Tällä viikolla vauva täytti yhdeksän kuukautta. Vauva-aika hurahtaa yllättävän nopeasti. Enää kolme kuukautta ja vauva-arki muuttuu taaperon kanssa säheltämiseksi.
Lapsiperheen merkittävimmät suorat ympäristövaikutukset syntyvät asumisesta, liikkumisesta, ruoasta ja vaipoista. Aika monet asiat ovat pysyneet ympäristön näkökulmasta viimeisen kolmen kuukauden aikana entisellään.
Ohessa havaintoja matkan varrelta sekä yhdeksän kuukauden kokemuksella muodostuneet kasvatusperiaatteet:
Asuminen. Lisäneliöitä ei ole tarvittu. Kesän myötä olen ollut vauvan kanssa entistä enemmän pihalla. Nurmikko, hiekkalaatikko ja keinu ovat tulleet tutuksi. Pihalla vauva on selvästi rauhallisempi kuin sisällä kotona. Tavaran ja erilaisten varusteiden määrä on kuitenkin jatkuvasti lisääntynyt. Pyöränistuinta ja kypärää lukuun ottamatta kaikki on saatu tai hankittu käytettynä.
Liikkuminen. Autoa en omista enkä sitä Helsingissä asuessa tarvitse. Kaukomatkailua ei vauvan kanssa tarvitse harjoittaa ainakaan hupimielessä. Sen sijaan olen hankkinut pyöränistuimen, joten lähialueilla liikkuminen on nyt entistä mukavampaa, kun en ole vauvan kanssa joukkoliikenteen varassa. Vauva viihtyy pyöränistuimen lisäksi hyvin myös kantoliinassa ja -repussa sekä vaunuissa. Muutaman kerran viikossa vauva on mukana vaunuissa juoksulenkillä.
Syöminen. Pääsääntöinen ravinnon lähde vauvalla on edelleen rintamaito. Kiinteitä syödään kuitenkin jatkuvasti yhä enemmän, noin neljä kertaa päivässä. Sormiruokailu toimii vaihtelevasti. Vauva tykkää esimerkiksi puurosta, vihanneksista ja hedelmistä, tofusta ja linssisoseesta. Puuron sekaan olen laittanut soijajauhoa. Sormiruokailu on tarkoittanut lisää ruoan hävikkiä eli biojätemäärien kasvua.
Vaipat. Kestovaippailu on helppoa ja ekologista sekä onnistuu myös kyläillessä tai reissun päällä ollessa. Lisäksi olen harrastanut kotona ja pihalla vaipattomuutta vaikka sen myötä pissa- ja kakkavahinkoja tuleekin välillä lattialle tai housuihin. Vessahätäviestinnässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta. Tällä hetkellä vaippoja tulee vuorokaudessa noin 6-10 kpl eli jonkin verran vähemmän kuin kolme kuukautta sitten. Puolikas pesukone puolen tunnin ohjelmalla pyörii keskimäärin joka ilta.
Yhdeksän kuukauden kokemuksella kasvatusperiaatteeni voi luokitella seuraavasti:
1. Ekovanhemmuus. Pyrin minimoimaan vauva-arjesta syntyvän luonnonvarojen kulutuksen eli huomioin valinnoissa esimerkiksi yllä olevalla tavalla lapsen edun ja vanhempien jaksamisen lisäksi myös ympäristöasiat niin hyvin kuin mahdollista. Haluan tarjota vauvalle ja lapselle enemmän aikaa kuin tavaroita.
2. Kiintymysvanhemmuus. Korostan lapsentahtisuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että imetys tapahtuu useimmiten vauvan halun mukaan eikä tuttia tarvita. Vauvaa kannetaan paljon esimerkiksi kantoliinassa. Syöttämisen ohella yritän harrastaa myös sormiruokailua eli vauva saa itse tutustua erilaisiin ruokiin ja makuihin. Lisäksi vauva nukkuu samassa sängyssä vanhempiensa kanssa. Erillistä häkkisänkyä ei ole.
3. Sukupuolisensitiivisyys. Kyse ei siis ole biologisen sukupuolen kieltämisestä tai sen salaamisesta vaan herkkyydestä kulttuurin tuottamaa sukupuolta kohtaan. Tavoitteena on tasa-arvoinen ja moninaisuutta hyväksyvä yhteiskunta sekä lapsen huomioiminen ilman kulttuurisesti tuotetun sukupuolen asettamia rajoja. Käytännössä vauvan sukupuolta ei siis turhaa korosteta esimerkiksi vaatteiden värin, tavaroiden tai leikkien myötä eikä tytöttelemällä tai pojittelemalla häntä.
Lue myös nämä:
– Kokemuksia ensimmäiseltä kuukaudelta
– Kuuden kuukauden yhteenveto
– Lastenhoidon seitsemän periaatetta
Edelliset Ekoisi-kirjoitukset ovat luettavissa täältä.
Sukupuolisensitiivisyydestä: oletteko kuitenkin päätyneet siihen, että stereotyyppiset poikien vaatteet ja värit ovat jotenkin sukupuolineutraalimpia kuin stereotyyppiset tyttöjen vaatteet? Koetteko kuitenkin pienen ”ristiinpukemisen” (stereotyyppiset tytön vaatteet pojalle tai päinvastoin) ongelmalliseksi?
Itse lopulta koin; pinkkejä housuja pojalle kyllä puen mutta hameita en. Miksi? No kun ne on tyttöjen vaatteita. Hienompi perustelu olisi tietty, että suosin neutraaleja vaatteita. Mutta se olisi lievää epärehellisyyttä.
Vähemmän herkkä voisi kuvien perusteella päätellä että lapsenne on biologisesti poika! Miksiköhän näin?
Ymmärrän, että on tärkeää antaa lapsen valita tekemisensä kiinnostustensa eikä sukupuolensa perusteella, mutta sitä en ymmärrä, miksei lasta saisi puhutella tytöksi tai pojaksi. Hänellä on joka tapauksessa biologinen sukupuoli enkä näe, että sanoilla ”tyttö” tai ”poika” olisi voimakkaita arvolatauksia. Lapselle on myös jossain vaiheessa (mieluummin mahdollisimman varhain) puhuttava siitä, mistä ihmiset tulevat ja näitä keskusteluja helpottaa, jos hän tietää, että sukupuolten välillä on eroja.
Tytöttelystä tai pojittelusta ei kannata olla huolissaan. Sen sijaan olisi hyvä miettiä, kuinka paljon vauva-arjesta kirjoittaa julkisuuteen. Kokemuksesta tiedän, etteivät vähän isommat lapset halua, että heidän vanhempansa vieraiden kuullen muistelevat heidän vaippa- tai potta-aikojaan. Tällä hetkellä se voi tuntua kaukaiselta, mutta muutaman vuoden päästä vauvalla on jo kavereita, jotka osaavat lukea ja kirjoittaa. Lapset alkavat käyttää hakukoneita heti kirjoittamaan opittuaan. Kukaan alakoululainen tuskin toivoo, että luokkakaverit pääsevät lukemaan hänen vessahätäviestinnästään ja sukupuolisensitiivisestä kasvatuksestaan.