Kesälomapäiväkirja: Puolitriathlon ja Pride

Ensimmäinen lomapäivä. Heräilin yksin kotoa klo 8.30. Olen nukkunut huimat yhdeksän tuntia ja kahdeksan minuuttia. Syystäkin. Tein edellisenä päivänä puolitriathlonin eli uin 1,9 kilometriä, pyöräilin 90 kilometriä ja juoksin siihen päälle puolimaratonin eli 21,1 kilometriä. Edellisenä iltana päätin, että nukun niin pitkään kuin jaksan, jotta elimistö palautuu normaalia raskaammasta kuntoilupäivästä. 

Viime marraskuusta lähtien olen saanut kaiken muun ohella treenata uintia, pyöräilyä, juoksua ja fysiikkaa Helsinki Triathlon seuran valmentajien opastuksessa. Aika monet treenikaverit osallistuvat kilpailuihin pitkin kesää. Itse en ole osallistumassa, kun olen harjoitellut vain harjoittelun ilon ja hyvinvoinnin vuoksi, en kilpaillakseni. Päätin kuitenkin, että teen kesällä vähintään yhden omatoimisen puolimatkan. Kun työt oli suunnilleen tehty ja olin jo valmis lomalle, ajattelin, että tavoite kannattaa hoitaa etupainoisesti heti loman aluksi, tai oikeastaan jo juuri ennen lomaa, pois päiväjärjestyksestä. 

Lue lisää

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍
Meillä on töissä lyhennetty työviikko joka tarkoittaa sitä, että perjantaisin tehdään vain neljän tunnin työpäivää. Tämä on tuonut viikkoon ja varsinkin viikonloppuun huimasti tilaa tehdä myös kaikkea muuta. Ohessa mun perjantaipäivä!