Kirjoitin viime viikolla siitä, miten tunnen syyllisyyttä siitä, että saan elää kohtuullista ja kestävää elämää todeksi jo nyt ja teen liian vähän yhteiskunnallista vaikuttamista.
Kirjoituksen jälkeen olen käynyt monia kiinnostavia keskusteluja ihmisten kanssa siitä, mihin aikaa ja resursseja kannattaisi käyttää. Kuin tilauksesta minulla oli tapaaminen myös liittyen efektiiviseen altruismiin. Sain neuvontaa siihen, miten lahjoittaa mahdollisimman tehokkaasti ja vaikuttavasti.
Olen siis jo nyt pitkään lahjoittanut 10 % nettotuloistani hyväntekeväisyyteen. Käytännössä lahjoitukset ovat koostuneet pääosin kotimaisista järjestöistä siten, että osa on kuukausilahjoituksia, osa järjestöjen jäsenyyksiä ja osa satunnaislahjoituksia. Lahjoitukset jakaantuvat ympäristön, eläinoikeuksien sekä rauhan ja ihmisoikeuksien edistämiseen. Ajatuksenani on, että lahjoittamisesta ei tule vain itselle hyvä mieli, vaan se on myös konkreettinen sijoitus parempaan maailmaan, jonka tuotto on parhaimmillaan planetaarinen.
Tapaaminen ei kuitenkaan saanut minua pohtimaan vain sitä, minne rahani kannattaisi lahjoittaa. Se herätti laajemman kysymyksen vaikuttamisesta. Mitä jos tärkein resurssini ei olekaan oma aikani tai rahani, vaan se, keihin ihmisiin onnistun vaikuttamaan? Entä jos suurin vaikutus syntyy joskus välillisesti eikä suoraan omien tekojen kautta?
Tapaaminen efektiivisestä altruismista sai minut kuitenkin miettimään, että pitäisi tehdä oikeastaan kaksi merkittävää muutosta tässä omassa rahan lahjoittamisessa ja ajankäytössä.
Ensinnäkin rahat kannattaisi lahjoittaa Suomessa toimivien tahojen sijaan esimerkiksi Giving What We Can -rahastojen kautta kansainvälisille tahoille. Tämä siitä syystä, että esimerkiksi eläinoikeuksien edistäminen eläinyksilöiden määrän näkökulmasta on todennäköisesti vaikuttavampaa tällä hetkellä esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa tai Aasiassa kuin Suomessa. Olisi hyvä, että joku ”ammattilainen” (vähän kuin sijoitusmeklari) katsoisi, missä rahat ovat parhaassa käytössä. Tietysti tuntuu tutulta ja turvalliselta lahjoittaa rahat Luonnonsuojeluliiton, Animalian ja SPR kaltaisille tutuille tahoille, mutta voisiko sillä samalla rahalla joku toinen taho jossain muualla maailmassa saada aikaan vielä enemmän vaikuttavuutta? Todennäköisesti.
Toinen havaintoni oli, että sen sijaan, että miettisin, mitä tekisin tai mihin käyttäisin aikani, voisi olla tehokkaampaa pyrkiä yksinkertaisesti tienaamaan mahdollisimman paljon rahaa ja lahjoittaa se eteenpäin. Tämä siitä syystä, että Suomessakin järjestöt yleensä haluavat mieluummin rahaa kuin vapaaehtoisia. Vapaaehtoisistakin on toki yleensä apua, mutta niiden koordinointi ja ohjaaminen syö resursseja. Sen sijaan rahalla järjestö voi itse harkita, mitä kulloinkin tarvitsee, eli sillä voi palkata suoraan asiantuntijoita tai tehdä hankintoja, jotka ovat juuri senhetkisen toiminnan kannalta olennaisia. Jos taas haluaa maksimoida rahan hankinnan, kannattaa varmaan ryhtyä sijoittamaan. Sitä teenkin jonkin verran, mutta nyt kun olen miettinyt, mitä tekisin lisääntyvällä vapaa-ajalla, voisiko olla vaikuttavinta vain hankkia rahaa, jota voisi sitten lahjoittaa eteenpäin.
Ajatus ei kuitenkaan pysähtynyt tähän. Rahan tekeminen ei nimittäin itsessään välttämättä motivoi, ja se voi olla vähän huono mittari vaikuttavuuden arvioinnissa. Ymmärrän niin, että eurot ovat houkutteleva mittari, koska kyse on vertailukelpoisesta suureesta, jossa yksinkertaistetaan ja typistetään asioita. Ei tarvitse olla kovin paljon syvällistä ymmärrystä jostain yhteiskunnallisesta ilmiöstä tai liiketoiminnasta, jotta osaa vertailla euromääriä. Ehkä osin siksi siitä on tullutkin niin suosittua. Jokainen ymmärtää euroja ilman sen parempaa osaamista. Eurot ovat houkutteleva mittari juuri siksi, että ne ovat yksinkertaisia. Mutta samalla ne voivat peittää alleen kysymyksen siitä, mitä oikeastaan pidämme arvokkaana.
Onko vaikuttavampaa tehdä itse vai mahdollistaa muiden tekeminen? Käytännössä tästä hahmottuu kolme eri vaihtoehtoa: (1) teen itse, (2) ansaitsen rahaa ja lahjoitan sen tai (3) vaikutan niihin ihmisiin, joilla on paljon enemmän resursseja kuin minulla. Tämä kolmas vaihtoehto tuli minulle mieleen, kun olin kuluneella viikolla TAH-säätiön kesäjuhlissa Puistokatu 4:ssa. Aika paljon voi käynnistää erilaisia juttuja ja saada aikaiseksi, kun on todella paljon rahaa.
Vaikka itse lahjoittaisin elämäni aikana miljoonia euroja, summa jäisi pieneksi verrattuna siihen, mitä yksittäiset säätiöt, suvut tai yritykset voivat suunnata yhteiskunnalliseen muutokseen. Siksi olen alkanut pohtia, onko yksi vaikuttamisen muoto myös vaikuttaa niihin, joilla on poikkeuksellisen paljon resursseja käytössään.
Olennaista on, miten näkee oman roolin yhteiskunnassa. Pystyykö tuottamaan enemmän arvoa tekemällä rahaa vai sillä, että yrittää suoraan vaikuttaa johonkin? Tai onko sellainen olo, että on ehtinyt jo kokeilla kaikkia niitä vaikuttamisen tapoja, joihin uskoo, ja kaikki on annettu. Lisäksi rahaa ei tietenkään noin vain tehdä, eli sekin vaatii omaa osaamista.
Ehkä ongelma ei lopulta ole siinä, etten tietäisi, mitä pitäisi tehdä. Tiedän kyllä aika hyvin, millaista maailmaa haluaisin rakentaa. Vaikeampi kysymys on, missä kohtaa järjestelmää minun kannattaa yrittää vaikuttaa: omilla käsilläni, omalla ajallani vai niiden ihmisten kautta, joilla on käytössään moninkertaiset resurssit.
Tällä hetkellä en osaa vastata siihen. Mutta huomaan ajattelevani yhä useammin, että ehkä tärkein resurssi ei olekaan omat rahani, vaan se, keihin ihmisiin onnistun vaikuttamaan. Jos näin on, koko kysymys lahjoittamisesta saattaa olla paljon suurempi. Silloin kyse ei ole vain siitä, minne rahat menevät, vaan siitä, kenen ajattelua onnistumme muuttamaan.
