Neljä syytä käydä lounaalla Unicafessa

Käyn nykyään aika usein Helsingissä lounaalla Unicafessa. Silloin kun on mahdollista, olen myös alkanut sopia sinne lounastapaamisia.

Miksi Unicafe? Tähän on ainakin neljä syytä.

1. Ilmastoystävällisyys. Tarjolla on aina ilmastoystävällisiä vegaanivaihtoehtoja, jotka ovat ravintoarvoiltaan hyviä. Ainesosat on aina myös merkitty esimerkillisesti. Toisin kuin monissa muissa paikoissa.

2. Vastuullisuus. Ylva on kertonut, että luopuu naudanlihasta ilmastosyistä. Tämä on rohkea ja eteenpäin katsova teko, Tietysti kannattaa suosia ja usein suosinkin kasvis- ja vegaaniravintoloita. Unicafe on kuitenkin myös vastuullinen valinta.

3. Kompensointi. Unicafen annoksen voi kompensoida Compensate-säätiön kautta. Vegaaniannoksen kompensoiminen maksaa 5 senttiä. Tämä on pikkujuttu, mutta itselleni tärkeä lisä.

4. Hinta. Vaikka ei opiskelisi, on lounas paljon halvempi kuin Helsingin keskustan muut lounaspaikat. Vegaaninen lounas ei opiskelijalta kompensointeineen maksaa 6,85 euroa. Hintaan kuuluu myös kahvi tai tee.

Näiden lisäksi bonuksena on hälyisä opiskelijaympäristö, jossa voi tuntea itsensä nuoreksi ja fiksuksi. Usein näkyy myös tuttuja.

PS. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyökirjoitus kenenkään kanssa 🙂


Yksi kommentti artikkeliin ”Neljä syytä käydä lounaalla Unicafessa”

  1. Hyvät ja ajanmukaiset speksit Unicafen arvoista, täytyypä käydä siellä joskus ihan vegaanilounaalla. Ihan senkin takia että voi tuntea itsensä (taas) nuoreksi ja fiksuksi, Siitä onkin aikaa 🙂

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami