Viikkopäiväkirja 22 (31.5.-6.6.2010)

Maanantaina vastailin väitöskirjahaastatteluun koskien ilmastonmuutoksen sopeutumista ja ruokaturvaa. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta sekä kävin läpi Luonto-Liiton sääntöjä ja yritysyhteistyön reunaehtoja. Päivä sujui pitkälle toimistorutiineja hoitaessa ja tulevia asioita valmistellessa.

Solidaarisuuskalenteri

Tiistaina osallistuin Ruuhkamaksuja koskevaan seminaariin sekä eduskunnan tietoyhteiskuntaryhmän ja TIEKE:n järjestämään seminaariin verkkovaikuttamista koskien. Tilaisuuden tallenne on katsottavissa täältä. Ministeri Braxin mukaan verkosta on muotoutunut kansalaisille merkityksellinen osallistumisen ja vaikuttamisen areena. Suomen tavoitteena on olla verkkodemokratiavertailussa maailman 10 kärkimaan joukossa 2010-luvun loppuun mennessä. Tällä hetkellä ollaan sijalla 30. Mika Mannermaa esitti tuleville sukupolville ääntä päätöksenteossa ja tulevien sukupolvien oikeuksien kirjaamista perustuslakiin. Illalla istuin vielä Luonto-Liiton energia- ja ilmastojaoston kokouksessa.

Keskiviikkona olin aamulla eduskunnan ympäristövaliokunnan kuultavana ydinvoiman lisärakentamista koskien. Tämän jälkeen osallistuin Luonto-Liiton viisikon kokoukseen ja jatkoin iltapäivällä ympäristöjärjestöedustajien ja Outokummun väliseen tapaamiseen. Lisäksi piipahdin juhlimassa kesäkauden avajaisia Vasemmistonuorten toimistolla Hakaniemessä.

Torstaina tavoitteena oli viettää toimistopäivää ilman kokouksia ja säännöllisiä menoja. Aamupäivällä istuin kuitenkin Kasvu murroksessa -hankkeen ohjausryhmän kokouksesa, suunnittelin pikaisesti tulevan syksyn Älä osta mitään -päivän kuvioita sekä kävin lounaalla Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturin kanssa. Alkuillasta olin eduskunnan kansalaisinfossa puhumassa puurakentamisen ilmastovaikutuksista.

Perjantaina laitoimme aamulla tiedotteen degrowth-piknikkiin liittyen. Iltapäiväksi suuntasin Espooseen ja Tellabsille lounastamaan vanhojen työkavereiden kanssa sekä siivoamaan vanhoja papereitani. Samalla huomasi, että viimeisen 15 vuoden aikana on menty läpi aika monta projektia ja juttua. Tuli haikea ja haalea olo. Alkuillasta annoin puhelinhaastattelun China Dialoguelle Olkiluoto 3 -rakennushankkeen ongelmista.

Lauantaina vietimme Annukan kanssa lomapäivää. Nukuimme pitkään, siivosimme, luimme kävimme kävelemässä ja katsoimme elokuvan Avatar. Samalla tuli luettua viimeisimmästä Image-lehdestä, että suomalaiset syövät henkeä kohti 14,5 kg makeisia vuodessa. Kun itse ei syö moisia turhakkeita grammaakaan, niin jonkun pitää syödä sitten ilmeisesti 29 kg / vuosi. Kamalaa itsensä myrkyttämistä ja luonnonvarojen kulutusta.

Sunnuntaina järjestimme kerrostalopihallamme viljelylaaritalkoot. Mikä parasta, niin viljelylaarin innoittamana pihalle saatiin myös viljelypalstaa, raparperipenkki, marjapuskia sekä mm. luumu- ja omenapuita. Iltapäiväksi suuntasin Töölönlahdelle degrowth-piknikille. Meitä oli iltapäivällä parhaimmillaan yli 30 henkilöä ja kaiken kaikkiaan paikalla kävi porukkaa varmasti yli tuplasti enemmän. YLE:n tv-uutisten ja YLE:n Radion lisäksi paikalla juttua kävi tekemässä myös HBL. YLE:n verkkosivuilla näkyy mm. hieno degrowth-polkupyöräni. Myös Helsingin Sanomissa oli jo koko sivun juttu tapahtumasta: Talouskasvun vastustajat lähtevät piknikille tänään.

Viikon aikana kävin juoksemassa 4 kertaa  (yhteensä 40 km) ja pyöräilin 99 km sekä tein kotona 2 kertaa lihaskuntoharjoitusta. Työtunteja ja yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä kertyi viikon aikana yhteensä 80 tuntia.

Tulevan viikon aikana hoidan muutamia työpaikkahaastatteluja, käyn hyvien pääsihteereiden ja toiminnanjohtajien kanssa aamiaisella, osallistun onnellisuustalous-seminaariin Tieteiden talolla sekä olen puhumassa Kenen ilmasto? -kirjan julkaisutilaisuudessa.

6.6.2010: Viikkopäiväkirja 22 (31.5.-6.6.2010)

Maanantaina vastailin väitöskirjahaastatteluun koskien ilmastonmuutoksen sopeutumista ja ruokaturvaa. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta sekä kävin läpi Luonto-Liiton sääntöjä ja yritysyhteistyön reunaehtoja. Päivä sujui pitkälle toimistorutiineja hoitaessa ja tulevia asioita valmistellessa.

Tiistaina osallistuin Ruuhkamaksuja koskevaan seminaariin https://leostranius.fi/2010/06/ruuhkamaksu-%E2%80%93-mika-maksaa/ sekä eduskunnan tietoyhteiskuntaryhmän ja TIEKE:n järjestämään seminaariin verkkovaikuttamista koskien. Tilaisuuden tallenne on katsottavissa täältä. http://194.79.19.108/webcasts/eduskunta/verkkoseminaari0106/ Ministeri Braxin mukaan verkosta on muotoutunut kansalaisille merkityksellinen osallistumisen ja vaikuttamisen areena. Suomen tavoitteena on olla verkkodemokratiavertailussa maailman 10 kärkimaan joukossa 2010-luvun loppuun mennessä. Tällä hetkellä ollaan sijalla 30. Mika Mannermaa esitti tuleville sukupolville ääntä päätöksenteossa ja tulevien sukupolvien oikeuksien kirjaamista perustuslakiin. Illalla istuin vielä Luonto-Liiton energia- ja ilmastojaoston kokouksessa.

Keskiviikkona olin aamulla eduskunnan ympäristövaliokunnan kuultavana ydinvoiman lisärakentamista koskien. https://leostranius.fi/2010/06/ydinvoima-on-auringonlaskun-teknologiaa/ Tämän jälkeen osallistuin Luonto-Liiton viisikon kokoukseen ja jatkoin iltapäivällä ympäristöjärjestöedustajien ja Outokummun väliseen tapaamiseen. Lisäksi piipahdin juhlimassa kesäkauden avajaisia Vasemmistonuorten toimistolla Hakaniemessä.

Torstaina tavoitteena oli viettää toimistopäivää ilman kokouksia ja säännöllisiä menoja. Aamupäivällä istuin kuitenkin Kasvu murroksessa -hankkeen ohjausryhmän kokouksesa, suunnittelin pikaisesti tulevan syksyn Älä osta mitään -päivän kuvioita sekä kävin lounaalla Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturin kanssa. Alkuillasta olin eduskunnan kansalaisinfossa puhumassa puurakentamisen ilmastovaikutuksista. https://leostranius.fi/2010/06/puurakentamisen-ilmastovaikutukset/

Perjantaina laitoimme aamulla tiedotteen degrowth-piknikkiin liittyen https://leostranius.fi/2010/06/degrowth-%E2%80%93-kutsu-piknikille-ja-vaihtoehtoja-talouskasvulle/. Iltapäiväksi suuntasin Espooseen ja Tellabsille lounastamaan vanhojen työkavereiden kanssa sekä siivoamaan vanhoja papereitani. Samalla huomasi, että viimeisen 15 vuoden aikana on menty läpi aika monta projektia ja juttua. Tuli haikea ja haalea olo. Alkuillasta annoin puhelinhaastattelun China Dialoguelle Olkiluoto 3 -rakennushankkeen ongelmista.

Lauantaina vietimme Annukan kanssa lomapäivää. Nukuimme pitkään, siivosimme, luimme kävimme kävelemässä ja katsoimme mm. Avatarin. http://fi.wikipedia.org/wiki/Avatar_%28elokuva%29 Samalla tuli luettua viimeisimmästä Image-lehdestä, että suomalaiset syövät henkeä kohti 14,5 kg makeisia vuodessa. Kun itse ei syö moisia turhakkeita grammaakaan, niin jonkun pitää syödä sitten ilmeisesti 29 kg / vuosi. Kamalaa itsensä myrkyttämistä ja luonnonvarojen kulutusta.

Sunnuntaina järjestimme kerrostalopihallamme viljelylaaritalkoot. Mikä parasta, niin viljelylaarin innoittamana pihalle saatiin myös viljelypalstaa, raparperipenkki, marjapuskia sekä mm. luumu- ja omenapuita. Iltapäiväksi suuntasin Töölönlahdelle degrowth-piknikille. Meitä oli iltapäivällä parhaimmillaan yli 30 henkilöä ja kaiken kaikkiaan paikalla kävi porukkaa varmasti yli tuplasti enemmän. YLE:n tv-uutisten ja YLE:n Radion http://areena.yle.fi/audio/1040837 lisäksi paikalla juttua kävi tekemässä myös HBL. YLE:n verkkosivuilla http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/06/kasvukritiikkipiknik_veti_paikalle_myos_ikaihmisia_1739566.html näkyy mm. hieno degrowth-polkupyöräni. Myös Helsingin Sanomissa oli jo koko sivun juttu tapahtumasta: Talouskasvun vastustajat lähtevät piknikille tänään http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Talouskasvun%20vastustajat%20l%C3%A4htev%C3%A4t%20piknikille%20t%C3%A4n%C3%A4%C3%A4n/1135257354644

Viikon aikana kävin juoksemassa 4 kertaa (yhteensä 40 km) ja pyöräilin 99 km sekä tein kotona 2 kertaa lihaskuntoharjoitusta. Työtunteja ja yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä kertyi viikon aikana yhteensä 80 tuntia.

Tulevan viikon aikana hoidan muutamia työpaikkahaastatteluja, käyn hyvien pääsihteereiden ja toiminnanjohtajien kanssa aamiaisella, osallistun onnellisuustalous-seminaariin Tieteiden talolla sekä olen puhumassa Kenen ilmasto? -kirjan julkaisutilaisuudessa. http://www.intokustannus.fi/uutiset/2010/34/

Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Seuraa minua Instagramissa