Maailman tila 2010: Kulutuskulttuurin nousu ja tuho

”Vuonna 2008 maailmassa ostettiin 68 miljoonaa ajoneuvoa, 85 miljoonaa jääkaappia, 297 miljoonaa tietokonetta ja 1,2 miljardia matkapuhelinta. Kuinka kauan tämä voi jatkua?”

Maailman tila 2010Näin kysyttiin Maailma tila 2010 – Kulutuskulttuurista kestävään elämäntapaan -kirjan julkaisutilaisuudessa 18.2. eduskunnassa. Rajaton kasvu rajallisella maapallolla ei voi jatkua enää kovin pitkään. Olisiko aika siirtyä degrowth-talouteen?

Ihmisten kulutus on riistäytynyt käsistä. Ihmiskunta käyttää luonnonvaroja ja ekosysteemipalveluita tällä hetkellä 1,3  maapallon verran. Kulutamme siis kolmanneksen enemmän kuin mihin meillä olisi oikeasti varaa. Vuodesta 1960 lähtien kulutuksemme on kuusinkertaistunut. Henkeä kohden laskettuna kulutus on kolminkertaistunut. Vuonna 2009 ihmiset kuluttivat syyskuun 25. päivänä loppuun kaikki luonnon sinä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Loppuvuosi elettiin velaksi.

Suomen osalta tilanne on vielä synkempi. Suomessa ylikulutuspäivää vietettiin jo maaliskuun lopussa. Ryöstämme siis joka vuosi tulevilta sukupolvilta kolmen vuoden luonnonvarat, kolme vuotta elämää. Suomalaisilla elintavoilla maailman kestävä väkiluku olisi noin 2,1 miljardia ihmistä.

Maailman tila 2010 haastaa muuttamaan kulutuskulttuuria. Teoksessa nimetään viisi keskeistä muutosvoimaa kulutuskulttuurivallankumoukselle.

1. Kasvatus ja koulutus
2. Liike- ja talouselämä
3. Valtiovalta ja julkisyhteisöt
4. Media
5. Yhteiskunnalliset liikkeet

Kuusi askelta ympäristövastuulliseen toimintaan

Keskustelin aiemmin tällä viikolla Luonto-Liiton ympäristökasvatuspäällikkö Malva Greenin kanssa ympäristökasvatuksesta. Usein ihmiset kuvittelevat harhaisesti, että käyttäytymistä voisi muuttaa lisäämällä tietoa. Lukemattomissa eri tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että tieto luonnosta ei vielä yksin johda toiminnan muuttumiseen. Malva Green esitteli minulle tärkeimpiä ympäristövastuulliseen johtavia tekijöitä. Näitä on yhteensä kuusi:

1. Ympäristöherkkyys ja luontosuhde
2. Syvällinen tieto ympäristöstä
3. Henkilökohtainen sijoitus/hyöty
4. Tieto ja taito toimia ympäristön puolesta
5. Oletus siitä, että muutkin toimivat
6. Halu toimia

On selvää, että kulutuksen aikakausi on pian ohi.

8 kommenttia artikkeliin ”Maailman tila 2010: Kulutuskulttuurin nousu ja tuho”

  1. voidaan pyrkiä luomaan matalan elintason liike, jonka jäsenet sitoutuvat täyttämään jotkut kriteerit elintavalleen. ja sitten pitäisi käännyttää ihmiset tähän liikkeeseen.

    ja voidaan pyrkiä luomaan uusi moraalidiskurssi, jossa monet epäekologiset teot ja elintavat tuomitaan epämoraalisina. ja sitten pitää tehdä tämä diskurssi hegemoniseksi (tai ainakin vaikutusvaltaiseksi)

    Vastaa
  2. Hei

    Kiitos! Maailman tila 2010 -projektin johtaja Erik Assadourian totesi tänään julkaisutilaisuudessa, että tarvitaan ihmisiä, jotka uskaltavat toimia hyvinä esimerkkeinä ja haastaa vallitsevan kulutuskulttuurin. Eli oli kanssasi varmaankin samoilla linjoilla.

    Itse en ole kuitenkaan vakuuttunut, että tämä riittää. Pikemminkin tarvittaisiin yhteiskunnan rakenteita (lainsäädäntöä, taloudellista ohjausta, kieltoja, veroja, maksuja, tukia, kannustimia ja sen sellaisia), jotta todellinen muutos lähtisi käyntiin.

    Parhain terveisin
    -Leo

    Vastaa
  3. Kun Suomen ylikulutuspäivää vietetään jo maaliskuussa, onko edes mahdollista elää tässä yhteiskunnassa ryöstämättä tulevia sukupolvia. Asun Helsingissä kerrostalossa, kävelen töihin, olen kasvissyöjä, en osta juuri tavaraa… Kuitenkin kaikki ilmastolaskurit, luonnonvararesurssilaksurit ja muut vastaavat näyttävät että ylikulutan niitä resursseja jotka oikeudenmukaisuuden merkissä kuuluisi minulle. Miten suuren muutoksen pitää tehdä? Onko hallitsevaa kulutuskulttuurin haastaminen riittävää tässä kulttuurissa?

    Vastaa
  4. Erittäin hyvä kysymys Lotta!

    Kommenttisi haastaa pohtimaan sitä, onko ylipäätään ekologisesti mahdollista tai mielekästä asua näin pohjoisessa.. Vähintäänkin yhteiskunnallisten rakenteiden (energiantuotanto, liikkuminen, maatalous ja maankäyttö) pitäisi muuttua merkittävästi, jotta yksilö voisi toimia ekologisesti kestävästi.

    Parhain terveisin
    -Leo

    Vastaa
  5. Toivottavasti hiljainen vallankumous epäkulutukseen on jo käynnissä ja kiihtyy kun uudet sukupolvet jossakin vaiheessa täyttävät valtaapitävien paikat. Toki surullinen todellisuus kai kuitenkin on se, että BKT kasvu on impregnoitu systeemin ohjaajaksi ja myös näin ohjaa poliitikkojen sekä ehdottomasti rahan liikkeitä. Myös oletettavasti suurin osa ihmisistä edelleen on motivoituneita hankkimaan lisää materiaa ja valtaa onnellisuuden sijaan. Voiko tätä ”ihmisluonnetta” ja ihmisen ahneutta mikään muuttaa? Voiko ihmistä itseltään pelastaa? Ei kai mikään muu paitsi evoluution kautta tapahtuva arvojen muutos. Mutta evoluutio on hidasta. Innovaatiot toiveissani tuovat meille uusia tapoja tehdä asioita kestävämmin, sillä aikaa kun odotamme ihmisluonteen muutosta. Toivottavasti poliitikot ja raha osaavat niitä patistaa eteenpäin kiihtyvällä vauhdilla. Se lienee ainoa toiveemme!

    Vastaa
  6. Olen kanssasi Leo samaa mieltä siitä että yhteiskunnan/yhdyskuntien rakennetta on ruvettava muuttamaan lainsäädännöllä. Emme voi vain kaataa vastuuta yksilöille. Vaatimus on kohtuuton koska yksilö ei myöskään pääse hyödyntämään niitä palveluita joita rakenteen muuttaminen toisi mukanaan, esim toimiva joukkoliikenne.
    Ehdotankin ensimmäiseksi määräystä, jonka mukaan uusia taloja saisi rakentaa vain CHP-kaukolämpöön. Tämä tiivistäisi yhdyskuntarakennetta automaattisesti ja mahdollistaisi julkisen liikenteen.
    Mutta edes ympäristötietoisten joukossa tämä ei menisi läpi, vaikka pidän sitä välttämättömänä sähkönkulutuksen tasaamiseksi. Ilmalämpöpumput ja maalämpö ovat pirun keksintöjä. Esim.: Olin jokin aika sitten kylässä ystävien luona, joita kehotin laittamaan taloonsa kaukolämmön (kulkee rajalla ja toimii biolla). valitsivat lämpöpumpun. Kun olimme yökylässä niin illalla ulkona lämpötila laski alle miinus 25 asteen ja lämpöpumppu pysähtyi. Talosta tuli suorasähkölämmitteinen ja sen lämmityskulut olisivat olleet pörssisähkön mukaan 360 euroa/vrk. Jos tällaisia asuntoja olisi Suomessa miljoona, niin tarvittaisiin 10 000 MW sähköntuotantoa reservinä. (6,5 Olkiluoto 3, toimivaa) Hyvä CHP, sillä se tuottaa aina lämmön ja samalla suuren sähköntarpeen aikaan (eli kun on kylmä) myös paljon sähköä. Puulla ei saisi yksittäisiä taloja lämmittää, se tarvitaan voimalaitoksiin ja passiivitalo on ajatuksenakin kuollut: Niissä käytetään niin paljon sähkölaitteita että talo lämpiää hukkalämmöllä. Vai millä passiivitalo lämpiää, jos asukkaat ovat pois talvella esim. kaksi viikkoa? Jätetäänkö kaikki laitteet ja valot päälle?

    Mutta tällaisenkin yksinkertaisen muutoksen läpisaaminen on mahdotonta joten se siitä yhdyskuntarakenteen muutoksesta.

    Terv. Lassi

    Vastaa
  7. Sitten pitää vaan raakasti odottaa ympäristötuhoa ja antaa luonnon päättää kuka selviää ja kuka ei. Takaisin kivikaudelle etsimään ravintoa sieltä täältä.

    Vastaa

Jätä kommentti

Jippii! Tänään ilmestyi vihdoin mun uusi kirja 1,5 astetta parempi arki. Teos löytyy ääni- ja ekirjapalveluista sekä toki myös perinteisenä painettuna versiona kirjakaupoista tai kustantajan verkkokaupasta. 

Kirja kuvaa niitä valintoja, joita meidän on ilmastokriisin aikakaudella Suomen kaltaisissa yhteiskunnissa tehtävä. Iloinen uutinen on, että ilmastoystävällinen arki tekee planeetan ohella ennen kaikkea hyvää myös meille itsellemme!

#parempiarki #kirjat #kirjagram @gummeruskustannus
Revontulet! #koli
Ukko-Kolilla! #koli #ukkokoli
Rauhaa ja hyvää uutta vuotta kaikille! 

Mennyt vuosi onkin ollut aikamoinen. Teimme Third Rockissa noin sadalle yritykselle tai organisaatiolle noin 180 projektia. Palkkasimme seitsemän uutta asiantuntijaa ja liikevaihto kasvoi noin 50 % edellisestä vuodesta.

Omassa elämässä vuosi 2024 oli kaikkien aikojen paras liikuntavuosi. Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan, jota varten oli harjoiteltu koko alkuvuosi. Loppukesästä tein vielä pari puolimatkaa ja syksyllä 50-vuotissynttäripäivönä 50 km juoksun. Lisäksi vuoden aikana juoksin 12 puolimaratonia. Kuntoilua kertyi yhteensä 840 tuntia, keskimäärin noin 16 tuntia viikossa. 

Alkuvuonna ilmestyi 101 onnen päivää kirja ja joulun alla posti toi kotiin uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki, joka ilmestyy heti tammikuun alussa 2025. Uusi ilmastoteos on viides kirjani. 

50-vuotissyntymäpäiväjuhlien järjestämisen sijaan päätin, että käyn seuraavan vuoden ajan joka viikko lounaalla ystävieni kanssa keskustelemaan elämän tarkoituksesta.

Kuntapolitiikan luottamustehtäviä varavaltuutetun lisäksi on ollut HSY:n ja Uudenmaan liiton hallituksissa sekä Uudenmaan liiton maakunnan yhteistyöryhmässä. Lisäksi olen saanut tehdä hiukan vapaaehtoistyötä eläinten oikeuksien puolesta Animalian hallituksessa. Kirsi Vuorisen kanssa olemme tehneet vuoden aikana yhteensä 21 jaksoa kestävyysmuutos-podcastia. 

Kaiken kaikkiaan vuoden aikana kertyi 929 kokousta ja 67 kotimaan matkapäivää. Ei yhtään laiva- tai lentomatkaa. Yhteensä 208 luettua tai kuunneltua kirjaa. Lisäksi lahjoitimme puolison kanssa vuoden aikana 9065 euroa eli noin kahdeksan prosenttia nettotuloistamme hyväntekeväisyyteen. Päivittäiset Duolingo-harjoitukset ruotsin ja espanjan osalta vaihtuivat nuottien harjoittelemiseen. Duolingo-harjoituksen tein jokapäivä ja putki on jatkunut nyt 1688 päivää. 

Kaiken kaikkiaan tämä on ollut henkilökohtaisesti erinomainen vuosi kun ei ole ollut kiire mihinkään ja on saanut tehdä juuri niitä asioita, joita on halunnutkin tehdä. Vuoden vaihteen saan olla Kolilla perheen ja ystävien kanssa.
Kyllä Turussakin osataan tehdä hyvää pyöräkatua!
Hyvää joulua!
Posti toi kotiovelle parhaan joululahjan! Uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi. 

Unboxing-videon kuvasi ja editoi 10-vuotias lapseni. 

#unboxing #parempiarki #kirja @gummeruskustannus
Tietokirjailija ja vaikuttaja Leo Straniuksen 1,5 astetta parempi arki – Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnelliseksi(Gummerus) on konkreettinen opaskirja, joka auttaa valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin. Kirjassaan Stranius havainnollistaa esimerkein, miksi tiivis asuminen, minimalistinen kuluttaminen, vegaaninen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta ja kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme.

Mitä hyötyä on siitä, että omistaa vain vähän tavaraa? Miten tehdä ilmastoystävällinen pikalounas etätyöpäivän keskellä? Miten arvioida oman toiminnan päästöjä ja vaikuttavuutta? Leo Stranius antaa uutuuskirjassaan 1,5 astetta parempi arki välineitä oman hiilijalanjäljen pienentämiseen avaamalla konkreettisia hiililaskelmia arjen eri valinnoista.

”1,5 asteen kanssa linjassa oleva arki on monella tavalla hyvää. Kun elää omien arvojensa mukaan ja tekee itseään suurempia ja planeetan kannalta merkityksellisiä asioita, kasvattaa henkistä hyvinvointiaan ja vahvistaa omaa mielenterveyttään. Näin ei tarvitse elää jatkuvassa ristiriidassa sen kanssa mitä tietää ja mitä tekee”, Stranius kirjoittaa kirjassaan.

Straniuksen mukaan päästötavoitteiden mukainen arki tuo elämään levollisuutta ja onnellisuutta. Myös henkilökohtainen varallisuus kasvaa, kun kuluttaa vähemmän.

”Monet asiat ovat paljon yksinkertaisempia ja helpompia, kun turhat asiat rajautuvat arjesta kokonaan pois häiritsemästä. Ravintolassa ja kaupassa valinnat ovat selkeitä. Lomamatkat ja siirtyminen paikasta toiseen tapahtuvat selkeiden periaatteiden mukaan. Yksinkertaisuus, tehokkuus ja taloudellisuus sekä terveellisyys yhdistyvät kauniilla tavalla hyväksi kokonaisuudeksi”, Stranius kirjoittaa.

”Voisiko 1,5 asteen ilmastoystävällinen arki näyttää yhä useammalle houkuttelevammalta, jos se kehystettäisiin hyveellisyyden ja pyyteettömyyden sijaan oman edun tavoittelulla? Itsekkyydellä. Siitähän tässä kaikessa lopulta on kysymys: siitä, että meillä kaikilla olisi paljon nykyistä parempi elämä.”
Mistä voimaa vastuullisuustyöhön multikriisien aikakaudella? Tietysti työskentelystä planeetan puolesta! Aika hieno loikka ollaan tehty Third Rockissa viimeisen reilun neljän vuoden aikana. 

”Third Rock on muuttunut neljässä vuodessa kolmen ihmisen pienestä ja intohimoisesta vastuullisuuspalveluita tarjoavasta yrityksestä jo 17 asiantuntijan vaikuttavaksi yhteisöksi. Vuoden 2024 aikana olemme palvelleet peräti 96 yritystä tai organisaatiota 156 projektin muodossa.”

https://thirdrock.fi/mista-voimaa-vastuullistyohon-multikriisien-aikakaudella/
Jes! Tulin katsoneeksi liikuntatilastoja ja täytyy sanoa, että kylläpäs tämä on ollut hyvä kuntoiluvuosi! 

Eilisen pyörätreenin myötä tuli täyteen tälle vuodelle 7300 kilsaa satulassa eli saman verran kuin viime vuonna yhteensä. Tämä on enemmän kuin mitä olen ikinä aiemmin yhden vuoden aikana pyöräillyt. Toki kuitenkin huomioiden, että tuosta 2760 km on sisäpyörätreeniä. 

Lisäksi takana on tänä vuonna jo nyt 238 km uintia (myös enemmän kuin ikinä aiemmin yhden vuoden aikana) ja 1064 km juoksua sekä 195 tuntia lihaskuntotreeniä tai venyttelyä. Nämä pitävät sisällään myös yhden täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkan triathlonia, yhden maratonin/ultrajuoksun (50 km) ja 12 puolimaratonia. 

Yhteensä treeniä, kuntoilua tai hyötyliikuntaa on kertynyt tänä vuonna tähän päivään mennessä noin 781 tuntia eli noin 16,5 tuntia viikossa tai noin 2 h 22 min keskimäärin joka päivä. 

#triathlon #helsinkitriathlon @helsinkitriathlon
Hyvää kiertotalousmaanantaita! Uuden sijaan kannattaa vuokrata, korjata ja käyttää uudelleen! 

Tänä vuonna kampanjassa on mukana Third Rock Finland, allekirjoittanut sekä noin 140 tahoa Suomesta. Globaalisti kampanjassa on mukana yli 1300 tahoa.

#circularmonday @circularmonday
Turkistarhaton Suomi on lähempänä kuin koskaan aiemmin. Tämän tavoitteen puolesta Animalia on tehnyt tehokasta työtä jo pitkään. 

Turkistarhat aiheuttavat turhaa kärsimystä villieläimille ja ylimääräistä ympäristökuormitusta. Lisäksi turkistarhat aiheuttavat jatkuvan pandemiariskin. 

#peopleofanimalia #animaliary @animaliary