Lauantai 19.7.2008 – Jumissa Moskovassa

Saavuttuamme Moskovaan 50 tunnin junamatkailun jälkeen majoitumme hauskaan pieneen kotimajoitukseen.aivan vanhan keskustan tuntumaan. Lonely Planetista poimimamme Galinan majoitus oli hintansa väärti vaikka Galina hiukan vastentahtoisesti lainasikin pyyhettä ihmetellen, että miksi sitä nyt suihkussa pitää käydä.

Seuraavana aamuna kävelimme juna-asemalle. Pettymys tunnin jonotusten jälkeen oli suuri, sillä illan juna Helsinkiin oli täynnä. Hetken harkitsimme hyppäämistä Pietariin menevään bussiin, mutta lopulta päätimme jäädä Moskovaan ylimääräiseksi päiväksi ja otimme liput seuraavan päivän illalla lähtevään junaan.

Galinalla ei ollut tilaa majoittaa enää toiseksi yöksi, joten jouduimme siirtymään toiseen paikkaan. Luotimme jälleen Lonely Planetin suositukseen ja suuntasimme Sverchkov –hotelliin. Tällä kertaa teimme virheen. Paikassa ei puhuttu sanaakaan englantia, mutta lopulta saimme neuvoteltua itsellemme huoneen 4400 ruplan hintaan. Ei olisi kannattanut maksaa. Huoneessa ei ollut ilmastointia ja lämmintä vettä tuli vain satunnaisesti. Ikkunaa ei voinut pitää auki, koska huone sijaitsi aivan katutasossa. Sänky oli täynnä punkkeja tai jotain muita purevia pikkuötököitä, joista sain suuria paiseita. Jatkuvien puremien ja kuumuuden takia yöunet jäivät väliin.

Moskovassa kävimme ihastelemassa Tretyakovin uutta Galleriaa lähellä Gorkyn puistoa. Suosittelen todella lämpimästi! Näyttelyssä oli paikoitellen aivan loistavia modernin taiteen teoksia. Kävimme katsastamassa tietysti myös Lenin mauseleumin ja ihmettelimme punaisela torilla naisten järkyttäviä korkokenkiä. Lisäksi vierailimme Pushkinin taidemuseossa sekä herkuttelimme kasvisravintola Jagannathin maukkailla annoksilla.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍