Ekoisi: Hetki isänä

Luin Ensi- ja turvakotien liiton Hetki isänä -kuvakirjan suomalaisten miesten isyydestä.

Kirja kertoo kuvin vanhemmuudesta, sen ilosta, surusta ja arjesta.

Kiitos yläkerrassa asuvalle ystäväperheelle, joka oli tiputtanut teoksen postilaatikkoomme.

Kaikkein vaikuttavin kuva kirjassa oli mielestäni ”Meidän tähtemme Luca”.

Kuvassa on viikon ikäisenä kuollut vauva isänsä sylissä. Kuvateksti on seuraava:

”Luca nukkuu turvallisesti isän sylissä viimeisen kerran. Luca menehtyi viikon vanhana vakavaan sairauteen. Niin karulta kuin se kuulostaa, tämä hetki oli yksi maailman ihanimmista, kun oma poika nukkuu sylissäni pois, sillä tiesin, että se on hyvä ja turvallinen paikka, missä nukkua viimeiset unet!”


Parhaimmat kirjat ovat sellaisia, jotka herättävät ajatuksia tai voimakkaita tunteita. Tätä kuvaa katsellessani en voinut olla itkemättä – ja paljon. Kyyneleet valuivat poskillani vielä uudestaan tätä blogitekstiäkin kirjoittaessa.

Vanhemmuus on muuttanut suhtautumistani lapsikuolemiin tai -onnettomuuksiin. Kun kuulen tositarinoita vaikka muutaman viikon tai kuukauden ikäisinä menehtyneistä lapsista, en voi olla itkemättä. Jotenkin sellaiset uutiset koskettavat tällä hetkellä todella syvältä.

Aiemmin vastaavat kuvat ja tarinat ovat menneet arjen vilskeessä ohi. Niitä on käsitellyt osana maailmassa olevaa surua, pahoinvointia ja väkivaltaa. Vähän kuin uutiskuvia tai elokuvaa. Eihän siellä kerrotut tai kuvatut kuolemat kovin paljon arkeamme hetkauta – vaikka kyseessä on aina jonkun lapsi, vanhempi tai läheinen.

Hassua, miten paljon vanhemmuus on muuttanut joidenkin asioiden kokemista.

Edelliset Ekoisi-kirjoitukset ovat luettavissa täältä.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍