Perjantai 28.9.2007 – Maksimitoimeentulo

Osallistuin Helsingin yliopiston filosofian laitoksen johtaja Thomas Wallgrenin kutsumaan Aloite 2009 palaveriin Seurakuntien talolla Kalliossa. Keskustelimme uuden punavihreän liikkeen mahdollisuuksista.

Ekologisesti kestävän ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen yhteiskunnan haasteena on yleinen uusliberalismin ja markkinatalouden hegemonia. Tämän johdosta myös hyvät poliittiset päättäjät ovat pakotettuja tekemään huonoja päätöksiä, jotka edistävät liiallista luonnon hyväksikäyttöä ja sosiaalista eriarvoistumista. Mikäli aika, yhteiskunnallinen tila, olisi punavihreän liikkeen puolella, huonotkin johtajat tekisivät hyviä päätöksiä.

Liikkeen ideaaleja voisivat olla solidaarisuus, ekologia ja demokratia. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi oikeudenmukaista perustulojärjestelmää, aktiivista edelläkävijyyttää ympäristö- ja ilmastopolitiikassa sekä kansanvallan edistämistä erilaisin suoran demokratian keinoin (esim. kansanäänestykset). Haasteena on mielestäni kuitenkin se, että kaikki tämä on osittain jo nykyisessäkin hallitusohjelmassa. Tällä agendalla ei siis vallitsevaa politiikkaa tai hegemoniaa pystytä juurikaan haastamaan, horjuttamaan tai tuomaan keskusteluun uusia avauksia.

Käytännön toiminta voisi olla jotain prosenttiliikkeen kaltaista. Luotaisiin ihmisille mahdollisuus luovuttaa vapaaehtoisesti tietty prosentti tuloistaan tai vaikkapa työajastaan pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi. Prosenttiliikettäkin mielenkiintoisempi keskustelunavaus voisi kuitenkin olla siirtyminen minimitoimeentulokeskustelusta maksimitoimeentuloon. Tämä tarkoittaisi sitä, että jokainen saisi ansaita maksimissaan esimerkiksi 2000 euroa kuukaudessa.

Toisaalta on vaikea tuntea surua siitä, että demarit ovat oppositioissa. Esimerkiksi opintotuen korotus ja avauksia uusien ympäristöverojen ja –tukimuotojen suhteen olisi voitu tehdä hyvin kahdeksan vuotta sitten Paavo Lipposen hallituksessa. Ei tehty. Nyt sinivihreä hallitus on niitä tehnyt ja hyvä niin.

Kokouksen jälkeen kävimme Annukan kanssa syömässä Meze-pointissa. Ruokailun ja keskustelun jälkeen matka jatkui vielä ravintola Bellyyn Taija Ståhlbergin 30-vuotissyntymäpäiväjuhliin. Siellä keskustelimme mm. Villen ja Elinan kanssa siitä, kuinka liian kovaa soitettu musiikki ehkäiseen kaiken sosiaalisen vuorovaikutuksen ja keskustelun. Tupakointikielto ravintoloissa ei siis vielä riitä. Seuraavana listalla pitäisi olla alkoholi ja liian kovaa soitettu musiikki.

Päivän Helsingin Sanomissa on uunituoreen ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen haastettelu. Hänen mukaansa tuulivoimalle tulisi saada syöttötariffi eli takuuhintajärjestelmä seuraavan vuoden aikana. Uusi ympäristöministeri liputtaa tuulivoimaa, biokaasua, biomassaa ja luomutuotantoa. Hyvä! Tiilikaisen mukaan turve ei ole uusiutuva polttoaine eikä kuudetta ydinvoimalaa tarvita. Myöskään Kollajan tai Vuotoksen tekoaltaista ei ole syytä keskustella. Erinomaista! Kerrankin meillä näyttäisi (ainakin hetken) olevan jälleen ympäristöministeri, joka on kiinnostunut ympäristöasioista.

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa