23.12.2008 Jouluperinteet kierrätykseen

Maanantaina ja tiistaina on hyvin ehtinyt käydä läpi kuluneen vuoden papereita ja tiedostoja. Toimistolla on ihanan rauhallista. Kokouksia ei ole eikä seminaareissa tai tapaamisissa tarvitse juosta.

Itselleni rauha on jouluna perinteitä tärkeämpää. Itseasiassa inhoan jouluperinteitä. Kuuset ovat kauniimpia metsässä. Jouluvalot edustavat turhaa energiankulutusta (ehkä kynttilöitä lukuunottamatta). Jouluruoka on epäeettistä ja ympäristön kannalta tuhoisaa tai muuten vain pahan makuista. Eläimille joulurauhaa kiitos. Possut kannattaa jakaa pipareina vaikka piparitkin ovat turhakkeita. Lahjarumba taas lisää helposti luonnonvarojen mielipuolista ylikulutusta. Ihmisiä voi muistaa muutenkin.

Sen sijaan, että takertuisi jouluperinteisiin, on nyt mainio hetki nauttia lomasta, rauhasta ja itselle tärkeistä ihmisistä sekä pohtia uusia kuvioita tulevaisuutta varten. Loma-aikana suuntaamme Annukan kanssa ensin Turkuun ja sen jälkeen Joensuuhun. Sieltä matka jatkuu vielä Kuopion seudulle. Tavoitteena on keskustella menneestä ja tulevasta, ulkoilla, lukea sekä olla relasti.

Alennusmyyntien sijaan kannattaa kaventaa. Silmän iloksi suosittelen myös Greenpeecen jouluvideota ja –kalenteria sekä lukemiseksi SLL:n puheenjohtajan Risto Sulkavan kolumnia.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍