Olin koko päivän jatko-opintoihin liittyvässä seminaarissa eli umbrellassa Tampereella. Kyse on siis viikottaisin kokoontuvasta ja professori Yrjö Hailan vetämästä ympäristöpolitiikan alan väitöskirjatekijöiden yhteisestä istunnosta, jossa käsittelemme vuorollamme kunkin osallistujan tutkimusta. Tällä kertaa käsittelimme Marian artikkeliluonnosta toimijaverkkoteoriasta sekä sovimme syksyn aikataulusta. Keskustelu oli vilkasta ja kiinnostavaa. Seminaarin päätteeksi kävimme lounaalla Arin, Jeren ja Eveliinan kanssa.
Tampereelta ehdin pariksi tunniksi kotiin tekemään töitä ennen kuin piti pyöräillä ViSiOon kokoustamaan opintokeskusten kestävän kehityksen tiedotus- ja viestintäsuunnitelmasta. Kävimme Annelin ja Villen kanssa kirjoittamaani paperia läpi ja sovimme muutamista korjauksista. Sain paperiin paljon hyviä kommentteja.
ViSiOssa pidetyn kokouksen jälkeen kävin poimimassa Annukan työpaikalta Snellmanninkadulta ja menimme syömään päivällistä Zen Sushiin Kämpin galleriaan. Keskustelimme niitä näitä.
Illan siivosin sähköposteja, kirjoittelin Maan ystävien jäsentiedotteeseen tulevaa kansainvälisten asioiden -palstaa ja tein aiemmin ViSiOssa keskustelemamme muutokset kestävän kehityksen viestintästrategiaan.