2.4.2009: Itämeri kuolee – ympäristöhallinto ajetaan alas

Osallistuin keskiviikkona 1.4. Kestävän kehityksen toimikunnan kokoukseen, jonka teemana oli Itämeri. Kokouksen asialista ja esitykset löytyvät ympäristöministeriön verkkosivuilta. Professori Markku Ollikainen nosti esille omassa puheenvuorossaan sen minkä ympäristöministeri Lehtomäki ja maahanmuutto- ja eurooppaministeri Thors jättivät omissa puheenvuoroissaan vähemmälle. Maatalouden ympäristöpolitiikka on tehotonta ja yhdyskuntien jätevesiin ei ole puututtu tarpeeksi. Itse peräänkuulutin keskustelussai samaa. EU:n maatalouden ympäristötuki kaipaa radikaalia uudistamista. Toisaalta myös kulutustottumuksia on muutettava enemmän kasvispainotteista ruokavaliota suosivaksi. Tarvitaan sektoreiden … Lue lisää

2.4.2009: Saunalahti kusettaa

Hankkiessani Saunalahti Turbo Full Rate -liittymän (la 14.2.) minulle luvattiin myymälässä pakettiin kuuluva nettitikku seuraavalle viikolla. Toimitusongelmista johtuen nettitikkua ei ole kuitenkaan pystytty toimittamaan. Asiakaspalvelusta luvattiin (5.3.), että nettitikku toimitettaisiin minulle viimeistään 19.3.-2.4. välisenä aikana. Toistaiseksi nettitikkua ei ole kuitenkaan kuulunut. Soitin tänään torstaina 2.4. asiakaspalveluun, jossa todettiin, että tikkua ei ole edelleenkään saatavilla eikä mahdollista toimitusaikaa pystytä arvioimaan. Kehoitettiin kuitenkin ottamaan uudelleen yhteyttä viimeistään pe 17.4., mikäli mitään ei … Lue lisää

30.3.2009: Helsingin Sanomien ilmoittaja olikin nainen

Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina 29.3. kokosivun henkilökohtaisen seuranhakuilmoituksen – ”kirje kadotetulle”. Esimerkiksi YLE uutisoi aiheesta seuraavaa: ”Mies etsii sunnuntain Helsingin Sanomissa kokosivun ilmoituksella helsinkiläisravintolassa helmikuussa näkemäänsä naista. Mies kertoo ilmoitustekstissä, ettei rohjennut lähestyä naista tapaamisiltana. Mies ei saa naista millään mielestään ja etsii häntä nyt lehden avulla.” Myös Helsingin Sanomat uutisoi samasta aiheesta maanantaina 30.3. kertoen seuraavaa: ”Epätavallisessa ilmoituksessa mies etsi ravintolassa tapaamaansa naista ja pyysi tätä vastaamaan hänelle englanniksi.” Alkuperäisessä … Lue lisää

29.3.2009: Loputtoman kesän viimeinen päivä

Perjantaina istuin liikenne- ja viestintäministeriössä kuuntelemassa eri ruuhkamaksumallien vaikutuksia. Lue aiheesta ilmastoblogiin kirjoittamani miniraportti. Iltapäivällä toimittaja haastatteli aurinkoenergian potentiaaleista Suomessa. Hallituksen ilmasto- ja energiastrategiassa aurinkoenergian potentiaaliksi on arvioitu pyöreä nolla. VTT:n laskelmien mukaan jo matalalla tukitasolla Suomessa olisi kuitenkin vähintään 0,5 TWh potentiaali vuoteen 2020 mennessä. Aurinkoteknillinen yhdistys arvioi potentiaaliksi 1-2 TWh. Aurinkoenergia tarvitsee tuekseen syöttötariffia. Illalla kävimme Annukan kanssa syömässä ravintola Kotossa ja hankkimassa Annukalle uudet juoksukengät sekä katsamassa … Lue lisää

28.3.2009 Citykanien tragedia ratkeaa filosofin vastaanotolla

Antti Nylen kirjoittaa Imagessa (3/2009) osuvasti kulutuskulttuurista: ”Sana ”kulutuskulttuuri” on murhaavan osuva. Sen käsitteellistä julmuutta ei heti havaitse, koska se on käynyt niin tutuksi. Kulutus: pois ja paljaaksi viljelyä, eroosiota, katoa. Kulutuskulttuuri huuhtoo hengestä, materiasta ja perinteestä hedelmällisen ja uusiutuvan aineksen pois kunnes jäljellä on vain stony rubbish, kivista hukkamaata, johon mitkään juuret eivät pysty.” Nylenin mukaan citykaneissa ”toteutuu kulutuskulttuurin ihanne: ne syövät oman kasvualustansa hedelmättömäksi, kunnes muuttavat muualle, jos … Lue lisää

25.3.2009: Ilouutinen: Verot nousee!

Aamupäivällä osallistuin Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR) Kansalaisjärjestöteemaryhmän kokoukseen. Lisäksi väänsimme Luonnonsuojeluliitossa yhden mahdollisen EU-hankkeen budjettia. Iltapäivällä pohdimme Norppaenergian ympäristömerkityn lämmön konseptimuutosta sekä lueskelin läpi sisäministeriön lausunnolle lähetettyä kansalais- ja kansalaisjärjestöstrategiaa. Päivän ilouutinen on kuitenkin se, että hallitus sopi kehysriihessä alkoholi- ja energiaverojen korotuksista. Näin verotuksen painopistettä siirretään enemmän työn verotuksesta luonnonvarojen käytön ja kulutuksen verotukseen. Ekologinen verouudistus etenee siis humisten vaikka viherelvytys näyttääkin ontuvan vielä pahemman kerran. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen … Lue lisää

24.3.2009: Joka toinen kuutti hukkuu, miksi?

Maanantaina annoin lyhyen haastattelun Me Naiset -lehteen tulevan lauantain Earth hour -tapahtumasta. Valojen sammuttaminen on suositeltavaa sillä kotitalouksien sähkönkulutuksesta suurin osa tulee juuri valtaistuksesta. Illalla kävin juoksemassa ja valmistauduin tuleviin puheenvuoroihin. Tiistaina pidin lyhyen kommenttipuheenvuoron Kimmo Tiilikaisen ja Oras Tynkkysen ohella Kirkon Ulkomaanavun järjestämässä Suomen Greenhouse Development Rights (GDR) -ilmasto-oikeudenmukaisuusmallin julkaisutilaisuudessa. Aiheeseen liittyvän kirjoitukseni voi lukea Kaventajista. GDR-mallin mukaan Suomen tulisi vähentää päästöjä vuoden 1990 tasosta 60 prosentilla vuoteen 2020 … Lue lisää

22.3.2009: Sellainen tavallinen viikonloppu

Lauantain ohjelmaan kuului seuraavaa.  Pitkät aamu-unet ja rauhallinen aamupala. Kävely Asokaan. Vasemmistonuorten koulutustilaisuus kansainvälisestä ilmastopolitiikasta. Annukan renkaan vaihto ja pyörän huoltoa. Nautinnollinen lounas Silvopleessä ja elokuva Slummien miljonääri. Lopuksi vielä Annukan suorittama hiusten lyhennys. Slummien miljonääri oli hyvä ja vaikuttava elokuva. Hyvä kuvaus ja rytmitys. Hieno äänimaailma. Tarina oli kuitenkin perinteinen ja juonesta oli aika vaikea löytää mitään sen syvempiä merkityksiä tai saada uusia ajatuksia. Vähän liian väkivaltainen vaikkakin varmasti … Lue lisää

19.3.2009: Kokousvapaa perjantai

Torstaina olin puhumassa Palkansaajalehtien (PALE) vuosikokouksessa kansalaistoiminnasta otsikolla ”Verkko kansalaistoiminnan välineenä”. Lounaalla kävin paikkailemassa Annukan puhjennutta pyöränkumia. Valitettavasti työ meni hukkaan, sillä kumi tyhjeni uudestaan jo illalla. Iltapäivällä istuin Luonnonsuojeluliiton viestintävaliokunnan kokouksessa ja muokkailin hiukan lausuntoa liittyen turpeen syöttötariffiin. Tyrmistyttävää, että työ- ja elinkeinominiseriö haluaa jatkaa turpeen keinotekoista tukemista siitä huolimatta, että turve on kivihiiltäkin pahempi kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttaja. Lisä aiheesta SLL:n tuoreesta turve-esitteestä (pdf-tiedosto). Perjaintaina nautin kokousvapaasta päivästä. Nykyisessä kalenteridiktatuurissa … Lue lisää

18.3.2009: Keskustelua Suomen energiapolitiikan tulevaisuudesta

Aamulla annoin lyhyen haastattelun Vihreälle Langalle liittyen liikenne- ja viestintäministeriön julkaisemasta ilmastopoliittisesta ohjelmasta. Autokannan uusimisen sijaan olisi olennaista vähentää liikennetarvetta. Posti julkaisi uusia postimerkkejä jäätiköiden sulamisesta. Oman puheenvuoroni lisäksi kävin kuuntelemassa Postimuseossa järjestetyssä tilaisuudessa Itellan hankejohtajan Hanna Kaustian esitelmää Itellan roolista ilmastotalkoissa. Oli ilo kuunnella, kuinka posti on tarttunut aktiivisesti ympäristökysymyksiin. Hyvä! Lounaalla istuin Kreikkalaisessa ravintola Greciassa SDP:n johdon kanssa. Puheenjohtaja Jutta Urpilainen oli kutsunut muutamia toimijoita keskustelemaan Suomen energiapolitiikan … Lue lisää

Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Seuraa minua Instagramissa