Energiaennusteita alaspäin

SLL:n toimistolla oli maanantaina paljon uusia-vanhoja kasvoja. Kaisa Murdoch palasi verkkotoimittajaksi ja Maija Sarpo Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin ympäristöasiantuntijaksi. Lisäksi Teemu Kettunen aloitti ekoenergiavastaavan opintovapaasijaisena ja uusi harjoittelija Marja Vänttinen astui kehiin mukaan. Täällä on aivan huippu meininki ja mahtavat ihmiset!

Iltapäivän istuin ympäristöministeriön ilmastofoorumissa. Käsittelimme komission ilmasto- ja energiapakettia sekä kansainvälisten neuvotteluiden tilannetta. Suomi yrittää edelleen saada RES-direktiivissä turvetta uusiutuvaksi ja maksimaalisia joustomekanismeja käyttöönsä.

Kokouksessa Metallityöväen Liiton viestintäpäällikkö Matti Putkonen huomautti, että ilmastotavoitteiden seurauksena metsäteollisuus tulee romahtamaan Suomesta ja päästökaupasta tulisi luopua. Hyvä tietää. Mikäli metsäteollisuus häviää (kuten Putkonen tiesi kertoa), voimme reivata energiankulutusennustuksia aika reippaasti alaspäin. Myös luopuminen päästökaupasta sopii mainiosti. Tehdään vain vähennykset kotimaassa ilman joustomekanismeja. Putkosen puheet ovat kuin kovaäänisiä pieruja hiljaisessa salissa. Kukaan ei oikein kehtaa kommentoida vaikka kaikki korvat punaisena tuntevatkin myötähäpeää. (vertaus on soveltuvasti lainattu muistaakseni Oras Tynkkyseltä).

Iltapäivällä olimme suunnittelemassa ihmisbanderolli-tempausta. Käy ilmoittautumassa osoitteessa: http://www.polttavakysymys.fi/ihmisbanderolli

Lopuksi pohdimme vielä vihreiden ympäristötyöryhmässä mahdollista Itämeri- tai vesistötrategiaa sekä keskustelimme syksyn ajankohtaisisista kysymyksistä. Illan päätteeksi kävimme Annukan kanssa syömässä Meze-pointissa ja menimme aikaisin nukkumaan. Viikon aloitusta voi pitää mukavana ja onnistuneena!

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍