Tulevaisuus on meidän!

Lauantaina osallistuin Hyvän ruuan kaupungin eli Megapoliksen Valitse Vege -paneelikeskusteluun yhdessä ympäristöministeri Paula Lehtomäen sekä kaupunginvaltuutettujen Kimmo Helistön ja Hannele Luukkaisen kanssa.

Valitse Vege -kampanja toimii sen puolesta, että Suomen kouluihin saataisiin viikottainen kasvisruokapäivä. Kaikki panelistit pitivät tavoitetta varsin perusteltuna. Parasta tietysti olisi, jos kouluissa olisi lähtökohtaisesti tarjolla vain ilmasto- ja ympäristöystävällistä kausikasvisruokaa. Tarvittaessa kukin voisi erikseen pyydettäessä saada sekaruokaa (esim. uskonnolliset tai terveydelliset perusteet).

Muuten viikonloppu vierähti Suomen luonnonsuojeluliiton tulevaisuusvisiopäivillä Asikkalassa. Olin päivillä vetämässä tulevaisuustyöpajaa. Kaiken kaikkiaan saimme aikaiseksi 12 inspiroivaa lausetta siitä millainen olisi unelmien Suomi ja Suomen luonnonsuojeluliitto vuonna 2020 ja 2030. Lisäksi ideoimme 53 konkreettista projektia, joilla noihin unelmiin päästään. Lopuksi vielä äänestimme visiolauseista ja hankkeista. Tästä on hyvä jatkaa!

Suomen luonnonsuojeluliiton tulevaisuus 2020 -hankkeesta löytyy lisätietoja täältä.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami