Osalistuimme Annukan kanssa lauantaina Todellisuuden tutkimuskeskuksen, Luonto-Liiton, Maan ystävien ja Suomen luonnonsuojeluliiton poliittiseen performanssiin. Konttasimme Helsingin keskustassa Kampin metroasemalta Rautatieasemalle ilmastonmuutoksen uhrien puolesta.
http://www.todellisuus.fi/projektit/kontallaan.htm
Kolmannen maailman kansalaiset joutuvat siis uhraamaan henkensä meidän puolesta, koska me esimerkiksi täällä Suomessa haluamme pidättää itsellämme etuoikeuden luonnonvarojen liikakäyttöön ja kasvihuonekaasupäästöjen tuottamiseen. Tämä on häiriintynyttä. Olisiko mitään syytä, jonka puolesta me olisimme valmiita uhraamaan henkemme? Ei. Olisimmeko valmiita edes konttaamaan?
Kokemus oli mielenkiintoinen ja avartava. Konttaaminen saa nöyräksi eikä siinä ole ironiaa. Tapahtuman aikana ehtii hyvin pohtia ilmastokriisiä. Useat ohikulkevat ihmiset suhtautuivat asiaan positiivisesti. Joku taisi liittyä jopa mukaan konttaamaan vaikka aika harvat, joiden kanssa pääsi keskusteluyhteyteen, olivat ylipäätään valmiita konttaamaan minkään asian puolesta. Toki myös joitain vihamielisiäkin kommentteja kuului. Kehoitettiin menemään kotiin tai tekemään jotain konkreettista. Arvatkaa onko tehty.
Konttaus Kampin metroasemalta Rautatieasemalle kesti tunnin. Suoritus oli fyysisesti kovempi kuin olin odottanut – ei kuitenkaan yhtään liian haastava. Katu oli vähemmän likainen kuin olin ajatellut. Syljeskelyä, virtsaa tai roskaa oli yllättävän vähän. Sen sijaan hiekoitus sattui jonkin verran käsiin ja ranteet joutuivat muutenkin koville. Kontallaan oli myös vaikea luoda katsekontaktia ja yhteyttä ohikulkeviin ihmisiin. Konttausperspeksiivistä Helsingin keskusta näyttäytyi kiireesti ohi vilahtavilta jalkapareilta. Ehkä ihmisillä oli kiire torjumaan ilmastonmuutosta.
