Onko työviestien lähettäminen iltaisin noloa vai normaalia?

Lähettelin tässä eräänä iltana vielä työviestejä ja jäin pohtimaan jotain, mikä olisi tuntunut itsestään selvältä vielä muutama vuosi sitten.

Muistatteko työelämän, jossa itsestään saattoi antaa tehokkaan ja tärkeän kuvan lähettämällä sähköposteja iltaisin tai viikonloppuisin? Että oli niin kiireinen ja kysytty, että töitä tehtiin kellon ympäri.

Minulla on nykyään päinvastainen tunne. Että työviestien lähettäminen “työajan ulkopuolella” näyttää helposti vähän nololta. Sellaiselta, että homma ei ole hallussa tai rajat vuotavat. Et huomioi muita. Ja silti teen sitä itse.

Teen usein töitä iltaisin ja viikonloppuisin, koska arkipäivät täyttyvät muusta. Työaika on joustava ja elämä myös. Silti yritän yleensä ajastaa viestit seuraavaan aamuun. Joskus jopa niin, että ne eivät lähde tasatunnein, vaan hieman satunnaisesti, jotta ne näyttäisivät “luonnollisilta”.

Ja sitten kun unohdan ajastaa ja viesti lähtee illalla, tuntuu hetken siltä, että tein jotain väärää.

Kirjoitin tästä Facebookiin ja LinkedIniin. Sain tähän pohdintaan paljon kommentteja ja palautetta. Niiden perusteella tämä ei ole yksiselitteinen asia. Päinvastoin, työelämä näyttää jakautuneen ainakin kolmeen todellisuuteen.

Ensimmäisessä ajattelussa ajankohdalla ei ole merkitystä. Ihmiset tekevät töitä eri rytmeissä ja eri aikavyöhykkeillä. Viesti lähetetään silloin kun se on valmis, ja vastaanottaja reagoi silloin kun hänelle sopii. Tässä maailmassa vastuu on vastaanottajalla. Ilmoitukset voi laittaa pois päältä, sähköpostin voi jättää avaamatta ja työpuhelimen voi sulkea. Ajastaminen näyttäytyy jopa turhana kitkana, joka hidastaa asioiden etenemistä.

Toisessa ajattelussa ajankohdalla on väliä, koska kaikki eivät pysty tai halua rajata työtä samalla tavalla. Viestit voivat kuormittaa, vaikka niihin ei odotettaisi vastausta. Kaikilla ei ole erillistä työpuhelinta, kaikilla ei ole notifikaatioita pois päältä, eikä kaikilla ole mahdollisuutta olla katsomatta viestejä. Silloin iltaviesti voi tuntua vaatimukselta, vaikka sitä ei sellaiseksi olisi tarkoitettu. Tästä näkökulmasta kyse ei ole vain yksilön valinnasta, vaan työyhteisön pelisäännöistä, palautumisesta ja jopa työsuojelusta.

Kolmannessa todellisuudessa koko kysymys on vähän outo. Monilla aloilla ei ole selkeää työaikaa lainkaan. Freelancereilla, yrittäjillä, taiteilijoilla tai kansainvälisissä tehtävissä työ tehdään silloin kun se on mahdollista. Aikavyöhykkeet, projektien rytmi ja oma elämä määrittävät työn tekemisen ajankohdan. Silloin ajatus “oikeasta ajasta” lähettää viesti menettää merkityksensä kokonaan.

Näiden välissä suurin osa meistä yrittää navigoida arkea.

Yksi ratkaisu on ajastaminen. Sillä voi suojella toisten vapaa-aikaa ja vähentää mahdollista painetta vastata. Moni käyttää myös allekirjoituksia, joissa muistutetaan, että viesti on lähetetty lähettäjälle sopivaan aikaan eikä vastausta odoteta työajan ulkopuolella.

Toinen ratkaisu on sopia pelisäännöistä yhdessä. Useampi kommentoija nosti esiin, että tärkeintä ei ole yksittäinen viesti, vaan se, onko asiasta keskusteltu. Saako viestejä lähettää milloin vain? Oletetaanko niihin vastaamista? Mitä kanavia käytetään ja milloin? Ilman yhteistä ymmärrystä vastuu jää helposti epämääräisesti kaikille ja ei kenellekään.

Kolmas ratkaisu liittyy teknologiaan ja omiin rajoihin. Ilmoitukset pois päältä, työkanavat kiinni vapaa-ajalla ja selkeä ero työ- ja henkilökohtaisten välineiden välillä. Monelle tämä toimii hyvin, mutta ei kaikille.

Ehkä kiinnostavinta on se, että viestin ajankohta ei ole enää vain tekninen asia. Se on sosiaalinen signaali, joka voidaan tulkita monella tavalla. Joillekin se kertoo joustavuudesta ja tehokkuudesta. Toisille se viestii kuormituksesta tai huonoista rajoista. Kolmansille se ei merkitse mitään.

Itse huomaan edelleen ajattelevani, että on huomaavaista huomioida muiden erilaiset tilanteet. Siksi ajastan usein. Mutta samalla ajattelen, että ideaalitilanteessa ajankohdalla ei olisi mitään piilomerkityksiä. Että viestin voisi lähettää silloin kun se syntyy, ja siihen voisi vastata silloin kun se sopii.

Harmillisesti emme ole vielä ihan siellä.

Viiankiaapa 💚🌍

Välillä näyttää siltä, että yhä useampi on ymmärtänyt luonnon ja sen monimuotoisuuden merkityksen koko elämän perustana. Sitten välillä vaikuttaa siltä, että tästä ymmärryksestä ei seuraa konkreettista toimintaa ja johtopäätöksiä. 

Yhtenä esimerkkinä tästä skitsofreenisesta toiminnasta on Viiankiaapa. Sodankylässä on noin 10 000 vuotta vanha suo, joka toimii monien uhanalaisten lajien elinympäristönä. Luontoarvoiltaan arvokas suo on suojeltu Natura-ohjelmassa ja soidensuojelualueena. 

Joidenkin mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa riskeerata tuo suo ja rakentaa sinne kaivos. Asetelma kääntyy helposti siihen, onko tärkeämpää suojella luontoarvoja vai kaivosyhtiön liiketoimintaa. Itselle valinta on aika selvä. 10 000 vuoden aikana muodostuneet yleiset luontoarvot ovat tärkeämpiä kuin yhden yrityksen taloudellinen voitto ja yksittäinen hanke. Ylisukupolvisten suojeluarvojen yli ei tule kävellä silloin, kun yhdelle yhtiölle iskee mineraalikiima. 

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä ei ole ainoa tapaus. Jonossa on monia muitakin yrityksiä, jotka hamuavat arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden luonnonvaroja. On irvokasta, että ympäristöjärjestöjen pitää puolustaa jo useaan kertaan suojeltuja kohteita. 

Mielenosoitus Viiankiaavan puolesta keräsi Helsinkiin noin 3500 mielenosoittajaa. Mielenosoituksen aluksi Greenpeacen Touko Sipiläinen muistutti myös laajemmasta ulottuvuudesta. Suomessa on mineraaleja, joita halutaan ja tarvitaan, täällä on uusiutuvaa energiaa ja viileä ilmasto. Tämä on houkutteleva ympäristö esimerkiksi datakeskuksille. Juuri siksi on tärkeää näyttää, että täällä kunnioitetaan myös luontoarvoja.
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa