Onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi – Osa 2: Yksilön ja yhteiskunnan onnellisuus

Tässä kirjoitussarjassa pohdin kevään ajan, millainen olisi onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi. Tämän kirjoituksen teemana on onnellisuus. ”Onni on merkityksellisten asioiden tekemistä yhdessä muiden kanssa. Laajemmin kyse on siitä, että voimme turvata luonnon monimuotoisuuden ja elämän jatkumisen maapallolla. Arjessa onni on minulle sitä, että voin ajaa polkupyörällä, syödä hyvää kasvisruokaa sekä toimia ekologisesti kestävän ja hiilineutraalin yhteiskunnan edistämiseksi.” Näin vastasin Vihreän Langan kysymykseen ”mitä onni on?”. Yksilön näkökulmasta onni muodostuu … Lue lisää

Onnellisuustalous ja onnen osatekijät

Istuin keskiviikkona (9.6.) aamupäivän Vihreän Sivistysliiton Onnellisuustalous – vaihtoehtoja bruttokansantuotteen kasvulle -seminaarissa. Esimerkiksi Bhutanissa mitataan bruttokansantuotteen sijaan bruttokansanonnellisuutta. Ei hassumpaa. Seminaarissa puhuneen Tilastokseskuksen Jukka Hoffrenin mukaan yhteiskunnan ja talouden tehtävä on tuottaa ihmisille onnellisuutta ja hyvinvointia. Aineellisen hyvinvoinnin ajasta olemme siirtymässä henkiseen hyvinvointiin. Hoffrenin viittaa onnellisuuden osatekijöihin: – 50 % onnesta on perinnöllistä, liittyen omaan asenteeseen (set point) – 40 % onnesta syntyy tarkoituksenmukaisesta toiminnasta – 10 % onnesta on … Lue lisää

Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 3

Aristoteleen mukaan elämän päämääränä on olla onnellinen. Tehtävä on helppo. Hyvään (onnelliseen) elämään tarvitaan vain kolme askelta. 1. Listaa ylös ne asiat, jotka tekevät sinut onnettomaksi. 2. Karsi elämästäsi ne, sinut onnettomaksi tekevät asiat, joihin voit itse vaikuttaa. 3. Muuta asennettasi niiden asioiden suhteen, joihin et voi itse vaikuttaa. Helppoa! Kirjoitussarjan edellinen osa on luettavissa täältä: https://leostranius.fi/?p=1334 Hyvän kokouskäytännön aakkoset täällä: https://leostranius.fi/?p=1338

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍