Venäjän konttiliikenne raiteille – kyllä kiitos!

Venäjän tullilaitos on esittänyt, että Suomen kautta Venäjälle kulkeva konttiliikenne siirrettäisiin maanteiltä rautateille. Asiasta kertoi muun muassa YLE.

Ympäristön- ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta ehtotus on hyvä. Suomalaisethan ovat jo pitkään vaatineet Venäjän rekkaliikenteestä aiheutuvien haittojen vähentämistä. On selvää, että tavaraliikennettä pitää muutenkin saada siirrettyä kumipyöriltä raiteille. Tämä vähentää liikenteen päästöjä. Samalla myös meluhaitat vähenevät ja liikenneturvallisuus paranee.

Onkin valitettavaa, että liikenneministeri Anu Vehviläinen kiirehti tuomitsemaan Venäjän suunnitelmat Suomen satamien lyhytnäköisten taloudellisten etujen vuoksi. Mikäli Suomi haluaa pitää satamansa elinkelpoisina tulevaisuuden hiilineutraalissa yhteiskunnassa, lienee syytä panostaa raideinfrastruktuurin luomiseen aika pikaisesti.

Konttikuljetuksien siirtäminen raiteille pitää tehdä Venäjän vaatimuksista riippumatta. Vehviläisen kannattaisi panostaa myös kotimaan raidekuljetuksiin sen sijaan, että pidetään kiinni vanhan maailman rakenteista.

Toki Venäjän ehdotuksen taustalla saattaa ilmastopolitiikan sijaan olla Pietarin alueen satamien suosiminen. Päätös johtaakin helposti lisääntyviin kuljetuksiin Suomenlahdella. Tämä lisää Suomenlahden ympäristökuormaa ja onnettomuusriskiä. Parasta olisi saada kaikki kuljetukset minimiin. Mielummin kuitenkin raiteille kuin kumipyörille.

Yksi kommentti artikkeliin ”Venäjän konttiliikenne raiteille – kyllä kiitos!”

  1. Hieno uusi blogi!

    Otin itsekin Venäjän raidesuunnitelmat ilolla vastaan. Päästäisiin eroon rekkaparkeistakin.

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍