Viikkopäiväkirja 10 (5.-11.3.2012)

Maanantai: Kirjoitin ekoisiblogiin yhteenvedon ensimmäisestä puolesta vuodesta vauvan kanssa. Luonto-Liiton toimistolle pyöräillessäni nastarenkaat olisivat jääurissa olleet paikallaan. Aamupäivän aikana hoidin toimistolla roikkumaan jääneitä silppuhommia. Iltapäivällä vedin henkilöstön toimistokokousta ja ohjasin yhteisen venyttelytuokion. Päivän päätteeksi Annukka toi vauvan toimistolle hoitoon siksi aikaa, kun kävi itse hammaslääkärissä. Illaksi kävimme hakemassa japanilaista ruokaa Ravintola Kotosta.

Tiistai: Nukuin pitkään, olin aamun vauvan kanssa ja kävin juoksemassa. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni hoidin sähköposteja ja henkilöstöasioita. Iltapäivällä olin Birdlifen toimistolla Ympäristöakatemian hallituksen kokouksessa, jossa viimeistelimme toimintasuunnitelman ja budjetin vuodelle 2013. Kotona olin jo klo 16.30. Alkukeväästä ei voi kuin iloita pyöräilystä Mäkelänkadun ja Hämeentien lumettomilla ”pyöräkaistoilla” vaikka syketaso kieltämättä nouseekin bussien ja taksien kanssa tilasta kamppaillessa.

Keskiviikko: Kirjoitin aamulla Vuoden Faija -blogin sekä kävin neuvolassa Annukan ja vauvan kanssa. Tämän jälkeen pyöräilin aamupäiväksi Säätytalolle Kestävän kehityksen toimikunnan kokoukseen, jossa keskustelimme tulevasta kestävän kehityksen strategiasta. Säätytalon jälkeen piipahdin Sosiaalisen Hubin kokouksessa, istuin käymässä läpi Luonto-Liiton uusien verkkosivujen tilannetta sekä hoidin muutamia muita juoksevia asioita toimistolla. Päivän päätteeksi vierailin vielä ympäristöministeriössä, jossa keskustelimme tulevan ilmasto- ja energiastrategian etenemisestä ja sisällöistä. Illan olin vauvan kanssa Annukan käydessä zumbassa.

Torstai: Kävin aamulla juoksemassa. Liikunta kannattaa. YLE uutisoi edellisenä päivänä, että liikuntaa harrastavat ovat tyytyväisempiä elämäänsä.  Itselläni kertyi esimerkiksi vuoden 2011 aikana yhteensä 498 tuntia liikuntaa eli noin 9,5 tuntia viikossa. Tärkeille asioille, kuten omasta jaksamisesta huolehtimiselle, on aina motivaatiota ja aikaa! Aamupäivällä olinkin sitten sopivasti Anna Mulle Aikaa -kampanjan kokouksessa ja pääsin samalla tervehtimään Nuoristotutkimusverkoston porukoita, Annia ja Samia. Iltapäivällä soittelin Luonto-Liiton piirien puheenjohtajille ja kyselin heidän kuulumisia sekä hoitelin henkilöstöasioita ja sähköposteja. Illalla naapurin Sanna kävi kylässä.

Perjantai: Kävin aamulla juoksemassa ja luin Nordean avainasiakkaille tarkoitettua Ajassa-lehteä ihmetellen miksi minun pitäisi vaurastua.  Koko päivän olin vauvan kanssa Annukan käydessä läpi väitöskirjansa taittovedosta. Lounaalla kävin Veganissimossa Laurin kanssa. Paikalla oli sattumalta myös Niklas. Hienoa, että Helsinkiin on saatu jälleen kunnon vegaaniravintola! Iltapäivällä Elina, Kuura ja Pii tulivat yläkerrasta kylään. Päivän päätteeksi siivosin ja kävin vielä läpi päivän aikana tulleet noin 300 sähköpostiviestiä. YLE Puheen Suomalainen mies -ohjelmassa Jari Sarasvuo puhui osuvasti rahasta ja Greenpeacen tarina oli todella inspiroivaa katsottavaa.

Lauantai: Kävin aamupäivällä juoksemassa ja valmistelin tulevan viikon hommia. Myös yläkerran Kuura ja Pii kävivät kylässä leikkimässä. Iltapäivällä olin vauvan kanssa, luin lehtiä, teimme ruokaa ja kävimme kaupassa. Perusarkea. Alkuillasta kävimme Minnan itu/narukäsihippi/bonobohenkisissä tuparipippaloissa. Illan päätteeksi pohdimme Annukan kanssa vielä blogini kehittämistä.

Sunnuntai: Kävin aamulla juoksemassa 25 km lenkin. Juoksun jälkeen kävimme Elinan, Kuuran, Piin, Kaisan, Timin, Minnan, Niklaksen, Minnan, Viljan, Anna-Stiinan, Markuksen, Samuelin sekä tietysti Annukan ja vauvan kanssa brunssilla Cafe Pirittassa. Iltapäivällä vietin hiljaisen hetken Fukushiman muistolle ja olin vauvan kanssa Annukan käydessä zumbassa.

Edellinen viikkopäiväkirja on luettavissa täällä: https://leostranius.fi/2012/03/viikkopaivakirja-9-27-2-4-3-2012/

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami