Ekoisi: Kuinka paljon yksivuotias tarvitsee leluja?

Vauvan myötä lisääntynyt tavaramäärä on häirinnyt minua alusta lähtien. Olen myös ehtinyt jo listaamaan, mitä tavaroita vauva vuorokauden aikana käyttää.

Leluja meillä on ollut kuitenkin todella vähän. Tosin niitäkin alkaa nyt kertyä nurkkiin jonkin verran. Tällä hetkellä vauvalla on yhteensä 16 eri lelua (ks. kuva).

Vappu Taipale viittaa Osku Pajamäen Perintö vai perintä -kirjassa pohjoismaisen leikkikaluinstituutin tekemään tutkimukseen, jonka mukaan 1900-luvun alussa lapsilla oli viisi eri lajia leikkikaluja ja 1990-luvun lopussa 534 lajia. Tässä laskennassa esimerkiksi legot ovat yksi laji.

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami