Tiedonjulkistamispalkinto Ihminen ja ympäristö -kirjalle!

Ihminen ja ympäristö -kirja on saanut tänään (12.9.2012) tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.

Kirjassa on mukana lähes 90 kirjoittaa eri aloilta. Itse olen kirjoittanut teokseen luvun kansalaistoiminnasta.

Kirjan toimituskuntaan kuuluvat kaupunkiekologian professori Jari Niemelä, ympäristöpolitiikkakeskuksen johtaja Eeva Furman Suomen ympäristökeskuksesta, toimitussihteeri Antti Halkka Suomen luonnonsuojeluliitosta, tutkimuskoordinaattori Sanna Sorvari Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen ilmakehätieteiden osastolta sekä toimittaja Eeva-Liisa Hallanaro.

Omaan artikkeliini olen kiteyttänyt kuusi teesiä tämän päivän kansalaistoiminnasta:

– Yhteiskunnallisuudesta henkilökohtaisuuteen
– Pitkäjänteisyydestä projektimaisuuteen
– Paikallisuudesta ja kansainvälisyydestä verkkoon
– Asiantuntijuudesta tempauksiin
– Järjestörakenteista verkostoihin
– Hallintokeskeisyydestä epämuodollisuuteen

Lisäksi kannattaa katsoa myös nämä:

– Helsingin yliopiston Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan ja Suomen ympäristökeskuksen tiedote: Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Ihminen ja ympäristö -kirjan toimitukselle
Aiempi kirjoitukseni Ihminen ja ympäristö -kirjan julkaisutilaisuudesta.

Suosittelen kirjaa lämpimästi!

Yksi kommentti artikkeliin ”Tiedonjulkistamispalkinto Ihminen ja ympäristö -kirjalle!”

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami