Vaalikampanja on tehty: Kiitos ja kumarrus!

Eduskuntavaalityö on nyt omalta osaltani tehty, ja on aika kiittää kaikkia niitä lukuisia ihmisiä, joiden tuesta, avusta ja kyvyistä olen kampanjakuukausien aikana saanut nauttia.

Haluan myös kiittää lämpimästi kaikkia, jotka ovat jo antaneet ainokaisen äänensä minulle, tai jotka ovat edes harkinneet sitä. Kiitos luottamuksestanne!

Eduskuntavaalien tulos ei ole vielä selvillä tätä kirjoittaessani, ja vaikka tulos jännittää, olo on rauhallinen ja tyytyväinen. Tulos ei ole minun vallassani.

Omalla kohdallani pääasia on, että on tehty hyvä kampanja, pidetty keskustelussa yllä tärkeitä teemoja ja kohdattu ihmisiä. Vaaleja tulee ja menee, mutta ihmiset pysyvät, ja myös monet ekologiset, sosiaaliset ja eläinten hyvinvointiin liittyvät haasteet vaativat huomiota yhä uudelleen ja uudelleen.

Jos kampanja onnistui nostamaan edes hieman ”onnellisuuden, kohtuullisuuden ja ekologisuuden” painoarvoa, ja jos olen onnistunut tekemään työni niin, että mukana olevat ihmiset ovat kokeneet työnsä merkitykselliseksi ja arvostetuksi, olen onnistunut tehtävässäni. Tärkeitä eivät ole vain tavoitteet; myös tekemisen tavalla on väliä.

Kaikkiaan käytin eduskuntavaalikampanjaani aikaa 492,5 tuntia ja 14 489,22 euroa rahaa (ks. vaalibudjettini). Kadulla olen ollut 107,5 tuntia ja jakanut siellä 17 050 esitettä. Erityisesti ihmisiä on puhuttanut ydinvoima, maahanmuutto ja seksuaalivähemmistöt. Tämän lisäksi olen ollut useissa tilaisuuksissa ja antanut lukuisia haastatteluita.

Haluan silti tunnustaa, ettei vaalikentille lähtö kello puoli seitsemän aamulla ollut aina helppoa, eikä siinä aina onnistuttu. Kiitos tuntemattomien lahjoittamista hymyistä harmaina aamuina!

Miksi ihmeessä minua kannattaa äänestää tänään sunnuntaina 17.4.? Lyhyestä esittelystäni ja CV:stäni voit katsoa lisätietoja. Myös taustani ja ympäristöhavahtumiseni saattaa kiinnostaa joitakin. Tiivistetysti näkemyksistäni politiikan lähes sataan eri aihealueeseen olen kirjoittanut tänne: Politiikka ABC-Ö.

Tukiryhmässäni on ollut mukana 161 erilaisista taustoista tulevaa ihmistä, jotka ovat aikaa ja vaivaa säästelemättä osallistuneet lukuisin tavoin onnellisen, kohtuullisen ja ekologisen yhteiskunnan edistämiseen. Tukiryhmäni esimerkiksi jakoi kadulla ja postilaatikoihin noin 32 000 esitettä.

Tähän taitavien ja viisaiden ihmisten verkoston apuun ja näkemyksiin olen voinut luottaa. Lisäksi olen voinut nojata vihreiden ammattimaiseen ja asiantuntevaan kampanjakoneistoon ja siihen pitkään inhimillisen ja ympäristöystävällisen politiikan perinteeseen, joka puolueella on takanaan. Tunnen seisseeni jättiläisen harteilla.

Lopulta haluan kiittää puolisoani Annukkaa tuesta ja jaksamisesta! Hänelle lupaan hoitaa viikkosiivouksen ainakin koko loppukevään ajan.

Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Seuraa minua Instagramissa