Arvio: Eurovaaleissa ympäristö- ja eläimet voittivat

Uusi tehtävä EUlleHyvää eurovaalien ja jääkiekon MM-kisojen jälkeistä viikonloppua.  Onneksi olkoon kaikille eurovaaleissa valituille ja muuten hyvin menestyneille!

Läpi meni monet omista suosikeistani sekä Suomen luonnonsuojeluliiton, WWF:n ja Animalian sitoumuksen allekirjoittaneista.

Ilmasto- ja ympäristönäkökulmasta on harmillista, että Vihreät menetti toisen paikkansa europarlamentissa. Vihreät kun pärjäsi kaikkein parhaiten esimerkiksi Luonto-Liiton ja Ilmastovanhempien ilmastokyselyssä.

Toisaalta vahinko ei ole välttämättä kovin suuri. Tilalle saatiin vasemmistoliiton edustaja (Merja Kyllönen). Myös Vasemmistoliitto menestyi ilmastokyselyssä kiitettävästi.

Ohessa vielä tarkemmin kaikki läpimenneet ympäristö-, ilmasto- ja eläinmyönteiset ehdokkaat:

Lue lisää

Eurovaalit 2014: Ketä kannattaa äänestää?

OrasTynkkynen006Minulle kaikkein kovimpia arvoja ovat ympäristö- ja luonnonsuojelu, eläinten oikeudet, heikko-osaisimpien puolustaminen sekä kansalaisvaikuttaminen ja suora demokratia. Tämän sukupolven ehkä kaikkein polttavin ongelma on ilmastonmuutos,.

Teen oman äänestyspäätökseni ja suositukseni tältä pohjalta. Itse äänestän eurovaaleissa 2014 siis Oras Tynkkystä. Perusteet kirjoitin Oraksen eurovaalisivuille:

“Olen oppinut tuntemaan Oras Tynkkysen rautaisena ilmasto- ja energiapolitiikan asiantuntijana, huikean hyvänä esiintyjänä ja aikaansaavana poliitikkona. Oras on paras kuviteltavissa oleva ehdokas ilmastokriisin ratkaisemiseen.”

Omassa blogissani Oras kirjoitti, että eurovaaleista tulee tehdä ilmastovaalit.

Mikäli ilmastokysymys on sinullekin tärkeä, kannattaa äänestää vihreitä tai vasemmistoliittoa. Nämä kaksi puoluetta pärjäsivät Luonto-Liiton ja Ilmastovanhempien EU-ilmastokyselyssä ylivoimaisesti parhaiten.

Erinomaisia eurovaaliehdokkaita on myös monia. Tässä lista joistakin hyvistä vaihtoehdoista. Sulkeissa puolueiden saama pistemäärä Luonto-Liiton ja Ilmastovanhempien ilmastokyselystä.

Lue lisää

Kunnallisvaalit on käyty: Kiitos luottamuksesta!

Vihreät lähtivät kunnallisvaaleihin mielipidekyselyiden mukaan altavastaajan paikalta. Ääntenlaskun edetessä vaalitappio muuttui kuitenkin voitoksi.

Valtakunnallisesti vain Perussuomalaiset pystyivät lisäämään kannatusta. Kaikki suuret puolueet menettivät sitä merkittävästi.

Valtakunnallisesti Vihreiden kannatus oli 8,5 prosenttia ja Helsingissä huimat 22,3 prosenttia. Helsingissä Vihreät ovat selvästi toiseksi suurin puolue Kokoomuksen jälkeen.

Itse sain 1154 ääntä ja sillä valtuustopaikan seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat antaneet ainokaisen äänensä minulle ja auttaneet kampanjassa! Yritän olla jokaisen äänen arvoinen sekä tehdä parhaan kykyni mukaan tulevien sukupolvien Helsingistä totta.

Helsingin ehdokaskohtaiset äänimäärät löytyvät esimerkiksi YLEn sivuilta ja kunnallisvaalikampanjani yhteenveto aiemmasta blogikirjoituksestani: Vaalikampanja on tehty: Lämpimät kiitokset!

Monet tulivat onnittelemaan minua nimenomaan valtavan katukampanjan ansiosta, joka oli ilmeisesti esitteiden lukumäärällä (30 700 kpl) mitattuna Suomen suurin. Ainakin itselleni niillä 138 kadulla vietetyllä tunnilla sekä lukemattomilla kohtaamisilla ja keskusteluilla oli suuri merkitys ihmisten arjen ymmärtämiseksi.

Vaalituloksen osalta juhlin erityisesti seuraavaa kolmea asiaa:

Lue lisää

Viimeinen kampanjapäivä kuvina: Heidi Hautalalta äänestyslupaus

Kunnallivaalien viimeisenä kampanjapäivänä (27.10.) ehdin käydä Itäkeskuskuksessa, Sörnäisissä brunssilla Cafe Veganissimossa, Arabian kauppakeskuksessa, Käpylässä ja ydinkeskustassa.

Mukana kampanjoimassa olivat myös puolueen puheenjohtaja ja ympäristöminiseri Ville Niinistö sekä kehitysministeri Heidi Hautala.

Viimeisen kampanjapäivän kohokohtia oli kun Kehitysministeri Heidi Hautala ilmoitti äänestäneensä minua ennakkoon! Vetää nöyräksi.

Tämän päivän myötä kunnallivaalien katukampanjointi on ohi ja jokaikinen esite on jaettu. Yhteensä esitteitä on jaettu 30 700 kpl. Huomenna sunnuntaina (28.10.) jäljellä on enää äänestäminen. Iso kiitos kaikille avusta!

Ohessa kuvia kampanjapäivän varrelta.

Lue lisää

Viimeinen kampanjapäivä: Leo Stranius tavattavissa

Tänään lauantaina (27.10.) on kunnallisvaalien viimeinen kampanjapäivä. Aion itse vierailla ainakin Itäkeskuksessa, Sörnäisissä, Arabiassa ja Käpylässä sekä olla ydinkeskustassa muutamissa eri paikoissa. Ohessa päivän tarkempi aikataulu. Lämpimästi tervetuloa tervehtimään ja keskustelemaan! Mukana on muutamissa paikoissa myös ympäristöministeri ja puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö sekä kehitysministeri Heidi Hautala. Lauantai 27.10. katukampanjoinnin aikataulu: – klo 11.00-11.30 Itäkeskus, Tallinnanaukio (yhdessä ympäristöministeri Ville Niinistön ja kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon kanssa) – klo 11.45-12.15 Sörnäinen, Cafe Veganissimossa … Lue lisää

Avoin viesti Finnairin uudelle hallitukselle

Finnairin osakkeenomistajien nimitystoimikunta on tehnyt ehdotuksen yhtiön hallituksen uusiksi jäseniksi. Valtion omistusohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala on halunnut tuoda uutta näkemystä hallitukseen.

Lentäminen on ympäristön kannalta kaikkein haitallisin liikkumismuoto. Ympäristön näkökulmasta olisi parasta ensisijaisesti vähentää lentämistä sekä suunnata ihmisten liikkumista esimerkiksi raiteille ja maanteille. Viimeisenä vaihtoehtona tulee olla kestävien biopolttoaineiden kehittäminen esimerkiksi mannertenvälisille lennoille.

Ohessa kuusi ehdotusta Finnairin uudelle hallitukselle:

Lue lisää

Seminaarimuistiinpanot: Rio+20 ja Suomen kehityspoliittinen toimenpideohjelma

Viikon alkajaisiksi (ma 19.3.) kävin parissa seminaarissa.

Vasemmistoliiton ympäristötyöryhmän Rio+20 -seminaarin aiheena oli Minna Canthin päivän hengessä ”Naisten, tyttöjen ja tasa-arvon merkitys planeettamme tulevaisuudelle.”

Pentti Tiusasen vetämässä seminaarissa presidentti Tarja Halonen puhui uusien BKT:lle vaihtoehtoisten mittareiden sekä naisten aseman globaalin parantamisen puolesta. Halonen totesi osuvasti: Sukupuolta ei voi valita, mutta tasa-arvoajattelun voi ja muistutti, että tekemisellä on hintansa, mutta niin on myös tekemättä jättämisellä.

Lue lisää

Leo Stranius poliittisena vaikuttajana: Suosittelijat kertovat

Eduskuntavaalikampanjoinnin loppusuora on alkanut. Tänään olemme tukiryhmän kanssa vielä eri puolilla kaupunkia tapaamassa ihmisiä ja jakamassa esitteitä.

Tähän mennessä olen käyttänyt eduskuntavaalikampanjaani aikaa 471,5 tuntia ja 14 489,22 euroa rahaa (ks. vaalibudjettini). Kadulla olen ollut 102 tuntia ja jakanut siellä 16 450 esitettä. Erityisesti ihmisiä on puhuttanut ydinvoima, maahanmuutto ja seksuaalivähemmistöt. Tämän lisäksi olen ollut useissa tilaisuuksissa ja antanut lukuisia haastatteluita.

Tukiryhmässäni on mukana 161 huippuhienoa ihmistä, jotka ovat aikaa ja vaivaa säästelemättä osallistuneet lukuisin tavoin onnellisen, kohtuullisen ja ekologisen yhteiskunnan edistämiseen.

Miksi ihmeessä minua kannattaa sunnuntaina 17.4. äänestää? Lyhyestä esittelystäni ja CV:stä voi katsoa lisää. Myös taustani ja ympäristöhavahtumiseni saattaa kiinnostaa joitakin. Tiivistetysti näkemyksistäni politiikan lähes sataan eri aihealueeseen olen kirjoittanut tänne: Politiikka ABC-Ö.

Millainen olen poliittisena vaikuttajana? Siihen kysymykseen voivat suosittelijani vastata:

Lue lisää

Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Seuraa minua Instagramissa