Sunnuntai 13.11.2005
Kävimme Annukka Bergin kanssa läpi kalentereitamme junassa matkalla takaisin Turusta Pasilaan. Loppuvuodesta tulee tiivis. Ensimmäiset tyhjät päivät sijoittuvat vasta joulukuun puolen välin jälkeen. Yhteistä aikaa ei tunnu oikein löytyvän. Kalenteri näyttää tyhjentyvän merkittävästi vasta tammikuun puolella. Silloin voisi edistää muutaman viikon vaikka hiukan hyllylle jäänyttä gradua suomalaisesta ympäristöliikkeestä.
Oli kiva käydä Turussa. Näimme Tiia Haapaniemeä ja Henna Rouhiaista, joihin tutustuimme asuessamme Limassa vuoden 2005 alkupuoliskon. Oli hauska tehdä analyysia ja tiliä Suomeen paluusta sekä kuunnella, millaisia suunnitelmia ihmisillä oli juuri tällä hetkellä. Jaoin Tiialle, Hennalle ja Sampolle repustani löytämät Limasta peräisin olevat combi-bussiliput. Tätä ennen olimme ehtineet nauttia isänpäivälounasta ravintola Teinissä ja juhlistaa Annukan siskon Piian valmistumista Turun Kauppakorkeakoulusta.
Illalla kävin läpi vielä muutamia työsähköposteja sekä tein rästiin jääneitä kansalaisvelvollisuuksia. Lähetin valtavan määrän kommenttipyyntöjä eri ihmisille valmisteilla olevasta kansallisesta kestävän kehityksen strategiasta. Edustan strategiaryhmässä ympäristöjärjestöjä, mutta toivoisin, että järjestöt ja ihmiset kommentoisivat keskeneräisiä luonnostekstejä hiukan aktiivisemmin. Muokkasin Älä osta mitään –päivän tiedotteista artikkelin Elonkehä-lehteen. Lehden uusi päätoimittaja Mikaela Vuorio on uusi sähköpostituttavuuteni, jota en ole koskaan tavannut bittiavaruuden ulkopuolella. Syväekologista ajattelua tarvitaan ja on ilo auttaa vaikeuksiin joutunutta Elonkehä-lehteä. Ilmottauduin myös Ympäristöjohtamisen yhdistyksen ja Ympäristöministeriön virka vapaan vyöhykkeen järjestämään kestäviä kulutus ja tuotantotapoja käsittelevään seminaariin. Lopuksi kävin läpi Kansainvälisen Maan ystävien arvoja, visiota ja missiota. Näistä on tarkoitus keskustella Maan ystävien väentapaamisessa Lahdessa tulevana viikonloppuna.
Yksi kommentti artikkeliin ”Blogi – Sunnuntai 13.11.2005”