Viikkopäiväkirja 13 (28.3.-3.4.2011)

Animalian 50-vuotisjuhlaillallisella Sallan ja Sami kanssa

Maanantai: Aamulla olin jakamassa eduskuntavaaliesitteitäni yhdessä Maaritin kanssa Sörnäisten metroaseman tuntumassa. Esitteiden jakaminen on kivaa vaikka kovin harva jää juttelemaan. Pari henkilöä tuli kuitenkin kannustaman ja sanomaan, että ovat seuranneet blogiani tai saaneet minut kärkeen vaalikoneessa. Itse jaoin muutaman tunnin aikana noin 350 esitettä. Sörnäisistä pyöräilin töihin Luonto-Liiton toimistolle. Vedin toimistokokousta ja hoidin juoksevia asioita. Iltapäivällä hyppäsin Lohjalle menevään bussiin. Illalla olin vetämässä Lohjan Seudun Ympäristöyhdistyksen suurta vaalipaneelia. Samalla julkaisin blogissani myös Politiikan ABC..Ö –tekstin, jossa yritän vastata kaikkein yleisimpiin teemoihin.

Tiistai: Olin aamulla jakamassa eduskuntavaaliesitteitä Pasilassa ja Rautatieasemalla. Päivän vietin Luonto-Liiton toimistolla kirjoitushommien ja sähköpostien parissa. Lounaan jälkeen siirryin Kampin Narinkkatorille ”Samaan aikaan toisaalla” -näyttelyn avajaisiin, jossa olin puhumassa yhdessä apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin kanssa. Loppupäivä sujuikin sitten jälleen eduskuntavaalikampanjoinnin merkeissä City-käytävän tuntumassa ja Narinkkatorin kulmalla. Päivän saldona oli 1200 jaettua esitettä. Illan kävin läpi sähköposteja. Katukampanjoinnin paras kiitos oli tämä blogimerkintä: Tämä on vaalimainos.

Keskiviikkoa: Olin aamulla jakamassa eduskuntavaaliesitteitä yhdessä Kaisa-Reetan kanssa Sörnäisten metroaseman tuntumassa. Tämän jälkeen pyöräilin töihin Luonto-Liiton toimistolle. Päivällä kokoustimme eduskunnassa www.ilmasto.org -hankkeen ohjausryhmän kanssa. Kokouksen päätteeksi Riitta lahjoitti minulle vaalikampanjaa varten Leo-leijonan. Kiitos! Iltapäivällä olin jälleen jakamassa eduskuntavaaliesitteitä Kampin Narinkkatorilla yhdessä Sailan kanssa. Päivän saldona olin omalta osaltani yhteensä 1000 jaettua esitettä. Alkuillasta olimme katsomassa Annukan kanssa paikkoja Club Libertéssä perjantain Äänekäs Kevät -tapahtumaa varten sekä kävimme kasvisruokakauppa Asokassa ja Bistro Artesanassa.

Torstai: Olin aamulla jakamassa eduskuntavaaliesitteitä Pasilassa ja Hakaniemessä. Aamupäivällä annoin myös haastattelun Radio Novalle kompostin käytöstä. Tämän jälkeen kokoustimme Luonto-Liitossa Lapset Luontoon -hankkeen parissa. Lounaan jälkeen juhlistimme toimistolla erinomaisen harjoittelijamme, Tiian läksiäisiä. Sähköpostien läpikäynnin jälkeen siirryin yliopistolle jakamaan eduskuntavaaliesitteitä. Päivän mittaan sain jaettua yhteensä 800 esitettä. Päivän iloinen yllätys oli blogini saama kunniapalkinto sekä Anssi Kelan suositus äänestää minua eduskuntavaaleissa!

Perjantai: Aamulla kävin läpi viikon aikana kertyneitä sähköposteja ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle, jossa hoidin erilaisia hallintoasioita. Päivällä kävin katsomassa Animalian Eläin! -suurtapahtuman avajaisia. Iltapäivällä olin hetken jakamassa eduskuntavaalikampanjan esitteitä Kampin Narinkkatorilla (150 kpl) yhdessä Kaisa-Reetan kanssa. Tämän jälkeen olin puhumassa Sanomatalon ilmastoinfossa kestävästä energiapolitiikasta ja debatoimassa Animalian tilaisuudessa lihaverosta. Illan olin isännöimässä yhdessä Outi Alanko-Kahiluodon kanssa Äänekäs kevät – Luonnonsuojelu- ja hyvinvointipoliittinen klubia Libertéssä. Asiaohjelmasta vastasivat Suomen luonnonsuojeluliiton Ilpo Kuronen ja Greenpeacen Sini Harkki. Yleisöä viihdyttivät Yona ja Leissi sekä Tommy Lindgren & Zenikh. Hieno meininki ja parhaat ihmiset! Kiitos tukiryhmälle upeista järjestelyistä!

Lauantai: Olin koko päivän jakamassa eduskuntavaalikampanjan esitteitä yhdessä tukiryhmän kanssa Kolmen sepän aukiolla ja Narinkkatorilla. Yhteensä esitteitä jaettiin päivän aikana 1950 kpl. Illalla osallistuimme Annukan kanssa Animalian juhlaillalliselle. Oli liikuttavaa kuulla pitkän linjan Animalia-aktiivien tarinoita järjestön historiasta.

Sunnuntai: Kävin aamulla juoksemassa ja siivosin. Tämän jälkeen kirjoitin omat suositteluni muiden puolueiden helsinkiläisille ehdokkaille: Eduskuntavaalit: Ketä kannattaa äänestää. Iltapäivällä olin jakamassa eduskuntavaaliesitteitä yhdessä Heidi Hautalan ja Riitta Salmen kanssa Kolmen sepän aukiolla sekä piipahdin Suomen sosiaalifoorumissa. Päivällistä söimme yhdessä yläkerran Elinan ja Piin kanssa. Alkuillasta tein vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen, vastasin Iltalehden vaalikoneeseen (sain tunnukset vasta nyt) sekä valmistelin tulevan viikon kirjoituksia ja esityksiä. Illalla Meri tuli kylään.

Viikko lukuina
– 1 radiohaastattelu
– 6 kokousta
– 5 puhetilaisuutta/luentoa
– 7 blogikirjoitusta

– 10 km juoksua
– 95 km pyöräilyä

– 47,5 tuntia töitä tai vapaaehtoistöitä
– 47,5 tuntia eduskuntavaalikampanjointia
– 4650 kpl eduskuntavaaliesitettä jaettu kadulla

Edellinen viikkopäiväkirja on luettavissa täältä: Viikkopäiväkirja 12

Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Seuraa minua Instagramissa