vaikeampi perustella itselleen, miksi vauva laitetaan päiväkotiin alle vuoden ikäisenä, ja kuitenkin perheessä säilytetään 2 autoa jne. Asunto on melko välttämätön Suomessa (ja vauvaperheessä, kai se vauva vanhempien lisäksi tarvitsee kodinkin), joten siihen on ikään kuin pakko ”haluta kuluttaa rahaa”, vuokraa, lainaa – joka tapauksessa.
Mutta tämä nyt on jo kovin yksityiskohtaista hiustenhalkomista. Halusin vain sanoa Suvin kommenttiin sen, että ihan oikeasti miehen palkka voi olla parempi, työtilanne parempi jne. Se EI OLE ”pelkkää selittelyä”. Sitä on tietysti vaikea ymmärtää, jos oma ja tuttavien elämä on sujunut mutkattomasti säästellen… mikäs siinä, jos kaksi tervettä työsuhteen omaavaa ihmistä säästelee, mutta pitäisi muistaa, että on toisenlaisiakin tarinoita. Ja toistaiseksi kaikilla on oikeus lisääntyä.
Peace.
”Uskomatonta, että 98 prosenttia kaikista isistä jättää mahdollisuuden käyttämättä!
Olisi varmasti järkevää, että myös isille kehittyisi vankka hoitosuhde omaan lapseensa.”
Tästä lukija päätelee, ettei isille kehity vankkaa hoitosuhdetta omaan lapseen jos hän ei jää vanhempainvapaalle. Mihin tämä väite perustuu? Tutkimukseen, sinun omaan kokemukseen esikoisen hoidosta?…
Italiassa, USA:ssa on hyvin lyhyet vanhempainvapaat. Kannattaa vierailla maiden foorumeissa ja ilmoittaa, että siellä lapsen suhde isään on pilalla heti alusta. Olisi luonteva aloittaa arvostelun ja taistelun lasten oikeuksista paikoissa joissa pahimmat vääryydet. 😛
Ole fiksu, arvosta omaa valintoja ja älä arvostele muita – ja tämä on kokeneen äidin paras neuvo. Ei liity politiikkaan tai populismiin millään tavalla.
PS Marjut, Tiina ja muut: tarkoitatteko pääkaupunginseudun autoilijoita? Itse asun pikkukaupungilla, Kehä 3 ulkopuolueella. Olen itsekäs ja omistan auton. Toki voisin myös kävellä 18km lasten hoitopaikkaan, 27km motaria pitkin työpaikalle joka päivä, se käy jos pidätte minulle seuraa.
Entäpä jos mies on ammattiurheilija? Ja vielä joukkuelajissa?
Minun mieheni on, eikä hän voi ottaa puolen vuoden vapaata harjoituksista ja peleistä. Tai voi, mutta siinähän menee sitten se kausi ihan penkin alle. Hän kuitenkin harjoittelee yleensä virka-aikaan, eikä joukkuelajissa voi harjoitella vain yksin koko ajan, erillään muusta joukkueesta. Onneksi työpäivät ovat yleensä lyhyempiä, kuin ”normityössä”, ja saamme viettää todella paljon aikaa perheenä (vaikka itsekin käyn välillä töissä).
En todella tiedä, miten vastaavan kuvion voisi ratkaista. Ideoita?! Miksi ylipäänsä on pakko kiintiöittää hoitovapaa? Eikö jokainen perhe voisi itse päättää, miten vapaansa jakaa vai jakaako lainkaan? Enemmän vaihtoehtoja itsekin kaipaisin systeemiin, juurikin ne osa-aikatyöt ym.