Sodankäynnin taito

Luin viikonloppuna Matti Nojosen suomentaman ja toimittaman Sunzin Sodankäynnin taito -kirjan.

Sunzin keskeisimpiä käsitteitä on voimatasapaino. Taistelun päämääränä on saavuttaa voimatasapainoetu keskittämällä voima liikkeen tai asemoinnin avulla. Ajankäyttöä hallitaan pitämällä aloite omissa käsissä. Näin pienempi voi voittaa suuremman ja heikompi vahvemman. Hyvä johtaja kykenee toimimaan jatkuvasti muuttuvissa tilanteissa ja olosuhteissa. Sodankäynti perustuu harhaanjohtamisen taitoon.

”Kun olet voimissasi, hämää kyvyttömyydellä. Kun olet valmistautunut, teeskentele valmistautumatonta. Kun olet lähellä, anna vaikutelma, että olet kaukana. Kun olet kaukana, anna vaikutelma, että olet lähellä.” -Sunzi

Tärkeää on pyrkiä valloittamaan vihollinen vahingoittumattomana sekä välttää pitkitettyä taistelua. Vastapuolen moraali ja taistelutahto pyritään murtamaan tarjoamalla hänelle mahdollisuus selviytyä (pakoreitti). Sunzin mukaan vihollisen joukot pitää voittaa puolelleen heikentämällä heidän moraalia ja esimerkiksi kohtelemalla vankeja mahdollisimman hyvin.

Omien joukkojen moraalia ja taistelutahtoa taas lujitetaan kertomalla mielummin edessä olevien haasteiden vaaroista kuin saavutettavista hyödyistä. Pitää pystyä hyödyntämään jäykkää ja joustavaa johtamistapaa. Liiallinen jäykkyys murentaa moraalia ja liiallinen joustavuus hajoittaa.

”Tunne itsesi, tunne vastustajasi, niin voittosi ei ole vaarassa; tunne taivas ja tunne maa, niin voittosi on täydellinen”. -Sunzi

4 kommenttia artikkeliin ”Sodankäynnin taito”

  1. Päivitysilmoitus: Orwell oli väärässä

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami