Verkkovaikuttamista 2010-luvulla

Olen tehnyt viime kesän ja syksyn aikana oikeusministeriölle yhdessä OTM Lasse Laaksosen kanssa selvityksen verkossa pääosin tai kokonaan tapahtuvan yhdistystoiminnan mahdollistamisesta.

Selvitystä voi käydä kommentoimassa hallinnon uudella www.kerrokantasi.fi -sivustolla. Selvitys on ladattavissa PDF-tiedostona tästä.

Selvityksessä tarkastellaan mm. seuraavia Verkko-osallistumisen esimerkkejä:
– Facebookin ”tykkään” -aktivismi
Ikkuna Suomen Luontoon -foorumi
Maahanmuuttokriittinen Hommaforum
Piraattipuolue
Tarhauskielto-kampanja
Ydinvoima-aktivismia uusin ja vanhoin keinoin

Sekä nostetaan esille muutamia kansainvälisiä esimerkkejä.

Selvityksen tarkoituksena on kartoittaa järjestöjen ja järjestötoimintaan osallistuvien kansalaisten tarpeiden ja toimintamallien muutoksia internet-ympäristössä sekä arvioida keinoja, joilla verkko-osallistumista yhdistystoimintaan voitaisiin tukea ja parantaa. Lisäksi selvityksen tavoitteena on kartoittaa sitä, miten yhdistyslakia tulisi jatkossa kehittää tunnistamaan paremmin järjestö- ja kansalaistoiminnan muutoksia sekä mahdollistamaan paremmin myös pääasiassa verkossa tapahtuva yhdistystoiminta.

Kaikki kommentit ovat tervetulleita!

4 kommenttia artikkeliin ”Verkkovaikuttamista 2010-luvulla”

  1. Päivitysilmoitus: Marraskuu sanoin ja numeroin
  2. Päivitysilmoitus: Vaalikoneet avoimiksi

Jätä kommentti