Maanantai 18.2.2008 – Uusi julkaisu talonvaltauksista

”Talonvaltaus liikkeenä – Miksi squat ei antaudu?”
Leo Stranius & Mikko Salasuo (toim.)

Julkaisu on ladattavissa kokonaisuudessaan osoitteesta: http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/talonvaltaus.pdf

Talonvaltaukset ja niiden ympärillä käytävä keskustelu on viime aikoina kiihtynyt. Joukko valtaajia on pyrkinyt ottamaan luvatta käyttöönsä useita eri tiloja tarkoituksenaan autonomisen sosiaalikeskuksen perustaminen. Talonvaltaukset ovat Suomessa tyypillisesti nuorten ja nuorten aikuisten kansalais­toimintaa. Valtaukset ovat olleet viime vuosina näkyvästi esillä julkisuudessa. Toiminnan versot löytyvät jo kolmen vuosikymmenen takaa, mutta 2000-luvun jälkeen noussut nuori sukupolvi on puhaltanut liikehdintään uutta tuulta.

Nuorisotutkimusverkoston julkaisu Talonvaltaus liikkeenä – Miksi squat ei antaudu? tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen monipuolisella ja tuoreella otteella. Julkaisun kirjoittajina ovat laaja joukko talonvaltausten ja nuorisoliikehdinnän pohdiskelijoita aina nuorisoasioista vastaavasta ministeri Stefan Wallinista talonvaltaajiin, kansanedustajiin ja tutkijoihin. Kyseessä on ainutlaatuinen kokoelma, sillä talonvaltauksia ei ole Suomessa aiemmin käsitelty näin laajasti. Julkaisu luo dialogia ja ymmärrystä eri osapuolten välille, auttaa hahmottamaan törmääviä tulkintoja ja vahvistamaan avoimen kansalaisyhteiskunnan periaatteita.

Kirjoituksissa käsitellään muun muassa talonvaltausten historiaa Suomessa, suomalaisten talonvaltausten vertailua ulkomaisiin, vuorovaikutusta hallinnon ja talonvaltaajien välillä sekä autonomiaa ja nuorten omaehtoista toimintaa.

Lisätietoja ja haastattelut:
Leo Stranius, HM, tutkija, Tampereen yliopisto, puh. 040 754 7371
Mikko Salasuo, VTT, tutkija, Nuorisotutkimusverkosto, puh. 040 548 5520

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍