Aikalisä ydinvoimapäätöksessä – Taisto Turunen jäävi

On tyrmistyttävää, että ydinvoimaa yritetään rutata läpi ilman kunnollisia selvityksiä päätösten yhteiskunnallisista vaikutuksista. Onneksi eduskunnan ympäristövalionta (10/2010 vp, 12/2010 vp, otti lisärakentamiseen kielteisen kannan tiistaina (15.6.). Tämä tulee varmasti vaikuttamaan monien kansanedustajien kantaan asiassa.

Keskiviikkona (16.6.) oikeuskansleri Jaakko Jonkan selvityksessä kävi ilmi, että lupaesityksiä valmistelemassa ollut työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Taisto Turunen on jäävi ydinenergiapäätöksissä.

Asiassa kannattaa ottaa aikalisä ja vetää hakemukset pois eduskunnan käsittelystä.

Näin pitkälle ulottuvassa päätöksessä ei voi hätiköidä. Nyt ehdotetut ydinvoimalat alkaisivat tuottaa sähköä aikaisintaan vuonna 2020 ja olisivat käytössä seuraavat 60–80 vuotta. Ydinjätehaudan sulkeminen ja radioaktiivisten voimalaitosten purkaminen jäisi yli sadan vuoden kuluttua elävien sukupolvien harteille. Ydinjäteongelma ulottuu vieläkin pidemmälle, ainakin 100 000 vuoden päähän.

Mitä me ajattelisimme, jos päättäjät olisivat vaikka vuonna 1910 sitoneet maan energiantuotannon johonkin tiettyyn sen aikaiseen vaihtoehtoon? Tuleville sukupolville tarvitaan ääni päätöksenteossa.

Kirjoittelin ydinvoimaa koskien myös Luonto-Liiton verkkosivuille: Ei ydinjätettä perinnöksi lapsille, kiitos!

Viikonloppuna 18.-19.6. Äänestä ydinvoima historiaan -kampanja järjestää valtakunnallista toimintaa eri puolilla Suomea ainakin 17 paikkakunnalla. Itse osallistun Helsingissä jo pe 18.6. klo 8-10 eduskuntatalon edessä järjestettävään tilaisuuteen ja lauantaina 19.6. Ukko-Kolin huipulla klo 14-17 järjestettävään mielenilmaisuun.

Lisätietoja toimintaviikonlopusta osoitteessa: www.ydinvoima.fi

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami