Pyrin nykyään pyöräilemään Helsingissä autokaistoilla, jotta autoilijat tottuisivat paremmin pyöräilijöihin.
Silloin kun käytössä on pyörätie, pyöräilen toki sillä, vaikka se ei lain mukaan olisi välttämättä aina pakollista.
Pyrin kuitenkin valitsemaan sellaisia reittejä, joissa pyörätietä ei ole. Ja niitä reittejä on valitettavan paljon. Autokaistoilla mennään sitten toki liikennesääntöjen mukaan.
Esimerkiksi tänään pyöräilin Käpylästä keskustaan reittiä Mäkelänkatu – Hämeentie – Rautatientori.
Matka sujui hyvin ilman konflikteja. Esimerkiksi Hämeentiellä meitä oli parhaimmillaan samassa autoletkassa kolme pyöräilijää. Se ilahdutti.
Autokaistalla pyöräilyllä oli kuitenkin hintansa. Ohessa neljä havaintoa.
1. Autokaistoilla pyöräily (liikennesääntöjen mukaan) on hidasta. Se on tietysti yhtä hidasta kuin autoilu Helsingin keskustaan ylipäätään. Nopeammin Käpylästä keskustaan pääsee, kun käyttää pyöräteitä. Silloin ei tarvitse pysähdellä juurikaan liikennevaloihin tai jumittaa ruuhkassa.
2. Autokaistan ja pyörätien väliset siirtymät ovat hankalia. Mäkelänkadulla (juuri ennen Hämeentien risteystä) ja Kaisaniemessä jalkakäytävän viereen ilmestyy pyörätie. Autojen seasta on jokseenkin hankala ja hidas siirtyä pyörätielle (välttämättä pyöräkaistaa ei autokaistalta edes heti huomaa) ja sitten takaisin taas autokaistalle, kun pyörätie loppuu.
3. Ilmanlaatu autojen seassa on selvästi huonompi kuin pyöräteillä. On ikävä körötellä pössyttelevän bussin perässä. Myös katupölyä ja melua on ilmassa paljon enemmän.
4. Syketaso on selvästi korkeammalla. Autojen seassa pyöräily tuo mukaan lisäjännitystä joka nostaa sykettä ja adrenaliinitasoja. Tämä voi tietysti olla sekä hyvä että huono asia näkökulmasta riippuen.
Otso Kivekäs on kirjoittanut erinomaisen pikaoppaan risteyspyöräilyyn. Suosittelen lämpimästi! Kannustan myös kaikkia ottamaan liikenteessä huomioon eri kulkuneuvoilla liikkuvat.
Yksi huomionarvoinen seikka on, että pyöräily ajoradalla (sehän o tarkoitettu kaikille ajoneuvoille ml. pyörä, eikä vain autoille) on melko varmasti turvallisempaa, kuin ajoradan viereen tehdyllä pyörätiellä.
Nimeonomaan riski kolaroida autojen kanssa on korkeampi pyörätiellä ajaessa, koska autoilijat eivät ota huomioon yllättävästä suunnasta pyörätieltä tulevaa pyöräilijää. Tanskalaisessa tutkimuksessa todettiin, että tavallisten kadun reunan pyöräteiden rakentaminen lisää pyörien ja autojen välisiä onnetomuuksia noin 10% (suhteutettuna pyörälijämäärään, joka kyllä kasvoi).
http://www.ecf.com/files/2/12/16/070503_Cycle_Tracks_Copenhagen.pdf
Ja tanskalaiset pyörätiet ovat yksisuuntaisia. Meikäläisellä kaksisuuntaisella pyörätiellä 80% risteysonnettomuuksista tapahtuu pyöräilijöille, jotka ajavat kadun vasemman reunan pyöräteitä. Myös Helsingissä tutkitusti riski risteyksissä on kolminkertainen, jos ajaa pyörätietä ajoradan sijasta.
http://www.bikexprt.com/research/pasanen/helsinki.htm
Näistä syistä uusissa suunnitteluohjeissa ei enää kannateta perinteisiä pyöräteitä, vaan joko pyöräkaistoja, tai yksisuuntaisia pyöräteitä, jotka laskeutuvat ajoradalle risteyksen ajaksi.
Hyvä. Pyöräily on sitä turvallisempaa, mitä enemmän pyöriä on liikkeellä. Muistaakseni Marek Salermo joskus käytti porovertausta: yksin liikkuva hirvi jää helposti auton alle siinä missä laumoittain kulkeva poro havaitaan helpommin.
Analogiaa jatkaakseni: liikenneturvallisuuden parantamiseksi olisi syytä ryhtyä pikaisesti harventamaan autokantaa, joka on vaarallisen suuri luonnollisen vihollisen puuttumisen takia.
Komppaan Otsoa, kaistat on kaikille niitä tarvitseville, mopot, mopoautot, invamopot, invapyörät, tavarapyörät, pyörät,.. Köpiksessä myös pölsekioskit aisamoottorilla (nopeus alle 5km/h) ja joka päivä siirto myyntipaikalle ja pois. Mutta jos saataisiin rauha autoilijoiden kanssa, tai jos edes puolet paljon autoa käyttävistä ajaisi edes joskus keskustassa pyörällä ajokaistalla, niin sen jälkeen voitaisiin saada autoille kulttuuri ajaa kaistan vasenta reunaa. Jolloin autojonon voisi ohittaa aina punaisissa valoissa kitkatta. Ikävä kyllä tämä tapa on yksi pyöräilymyönteisen kaupungin tunnusmerkkejä. Nyt meillä helsingissä pidetään ohittamista jopa kiellettynä ja autot koittavat kaikin keinoin estää sujuvan pyöräilyn, vaikka tieliikennelaki edellyttäisi yksisuuntaisilla kaduilla ajamaan vasenta reunaa. Miten se toteutuu Uudenmaankadulla tai Lönkalla, ja miksi sitä kukaan ei valvo. Ja vaikka autot olisivat kuinka sekaisin kaistalla peilit kiinni pysäköityjen peileissä, niin ei se fillarin kulkua estä. Tukholmassa autot on suorassa jonossa!!?, miksi ylipäänsä meillä on 1.5 kaistaisia katuja. Hyvä esimerkki ”lakioppineesta” autoilijasta vs. loistava vastaus.
http://www.iltalehti.fi/autot/2010091012307422_ae.shtml
Reittien pätkivyys: Niin kauan kun ajelee vain suunnittelijan suunnittelemaa reittiä, ongelmaa ei ole (ja ikävä kyllä samat ihmiset kehuvat pyöräilyolosuhteita ja kritisoivat kriittisiä). Mutta kun pyörällä pitäisi päästä myös sinne, minne autolla. Ei kai vaan kulkutavan valinta pyörään heikennä saavutettavuutta?
Saasteet: Miksi edelleen se 8″ pakoputki busseissa pitää näyttää suoraan taakse päin? Lukuisissa maissa niitä on suunnattu kohti taivasta. Samoin kuin rekoissa.
Enemmistön sivuilla oli ivallinen kirjoitus siitä, kuinka juuri saasteita tuottavat autoilijat istuvat ikkunat kiinni sisällä ilmastoidusti hengittäen kaiken maailman hepa yms muiden suodattimien suodattamaa ilmaa.
Voih.