Vegaanin Maraton ja viikon ruokalista

Aina välillä kasvissyöjiltä kysytään mahdollisuuksia kuntoilla.

Itse olen kokenut, että vegaanina voi kuntoilla siinä missä sekaruokavaliollakin. Itse juoksen vuodessa yli 2000 km ja pyöräilen yli 4000 km sekä käyn jonkin verran uimassa ja teen lihaskuntoharjoittelua.

Pari viikkoa sitten (9.10.) juoksin syntymäpäiväniaaton kunniaksi Maratonin. Kyse oli laajennetusta lauantailenkistä ilman sen kummempaa tapahtumaa, valmistautumista, tankkausta tai tavoitetta. Juoksun aikana käytin kaksi Dexalin 30 gramman energiageeliä ja join pari desiä vettä. Muuta tankkausta ei ollut eikä tarvinnut.

Sattumalta samalla viikolla kirjasin ylös kaiken syömäni ruuan. Ohessa siis viikon ruokalista, jolla jaksaa juosta Maratonin ja pyöräillä 83 kilometria sekä tehdä paljon muutakin: Viikkopäiväkirja 40 (4.-10.10.2010)

Maanantai 4.10.2010
Aamupala klo 8.30
– Lautasellinen puuroa: Neljän viljan luomuhiutaleita soijamaidon, luomu auringonkukansiemenien, ruusunmarjajauheen ja murskattujen luomu kaakaopapujen kera
Lounas klo 12.30
Ravintola Budda: Dal saag eli Papu ja pinaatti riisin kanssa (ilman kermakastiketta) sekä salaattia.
Päivällinen klo 18.30
– Lautasellinen nuudeleita ja tummaa soijarouhetta sekä kaksi hiilineutraalin Primulan täysruisleipää (päälle: itsetehtyä hummusta, tofumoonin savutofulihaa ja kurkkua)
Iltapala klo 20.30
– Lasillinen mansikkamehukeittoa auringonkukansiemenien ja murskattujen luomu kaakaopapujen kera sekä kaksi omenaa ja soijamaitoon tehtyä kaakaota.
Lisäksi join päivän aikana kolme kuppia teetä ja useamman lasin vettä.

Tiistai 5.10.2010
Aamupala klo 7.30
– Lautasellinen puuroa: Neljän viljan luomuhiutaleita soijamaidon, luomu auringonkukansiemenien, ruusunmarjajauheen ja murskattujen luomu kaakaopapujen kera
Lounas klo 14.15
Ravintola Pasha’s: Riisiä, lohkoperunoita, falafel-pyöryköirä ja tomaattikastiketta sekä peruna-papupataa ja reilusti salaattia (vihersalaattia, pastasalaattia, kaalia, porkkanaraastetta, sipulia, ananasta, suolakurkkuja)
Iltapala klo 21.00
– 5 x hiilineutraalin Primulan täysruisleipää (päälle: Keiju-margariinia, Tartex luomu kasvistahnaa, tofumoonin savutofulihaa ja tomaattia)
– Lasillinen mansikkamehukeittoa auringonkukansiemenien ja murskattujen luomu kaakaopapujen kera
– Soijamaitoon tehtyä kaakaota ja yksi omena
Lisäksi join päivän aikana 3 kuppia teetä ja useamman lasin vettä.

Keskiviikko 6.10.2010
Aamupala klo 7.30
– Lautasellinen puuroa: Neljän viljan luomuhiutaleita soijamaidon, luomu auringonkukansiemenien, ruusunmarjajauheen ja murskattujen luomu kaakaopapujen kera
Lounas klo 11.30
– Kevyt salaattilounas (sis. mm. kikherneitä, porkkanaa)
Välipala klo 17.00
– 9 viipaletta täysviljapaahtoleipää (päällä Keiju-margariinia)
– Omenoita
Päivällinen 20.00
– Lautasellinen nuudeleita ja tummaa soijarouhetta sekä 7 kpl Wheatyn vegaanisia pikkupojan nakkeja
– Lasillinen vadelmakeittoa mustikoiden ja luomu kaakaopapujen kanssa.
Iltapala 22.00
– 3 kpl Wheatyn vegaanisia pikkupojan nakkeaja ja teetä
Lisäksi join päivän aikana 5 kuppia teetä ja useamman lasin vettä.

Torstai 7.10.2010
Aamupala klo 8.00
– Lautasellinen puuroa: Neljän viljan luomuhiutaleita soijamaidon, luomu auringonkukansiemenien, ruusunmarjajauheen ja murskattujen luomu kaakaopapujen kera
Kokoustarjoilut klo 9.00
– Kaksi omenaa ja banaani sekä kuppi teetä
Lounas klo 12.30
– Kasvishernekeitto (mukana porkkanaa, soijarouhetta) sekä 2 viipaletta ruisleipää ja yksi vehnäsämpylä
Välipala klo 14.00
– 2 viipaletta ruisleipää, 2 viipaletta täysviljapaahtoleipää ja yksi vehnäsämpylä (päälle Keiju-margariinia)
Välipala klo 17.30
– Banaani ja kourallinen maapähkinöitä
Päivällinen klo 20.00
– Täysjyväpastaa ja tomaatti-soijarouhekastiketta (sipulia, auringonkukan siemeniä, soijarouhetta, tomaatti-valkosipulikastiketta)
Iltapala klo 22.00
– 2 viipaletta hiilineutraalin Primulan täysruisleipää (päälle: Keiju-margariinia, Tartex luomu kasvistahnaa ja tofumoonin savutofulihaa) ja kuppi kaakaota.
Lisäksi join päivän aikana 3 kuppia teetä ja useamman lasin vettä.

Perjantai 8.10.2010
Aamupala klo 8.30
– Lautasellinen puuroa: Neljän viljan luomuhiutaleita soijamaidon, luomu auringonkukansiemenien, ruusunmarjajauheen ja murskattujen luomu kaakaopapujen kera
Lounas klo 12.30
– Unicafen täysjyväriisiä ja kasvispihvejä tomaattikastikkeessa, salaattia ja 2 viipaletta ruisleipää
Välipala 15.00
– Kourallinen cashew-pähkinöitä ja vihreää teetä
Välipala 18.30
– Banaani sekä 2 siivua täysruisleipää ja 4 siivua täysviljapaahtoleipää Keiju-margariinin kanssa
Päivällinen 20.00
– Täysjyväpastaa ja tomaatti-soijarouhekastiketta (sipulia, auringonkukan siemeniä, soijarouhetta, tomaatti-valkosipulikastiketta) sekä banaanilastuja

Lauantai 9.10.2010
Aamupala klo 10.30
– Puoli lautasellista puuroa: Neljän viljan luomuhiutaleita soijamaidon, luomu auringonkukansiemenien, ruusunmarjajauheen ja murskattujen luomu kaakaopapujen kera
Välipala 16.00
– Reilun kaupan luomubanaanilastuja
Päivällinen klo 17.00
– Pestopastaa, tofua, auringonkukansiemeniä ja sipulia sekä soijamaitoon tehtyä kaakaota
Iltapala klo 21.00
– Goji-marjoja ja soijapähkinöitä, pestopastaa, täysjyvävehnäsiemensämpylä (päällä Keiju-margariinia, Tartex luomu kasvistahnaa ja tofumoonin savutofulihaa)
Lisäksi join kolme kuppia teetä ja monta lasillista vettä.

Sunnuntai 10.10.2010
Aamupala klo 9.00
– Lautasellinen puuroa: Neljän viljan luomuhiutaleita soijamaidon, luomu auringonkukansiemenien, goji.marjojen, soijarouheen ja murskattujen luomu kaakaopapujen kera
Lounas klo 13.00
– Riisiä, paistettua selleriä, papu-ananaswokkia ja vihersalaattia sekä 2 viipaletta ruisleipää ja 1 viipale vehnäleipää (päällä: Keiju-margariinia)
Välipala klo 15.30
– 2 vehnäsämpylää (päällä: Keiju-margariinia, tofua, tomaattia, kurkkua ja salaattia) ja alpro-soijajugurtti
Päivällinen klo 21.00
– Riisiä ja pinaattikastiketta
Iltapala klo 22.00
– Pestopastaa, tofua, auringonkukansiemeniä ja sipulia
Lisäksi join 3 kuppia teetä ja monta lasillista vettä.

Maratonin jälkeen oli hyvä meininki!

4 kommenttia artikkeliin ”Vegaanin Maraton ja viikon ruokalista”

  1. No huh! Sinähän juokset ja pyöräilet melkein Aasian asti! Olen itse treenannut pientä kehonrakennusta vegaanina ja tehnyt siitä hieman muistiinpanoja. Hyvänä esimerkkinä pitää mainita esim Paavo Nurmi joka uransa huippusuoritukset teki vegaanina. Ei ole siis lihattomuus ja urheilu uusi asia!

  2. Mikä oli maratonin aika? Siis kuinka nopeesti meni. Monesko maraton tämä sulle oli ja mikä on ennätys? 🙂

Kommentointi on suljettu.

Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tein kolmen päivän Firstbeat-mittauksen. Pidin sykettä ja sykevälivaihtelua mittaavia antureita kiinni kehossa kolmen vuorokauden ajan. 

Kiinnostavia tuloksia! Vihdoin sain selityksen lyhyille yöunilleni. Pärjään siitä syystä lyhyillä (keskimäärin noin 6h) yöunilla, koska unen aikainen palautuminen on niin hyvää. Tässä mittauksessa peräti 96% unestani on palauttavaa. Uneni on siis parempaa kuin suurimmalla osalla väestöä, joka nukkuu 7-9 tuntia. 

Liikunta oli odotetusti erinomaisella tasolla vaikka mittausjakson aikana oli kevyt viikko. Ilahduttavaa oli, että palautuminen lähti lyhyiden treenien tai kuntoilun jälkeen aina välittömästi käyntiin. Paitsi pidemmän pyöräilyn (4h) jälkeen keho oli tunteja stressitilassa. Tämä osoitti hyvin, että pitkiä tai kovia treenejä ei todellakaan kannata tehdä illalla. 

Hiukan yllättäen aamut olivat mittauksen pohjalta aika stressaavia. Tässä selitys saattaa olla siinä, että mulla on niin paljon ”hyviä” aamurutiineja (veden juonti, hedelmän syönti, kirjan lukeminen, venytely, 7 minute workout ja aamupala) että näistä itsestään kasaantuu vain liikaa. Yllätys oli myös se, että lounaat tai päivälliset olivat stressaavia siinä missä etä- tai läsnäkokoukset (vähän palaverista riippuen) olivat keholle kevyitä ja välillä jopa palauttavia. 

Mittausjaksoon osui myös yksi lepopäivä treenistä. Sunnuntaina tein siis neljän tunnin pyöräilyn ja maanantaina oli lepopäivä. Olkoon, että lepopäiväänkin kuului venyttelyt, 7 minute workout ja noin 25 km arkipyöräilyä. Ei kuitenkaan yhtään treeniä. Palautumista ei kuitenkaan tapahtunut mitenkään erityisen paljon maanantain aikana vaan tänä näkyi vasta tiistaina, jossa päivän aikainen palautuminen oli korkeaa vaikka tein venyttelyiden ja 7 minute workoutin lisäksi aamulla kevyen juoksun ja töiden jälkeen tunnin uintitreenin sekä päivän mittaan noin 20 km arkipyöräilyö. 

Koko jakson palauttavin hetki (jos yöunia ei lasketa mukaan) oli se kun olin tiistaina iltapäivällä toimistolla kollegoiden kanssa. Stressaavin jakso taas oli sunnuntaina kotona lasten kanssa pitkän pyörälenkin jälkeen. 

Mittauksen mukaan leposykkeeni oli 41, maksimisyke 178 ja HRV keskimäärin 54.

@firstbeat.suomi
Hyvää juhannusta!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Tänä vuonna olen kuunnellut uudestaan jo aiemmin kuuntelemiani kirjoja, jotka ovat tehneet minuun viime vuosina erityisen vaikutuksen. 

Yksi niistä on tämä Joni Jaakkolan Väkevä elämä. Tämä on samalla 100. tänä vuonna lukemani/kuuntelemani kirja. 

Jaakkolan kirjassa on perusasiat hyvin kohdillaan. Kun rakentaa hyviä rutiineja ja pitää huolta unesta, ravitsemuksesta ja liikunnasta, pääsee arjessa sellaiselle tasolle, että pienet vastoinkäymiset tai sairaudet eivät vie sinua suoraan kellariin ja toimintakyvyttömäksi vaan pystyt palautumaan nopeammin ja paremmin arjen heittämistä haasteista. 

@inojalokkaaj #väkeväelämä @tammikirjat #jonijaakkola #kirjagram #kirjat #äänikirja
Oliver Burkeman kirjoittaa osuvasti toivosta kirjassaan Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät. 

Toivon tarkoituksena on olla soihtu pimeässä, mutta todellisuudessa se on kirous. Toivo on uskon asettamista oman toiminnan edelle. 

Toivo on sitä, että uskomme lastenvahdin olevan aina huutomatkan päässä kun sitä tarvitsemme. Tämä on perusteltua tietysti silloin, jos ajattelee tai on tilanteita, joissa millään mitä itse tekee, ei ole mitään väliä. 

Toivo on siis omien vaikutusmahdollisuuksien kieltämistä. Käytännössä tarkoittaen vallan antamista niille voimille, joita pitäisi muuttaa. Ei kuitenkaan kannata antaa pois omaa kykyään toimia ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisten kysymysten parissa. 

Kun lakkaamme toivomasta, että kauhea tilanne vain ratkeaa jotenkin itsestään tai tilanne ei vain pahenisi, olemme vapaita aloittamaan työt tilanteen ratkaisemiseksi.
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Nyt se on ulkona! Rauhatädin ja mun yhteinen biisi Poljen, poljen. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa @rauhatati soitti mulle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.

Kirjoitimme Rauhatädin kanssa syksyn, talven ja kevään aikana sanoituksia, harjoittelimme taustanauhojen kanssa ja pääsimme lopulta studioon äänittämään yhteisen biisin. Rauhatädin lisäksi mukana oli ammattilaisia 3rd Raililta ja Muumaa musiikilta. Näin lopputuloksena saatiin julkaistua mun elämäni ensimmäinen räppibiisi. Taustat kappaleeseen on tehnyt Kim Rantala.

Biisin nimi on ”Poljen, poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen. Kyseessä on kappale sinnikkyydestä, voimasta ja liikkeestä, joka ei pysähdy.

Tuore kappale kertoo myös siitä, miten ekologinen kulkeminen eli pyöräily, bussi, juna  tai ihan vaan kävely tai soutuveneily voi olla juuri se paras ilmastoystävällinen tapa liikkumiselle.

Ota kuunteluun Spotifysta, Youtubesta, Tidalista, Apple Musicista, SoundCloudista tai missä nyt ikinä musiikkia kuunteletkaan!