Viikonloppu 7.-9.3.2008 – Talonvaltausseminaari ja Kuuran kummi

Torstaina ja perjantaina olin Hämeenlinnassa kauniissa Aulangon maisemissa työpaikan suunnittelupäivillä. Perjantaina iltapäivällä olin vetämässä Nuorisotutkimusverkoston seminaaria Talonvaltaus liikkeenä. Kyseessä oli siis allekirjoittaneen ja Mikko Salasuon toimittaman teoksen julkistusseminaari. Koko julkaisu (Talonvaltaus liikkeenä – miksi squat ei antaudu?) on luettavissa osoitteessa: http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/talonvaltaus.pdf

Seminaari oli oikein onnistunut. Vanhan musiikkisali oli täynnä ihmisiä. Puheenvuorot ja keskustelut olivat värikkäitä, välillä jopa konfliktihakuisia. Selvää kuitenkin oli, että talonvaltaajien tavoite kaupunkitilan haltuunotosta ja autonomisen sosiaalikeskuksen perustamisesta tuli kirkkaasti esille.

Seminaarin jälkeen jäin hetkeksi työskentelemään Vanhan kuppilaan. Samalla törmäsin Eekkuun, Tapioon ja Lottaan. Ihania ihmisiä! Vanhalta suuntasin Annukan kanssa Meze pointtiin syömään. Samalla vastailin puhelimitse tv-toimittajalle omista ekoelämäntapavalinnoistani. Tulevat tekemään alkavalla viikolla jotain ohjelmaa.

Illalla kävin noutamassa postiin sapuneen kannettavan tietokoneen virta-adapterin. Tämä tarkoitti samalla sitä, että viiden viikon korjausprosessin jälkeen läppärini oli vihdoin kunnossa. Kone oli ensin kaksi viikkoa huollossa jolloin siihen vaihdettiin tuuletin ja kovalevy. Sain koneen takaisin vain todetakseni, että siinä oli edelleen sama vika kuin huoltoon sen toimittaessani – eli kone ei käynnistynyt! Tämän jälkeen odotin viikon kun koneeseen vaihdettiin emolevy. Sain koneen takaisin todetakseni, että virta-adapteri ei toimi. Lupasivat lähettää uuden virta-adapterin mahdollisimman pian. Viikon kuluttua asiaa tiedustellessani adapteri ei ollut edelleenkään lähtenyt matkaan Saksasta. Ystävällinen asiakaspalvelija lupasi lähettää käytetyn adapterin nurkista lojumasta. Tämän nyt sitten perjantaina vihdoin sain. Takuuhuolto kesti kaikkine epäonnekkaine sattumisineen yhteensä siis viisi viikkoa. Onkohan tämä kohtuullista?

Lauantaina kävimme Annukan kanssa juoksemassa. Iltapäiväksi suuntasimme Elinan ja Jukan luokse Ruttiksen nimenantojuhliin. Ruttiksesta tuli Kuura. Minusta ja Annukasta tuli kummeja. Vastuualueeseemme kuuluu mm. Lapsen ympäristökasvatus. Sopii hyvin. Kuura on huipputyyppi ja hienoja ihmisiä ovat vanhemmatkin! Kiitos siis valtavasta luottamuksesta. Olemme kovin otettuja.

Vauva-juhlien jälkeen piipahdimme kotona siivoamassa ja jatkoimme matkaa Rymy-Eetu nimiseen baariin tapaamaan Suomessa käymässä ollutta siskoani. Samalla rysäyksellä ehdin vaihtamaan kuulumisia myös paikalla olleen pikkuveljeni kanssa. Terveisiä vain Christiinalle ja Danielille! Oli kivaa. Toivottavasti nähdään taas pian.

Sunnuntaina Annukka lähti Brysseliin. Itse viimeistelin päivän aikana viisi artikkelia. Ensin hioin loppuun Luonnonsuojelijalehteen ison jutun liiton valiokunnista (http://www.sll.fi/tuejatoimi). Tämän jälkeen viimeistelin Suomen sosiaalifoorumi –lehteen tekstin ympäristöjärjestöjen haasteista/umpikujasta. Lisäksi työstin kaksi artikkelia http://www.maailmantalous.net -sivustolle ilmasto- ja energiapolitiikasta. Lopuksi vastasin vielä Luonnonsuojeliljalehden mielipidepalstalle tulleeseen kyselyyn kasvissyönnistä.

Välillä kävin juoksemassa ja sitten jatkoin ydinvoiman parissa. Olen lähdössä tulevana viikonloppuna puhumaan Kristiinankaupunkiin Pohjanmaan piirin kevätkokoukseen ja valmistelin esitystäni sinne. Lisäksi kävin läpi hiukan CCS-direktiiviä ja siivoilin ahkerasti sähköposteja. Illan päätteeksi piipahdin Merin ja Laurin kanssa Old Sophiessa rakentamassa ja vahvistamassa Käpylän herkkää lähialueyhteisöllisyyttä.

Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍
Meillä on töissä lyhennetty työviikko joka tarkoittaa sitä, että perjantaisin tehdään vain neljän tunnin työpäivää. Tämä on tuonut viikkoon ja varsinkin viikonloppuun huimasti tilaa tehdä myös kaikkea muuta. Ohessa mun perjantaipäivä!
Viikonloppu on hyvä aloittaa liikunnalla! Tänään aamulla 15 min venyttely + lihaskuntotreeni. Kevyt/palauttava pyöräily Lauttasaareen ja siellä tunnin juoksutreeni klo 7-8 + pyöräily takaisin Käpylään. Illalla vielä 1,5 tunnin kuntopiiri ja 1,5 tunnin uintitreeni. Päivän aikana liikuntaa yhteensä 5 h 47 min. Kyllähän tämä treenaaminen alkaa käymään jo työstä. Nyt lepoa.
Hyvää alkanutta kevättä ja maaliskuuta! Helmikuussa kokeilin jättää joka ilta puhelimen yöksi keittiöön eli en ottanut laitetta lainkaan makuuhuoneeseen. 

Oliko tällä vaikutusta puhelimen käyttöön? Kyllä oli ja aika paljon! 

Tammikuuhun verrattuna puhelimella vietetty kokonaisaika väheni helmikuussa yhteensä 27,5 tuntia eli noin 20 prosenttia. Toki osaltaan tähän vaikutti sekin, että helmikuussa olin viikon lomalla, jolloin puhelinta tuli käytetty vähemmän, kun ei ollut työasioita hoidettavana. 

Viihteen, uutisten ja sosiaalisen median osuus on kuitenkin varmasti se mitä monet haluaisivat illalla ja aamulla vähentää. Sen osuus tippui tammikuun 63,5 tunnista 33,5 tuntiin (-30 tuntia). Tästä sosiaalisen median käyttö puhelimella tippui 36,5 tunnista 26,5 tuntiin (-10 tuntia) ja viihteen/uutisten osuus 27 tunnista 7 tuntiin (-20 tuntia). 

Helmikuussa oli tietysti vähemmän päiviä kuin tammikussa, mutta laskennassa/tarkastelussa on tammi- ja helmikuun osalta molemmissa mukana vertailukelpoisuuden parantamiseksi neljä kalenteriviikkoa eli 28 päivää.

Miltä kuulostaisi 30 tuntia kuukaudessa enemmän aikaa? Mitä olen illalla ja aamulla sängyssä tehnyt? Nukkunut hiukan enemmän, haaveillut ja pohdiskellut sekä lukenut kolme paperikirjaa.

Nyt maailma on mennyt kuitenkin sen verran hulluksi, että maaliskuussa kokeilen olla kuukauden lukematta tai seuraamatta uutisia. Vastaavan uutispaussikokeilun tein maaliskuussa 2022. Keep Calm and Carry On.
Perjantai-illan treenit. 1,5 kuntopiiri ja siihen päälle 1,5 tunnin uinti. Kiitos @helsinkitriathlon
Posti toi kotiin tuoreen Luonnonsuojelijan ja sieltähän löytyi viisi vinkkiä 1,5 astetta parempaan arkeen!

#puolitoistaastetta #puolitoistaastettaparempiarki @gummeruskustannus
Ilahduttavaa, että meidän lyhennetyn työviikon kokeilu on herättänyt myös julkista keskustelua! Toivottavasti moni muukin organisaatio lähtee kokeilemaan lyhennettyä työviikkoa täydellä palkalla. 

Olisi tietysti kiinnostavaa kuulla millä muilla tavoin ihmisten hyvinvointia voisi vahvistaa työelämässä.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011002179.html
Viikon takainen juoksutesti tuntui niin kivalta, että tänään piti uteliaisuutta ottaa uudestaan. Kiitos @helsinkitriathlon ja @kirsipaivaniemi 

Ensin tämän päivän ajat ja sulkeissa viikon takaiset ajat. Sykkeet olivat +/- pari lyöntiä samalla tasolla. 

-5 km pk-juoksu 26:44 (27:01)
-2 km vk-juoksu 8:51 (8:29)
-1 km all out 3:54 (3:56)

(Huom. Viikossa kehitystä ei luonnollisesti tapahdu vauhdeissa suuntaan tai toiseen. Lähinnä oli kiva nähdä miten päivän kunto vaikuttaa testituloksiin ja näkyykö eroa kovan ja kevyen treeniviikon päätteeksi. Viikko sitten takana oli siis kevyt viikko ja nyt kova viikko.
Kokeilen joka kuukausi jotain uutta tapaa tai asiaa. 

Viime joulukuussa ystävä vinkkasi, että teen sijaan voi juoda myös pelkkää lämmintä/kuumaa vettä. Näin tehdään paikoin esim Kiinassa ja Itä-Aasian maissa. Päätin kokeilla tätä tammikuun ajan ja huomasin, että toden totta. Eihän sitä teetä tarvitse tässä mihinkään. 

Muutos oli yllättävän helppo, vaikka olen juonut koko aikuisikäni teetä. Tosin ainakin yksi hairahdus kuukauden aikana tapahtui. Vanhasta tottumuksesta otin Yle Radio 1:n lähetyksessä ollessani kupin teetä enkä viitsinyt jättää juomatta. Lisäksi kuukauden aikana tuli juotua ainakin muutaman kerran kuumaa mehua. Kahvia en juo muutenkaan. 

Seuraavaksi kohti helmikuun kokeilua, joka on se, että en pidä puhelinta aamuisin tai iltaisin lainkaan makuuhuoneessa.
Mitä jos viikonloppu todella alkaisi perjantaina? Päätimme kokeilla Third Rockissa lyhennettyä työviikkoa täydellä palkalla puolen vuoden ajan.

Hyvinvointi parani ja tehokkuus kasvoi, mutta hiukan yllättäen kaikkein eniten lyhennetty työviikko on parantanut taloudellista tulosta.

Jatkamme lyhennettyä työviikkoa toistaiseksi, ja kannustamme muitakin kokeilemaan.

Hiukan tarkempaa tietoa kokeilumme taustoista ja tuloksista löytyy verkkosivuiltamme: .
https://thirdrock.fi/mita-tapahtui-kun-paatimme-kokeilla-lyhennettya-tyoviikkoa/