Livahdan töistä iltapäivällä kaupungille, jotta ehdin osallistua Natur och Miljön koolle kutusmaan ympäristöjärjestöjen kokoukseen Suomen EU-puheenjohtajuuskaudesta (http://www.valtioneuvosto.fi/eu/suomi-ja-eu/2006/fi.jsp). Session aluksi keskustelemme yhdessä ympäristöministeriön Taina Nikulan kanssa valmisteilla olevasta visiopaperista, Uuden sukupolven ympäristöpolitiikasta (http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=153638&lan=FI) Yleisesti paperia pidetään ympäristöjärjestöjen mielestä hyvänä. Yksityiskohtiin kaivataan kuitenkin tarkennuksia. Itse kaipaisin vielä rohkeampaa visiontia. Tuntuu kuitenkin siltä, että ympäristöjärjestöjenkin piirissä ollaan omaksuttu vahva ympäristöpoliittinen realismi. Järjestöt eivät halua esittää kovinkaan rohkeita avauksia, koska silloin kaikki muutkin ehdotukset tulisivat leimatuksi viherhörhöjen touhuksi. Kummallista. Mielestäni ympäristöjärjestöjen tehtävä on aina puolustaa ympäristöä kaikin mahdollisin ja mahdottomin argumentein ja keinoin. Maailmaa ei ole koskaan muutettu sillä, että pitäydytään olemassa olevissa totuuksissa, vaan sillä, että on uskallettu vaatia mahdottomia.
Käymme Annukan kanssa myöhemmin katsomassa yhtä kiinnostavaa asuntoa Etelä-Haagassa. Joudun jättämään Vihreiden ympäristötyöryhmän kokouksen väliin, koska suuntaan matkani Maan ystävien puheenjohtajiston kokoukseen Cafe Javaan. Vapaamuotoisessa palaverissa puhumme ihmisten jaksamisesta sekä tulevasta hallituksen kokouksesta.
Maan ystävien hallituksen kokouksessa keskustelua herättää tulevat budjettisäästöt. OPM ja YM ovat myöntäneet Maan ystäville rahoitusta haettua vähemmän. Tämä tarkoittaa kulujen karsimista. Muutenkin varat ovat huolestuttavan lopussa. Työntekijän palkkaan tai hallituksen matkakulujen korvaamiseen ei ole varaa. En ole koskaan jaksanut uskoa, että niin vireällä ja näkyvällä järjestölla kuin Maan ystävät, on kuitenkin niin vähän varoja käytettävissä. On ihailtavaa, kuinka suuri voima Maan ystävien vapaaehtoistyöllä on. Suuntaan kotiin onnellisena ja väsyneenä kello 23 jälkeen.
